Puutiaiset humaani-infektioiden vektoreina Suomessa

Puutiaisella on kolme kehitysastetta; toukka, nymfi ja täysikasvuinen puutiainen. Kehityskausi on 2-3 vuotta. Miltei näkymättömän pieni toukka kehittyy munasta kesän aikana. Se tarvitsee kehittyäkseen veriaterian. Toukka kehittyy nymfiksi, joka taas tarvitsee veriaterian kehittyäkseen seuraavana vuonna täysikasvuiseksi puutiaiseksi. Toisena tai kolmantena kesänä naaras taas imee verta ja munii. Veren luovuttajina toimivat pienet ja suuret nisäkkäät, joukossa myös ihmiset, ja linnut. Voidakseen imeä verta punkki erittää veren hyytymistä estävää sylkinestettä pistokohtaan, jolloin sen suolesta voi siirtyä patogeeneja isäntään.

"Mikrobipaketti"

Puutiainen on melkoinen mikrobipaketti ja toimii usean infektion vektorina. Tunnettujen puutiaisvälitteisten infektioiden määrä varmaan suurenee aikaa myöten, kun tutkimus etenee. Suomessa tärkeimmät puutiaisen välittämät ihmisen infektiot ovat bakteeritauti Lymen borrelioosi ja virustauti puutiaisaivokuume eli TBE, mutta raportoitujen ehrlichioositapausten määrä on nousussa.

Lymen borrelioosin aiheuttaja on bakteeri, spirokeetta Borrelia burgdorferi. Sillä on useita alaryhmiä, joista Suomessa tavallisimmat ovat b.b. sensu stricto, b. afzelii ja b. garinii. Tauti tunnistettiin 1974 USA:n Old Lymen kaupungissa, mutta se on todistetusti esiintynyt esim. Suomessa jo 1900-luvun alussa. Arviolta pari tuhatta henkilöä sairastaa täällä vuosittain taudin primaarivaihetta; sen myöhempiä vaikeammin hoidettavia vaiheita potee muutama sata potilasta vuodessa. Bakteeria on puutiaisista ehkä noin 10 prosentilla, vaihdellen laajalti eri osissa Suomea. Matkustamisen ja pitkän itämisajan myötä potilaita voi tavata missä tahansa Suomessa.

Vaeltava punoitus paljastaa

Taudin primaarivaihe on ihottuma Erythema migrans (vaeltava punoitus) punkin piston kohdalla. Se syntyy 1-2 viikkoa pistosta, jatkuu viikkoja ja kuukausiakin, ja on usein kokardimainen laajeten keskipakoisesti. Tässä vaiheessa laboratoriodiagnostiikkaa ei tarvita, vaan kaikki punkinpiston kohdalla olevat ihottumat, jotka syntyvät tai kestävät yli kymmenen päivää pistosta, hoidetaan. Hoito on penisilliinivalmistetta (esim. amoksisilliini) kaksi viikkoa. Tämä vaihe voi joskus puuttua tai jäädä huomaamatta. Hoidon puuttuessa tällöin saattaa seurata taudin myöhäisvaiheita, jotka voivat ilmetä kuukausien, jopa vuoden jälkeen.

Myöhäisvaiheiden tavallisimmat oireet ilmenevät hermostosta (lymfosytaarinen aivokalvontulehdus, hermohalvaukset), nivelistä (nesteiset niveltulehdukset, usein suuressa nivelessä kuten polvessa), ja lihaksista (lihastulehdukset). Oireisto kuitenkin vaihtelee runsaasti, ja voi matkia muita tauteja. Lymen borrelioosi onkin otettava huomioon diagnostisena mahdollisuutena aina epäselvän taudinkuvan kohdatessa, varsinkin jos potilaan tiedetään liikkuneen puutiaisten suosimassa maastossa.

toisen palstan alkuun

Myöhäisvaiheiden laboratoriodiagnoosissa käytetään ELISA-IgG- ja IgM-analyysejä, joita voi tarvittaessa täydentää immunoblot- ja/tai PCR-tutkimuksilla.

Pitkä seuranta tärkeää

Optimaalisesta hoidosta keskustellaan; Suomessa on usein käytetty pitkiä (100 päivää) kombinaatiohoitoja. Erilaisia pitkiä hoitoja suosittelevat nykyään jotkut entiset skeptikotkin esim. USA:ssa. Pitkä seuranta on tärkeää. Lisätutkimukset ovat tarpeen optimaalisen hoitokaavion selvittämiseksi. Spirokeetan alueellinen alalajikirjo ja infektion oireisto ja kesto vaikuttanevat sopivan hoidon valintaan; sama koskee borreliarokotteita, joita tätä nykyä kehitetään.

Puutiaisaivokuume eli TBE (Tick-borne encephalitis) on toinen puutiaisen levittämä infektio. Tätä virustautia esiintyy Suomessa nykyään kymmenkunta uutta tapausta vuodessa. Tauti on usein kaksivaiheinen ja alkaa noin viikko puutiaisen piston jälkeen lievin lämpöilyoirein, jotka häviävät muutamassa päivässä. Parin viikon tauon jälkeen alkaa taudin toinen vaihe. Tämän oireita ovat kuume, päänsärky, ja joskus harvoin hermohalvaukset. Selkäydinnesteessä on lymfosytoosia. Seerumin kohonneet spesifiset IgM-tiitterit varmistavat diagnoosin. Tauti on tavallisesti lievä, mutta joillakin harvoilla oireet voivat olla rankkoja. Spesifistä hoitoa ei ole, vaan käytetään kipulääkkeitä ja yleishoitoa, tarvittaessa nesteiden korvaushoitoa. Joillakin voi olla päänsärkyä, väsymystä ja mielialan muutoksia kuukausia sairastumisen jälkeen, mutta yleensä potilaat paranevat täydellisesti. Vuosien mittaan pienelle potilasryhmälle (kaikkiaan alle kymmenelle) on jäänyt pysyviä yhden hermon halvauksia. Tautia vastaan voidaan rokottaa.

Muita puutiaisvälitteisiä infektioita ovat m.m. viime vuosina tutkitut ehrlichioosi ja babesioosi.

Ehrlichia on ryhmä solunsisäisiä bakteereita. Meillä on esiintynyt ihmisen granulosyytteihin kohdistuvaa muotoa. Tämä aiheuttaa kuumetta, valkoisten verisolujen ja verihiutaleiden vähenemistä ja maksaentsyymien kohoamista. Maailmalta on raportoitu kuolemantapauksia, jotka ovat johtuneet sekundaari-infektioista ja hoidon viivästymisestä. Diagnostiikassa on apua verisolumikroskooppisista tutkimuksista (immunofluoresenssitutkimukset) ja PCR-tekniikasta. Hoito doksisykliinillä on tehokasta.

Babesioosi on alkueläintauti, jonka aiheuttaja tartuttaa ja tuhoaa punasoluja. Se vaikuttaa yleistilaan ja aiheuttaa anemiaa, joskus myös keuhko-oireita. Laboratoriodiagnostiikassa käytetään punasolumikroskopiaa ja serologisia menetelmiä. Hoito on tetrasykliini tai doksisykliini, hoidon tulos hyvä. Hoito olisi aloitettava jo taudin epäilyn ja verisolumorfologian tukemana, koska muut tutkimukset vievät aikaa.

Puutiaisten välittämien infektioiden ehkäisy käy parhaiten välttämällä puutiaisten pistoja. Kuivassa maastossa ei ole vaaraa. Kosteassa ruohikossa pitäisi käyttää kumisaappaita tai pitkälahkeisia housuja sukat käärittyinä housunlahkeiden päälle. Illalla pidetään punkkikatsastus ja poistetaan irtonaiset ja kiinnittyneet punkit. Viimeksimainitut irrotetaan helpoimmin sormenpään alla pyörittäen. Liuottimia, rasvaa ym. on vältettävä puutiaisten irroittamisessa.

Peter Wahlberg

(018) 22 770