|
Mielenterveyden häiriöt ovat nuorena
noin kaksi kertaa yleisempiä kuin lapsuudessa. Eri tutkimuksissa
15-25 prosenttia nuorista on todettu oireilevan psyykkisesti siinä
määrin, että he hyötyisivät psykiatrisesta
ammattiavusta. Myös itsetuhoisuus - itsemurha-ajatukset, -yritykset
ja itsemurhakuolemat - yleistyy nuoruudessa. Nuorten mielenterveyshäiriöiden
varhainen toteaminen ja niiden hoito ovat tärkeitä sekundaariprevention
muotoja, joiden mahdollisuuksia Suomessa ei ole käytetty täysimittaisesti.
Erityisesti nuorten itsemurhayrityksiin ei suhtauduta niiden oirearvon
edellyttämällä vakavuudella.
Nuoruusikä on noin kymmenen vuotta kestävä fyysisestä
puberteetista alkava elämänvaihe, jota luonnehtii voimakas
psykofyysinen ja sosiaalinen kehitys. Nuoruuskehityksen onnistumisen
katsotaan olevan tärkeää aikuisiän mielenterveyden
kannalta.
Itsetuhokäyttäytyminen
Itsetuhoisuus voi nuorena ilmetä joko epäsuorana tai suorana
itsetuhokäyttäytymisenä. Eriasteinen epäsuora itsetuhoisuus
on suhteellisen yleistä ja sitä luonnehtii toistuva itseä
vaarantavan riskin ottaminen, johon ei liity tiedostettua tarkoitusta
vahingoittautua. Tällaisia epäsuoria itsetuhon piirteitä
ovat esimerkiksi vaikean sairauden hoidon laiminlyönti, toistuva
liikenteessä tapahtuva riskinotto tai vakava päihteiden väärinkäyttö.
Suoralla itsetuhoisuudella tarkoitetaan itsemurha-ajatuksia, itsemurhayrityksiä
ja itsemurhia.
Nuoruusiän itsetuhoisuuden yleisyys
Aikuisväestöä koskeneissa haastattelututkimuksissa
itsemurha-ajatuksia on tutkimusajankohtaa edeltäneen vuoden aikana
esiintynyt noin joka kymmenennellä. Vakavasti itsemurhaa harkinneita
tai itsemurhaa yrittäneitä on eri tutkimuksissa ollut noin
kolme prosenttia haastatelluista. Lapsuudessa itsemurha-ajatusten esiintyvyys
on samaa suuruusluokkaa.
Nuoruusikäisillä itsemurha-ajatuksia väestötutkimuksissa
on todettu yleensä noin 10-25 prosentilla. Suuri vaihtelu eri tutkimusten
välillä selittyy osittain tutkimusaineistojen, tutkittavien
iän ja tutkimusmenetelmien vaihteluista. Varttuneemmilla nuorilla
itsetuhoisuus on ollut yleisempää kuin varhaisnuorilla ja
henkilökohtaisiin haastatteluihin perustuvissa tutkimuksissa itsemurha-ajatusten
esiintyvyys on ollut matalampaa kuin lomakekyselyissä, joihin nuoret
ovat vastanneet anonyymisti. Itsemurha-ajatukset ovat tytöillä
noin kaksi kertaa yleisempiä kuin pojilla. Suomalaisessa tutkimuksessa
todettiin, että 15 prosentilla 15-18 -vuotiaista koululaisista
oli itsemurha-ajatuksia. Nuorisopsykiatriseen hoitoon hakeutuneilla
itsetuhoisuus on huomattavasti yleisempää; kahdessa avohoitoon
tulleita nuoria koskeneessa suomalaistutkimuksessa todettiin itsemurha-ajatuksia
olleen 42 ja 66 prosentilla.
Noin yksi kymmenestä tai kahdestakymmenestä itsemurhaa ajattelevasta
nuoresta etenee itsemurhayritykseen.
toisen palstan alkuun
|
|
Epidemiologisissa tutkimuksissa nuorten itsemurhayritysten
yleisyys on vaihdellut 2,5 - 3,5 prosentin välillä. Suomessa
nuorispsykiatriseen avohoitoon tulleista nuorista noin viidennes oli
tehnyt ennen hoitoa tai sen aikana itsemurhayrityksen. Hoitosisältöjen
pohdinnassa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että noin
10 prosenttia nuorista uusii yrityksensä seuraavan vuoden aikana.
Alle 15-vuotiaiden itsemurhakuolemat ovat harvinaisia, mutta 15-19-vuotiaiden
itsemurhakuolleisuus kolminkertaistui Suomessa 1960-luvun puolivälistä
1970-luvun loppupuolelle ja 20-24-vuotiailla kehitys oli samansuuntainen.
Sen jälkeen näissä nuorissa ikäryhmissä itsemurhakuolleisuus
on pysynyt korkeana vuoteen 1990, minkä jälkeen se on jonkin
verran laskenut ja on ollut vuonna 1995 15-19-vuotiailla pojilla 25,1
ja tytöillä 3,7 100 000 asukasta kohti. Vastaavat kuolleisuusluvut
20-24-vuotiailla olivat 48,9 ja 13,5.
Masennustilat ja itsetuhoisuus liittyvät toisiinsa
Itsetuhokäyttäytyminen on monitahoinen ilmiö, johon
vaikuttavat biologiset, psykologiset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset
tekijät. Mikään yksi lähestymistapa tai tieteenala
tuskin voi selittää tyhjentävästi itsetuhoisuutta.
Terveydenhuollon ja mielenterveystyön kannalta keskeistä on,
että nuorten itsetuhokäyttäytyminen liittyy usein mielenterveyden
häiriöihin. Myös psykososiaalisen toimintakyvyn vakava-asteisella
heikkenemisellä on osoitettu yhteys itsetuhoisuuteen.
Vakavista masennustiloista kärsivillä nuorilla yli 80 prosentilla
on itsemurha-ajatuksia ja jopa kolmannes on joskus tehnyt itsemurhayrityksen.
Seurantatutkimuksissa vakavasti masentuneista nuorista ainakin seitsemän
kymmenestä on muutaman vuoden seuranta-aikana käyttäytynyt
itsetuhoisesti ja pitkissä seurannoissa vaikeasti masentuneiden
nuorten itsemurhavaara on ollut selvästi korkeampi kuin väestöverrokeilla
tai muista psyykkisistä häiriöistä kärsineillä
nuorilla. Myös itsemurhaan kuolleita nuoruusikäisiä koskeneissa
ns. "psychological autopsy" -haastattelututkimuksissa on todettu
masennustiloja olleen nuorista noin 50-75 prosentilla. Erityisen korkea
itsetuhokäyttäytymisen riski on niillä nuorilla, jotka
vakavan masennustilan lisäksi kärsivät samanaikaisesti
päihteiden väärinkäytöstä tai käytöshäiriöstä.
Itsetuhoisten ja vakavasti masentuneiden nuorten hoitoon tulisi kehittää
toisaalta monialaisia psykososiaalisia interventioita, toisaalta nykyistä
tarkempia hoitoja juuri masennustilojen lievittämiseen ja itsetuhokäyttäytymisen
vaaran vähentämiseen. Lähtökohdan tälle kehittämistyölle
voisi tarjota nykyisten tuki- ja hoitomuotojen vaikuttavuuden systemaattinen
ja kriittinen tutkiminen.
Mauri Marttunen, Keravan nuorisopoliklinikka
(09) 240 177
|
