|
Kemiallisesti saastuneet alueet ovat nousseet Suomessakin huolen ja
työn aiheeksi. Ympäristöhallinnossa on kirjattu yli 10
000 mahdollisesti saastunutta maa-aluetta. Satoja on tutkittu ja kymmeniä
kunnostettu, mm. pohjavesi- ja asuinalueilla. Ongelman selvittämiseen
ja hoitamiseen on ollut niukasti voimavaroja, mutta ne ovat kasvamassa.
Näiden alueiden aiheuttamien kansanterveydellisten, työterveydellisten,
ekologisten ja muiden riskien suuruus, luonne ja merkitys ovat samalla
yhä monissa suhteissa epäselviä.
Merkittävää yhteistyötä saastuneiden alueiden
riskien selvittämiseksi ja hallitsemiseksi on jo syntynyt. Yhteistyö
kattaa monia hallinnonaloja ja toimintoja kuten tutkimusta, kehitystyötä,
viranomaistoimintaa, suunnittelua ja tiedonvälitystä. Tutkimuksessa
on syntynyt hyviä yhteishankkeita ja yhteistyösuhteita ympäristö-
ja terveysalankin laitosten välille. Alalla on myös paljon
kansainvälistä yhteistyötä. Yksittäinen saastunut
alue on aina paikallinen ongelma, jonka kanssa painiskelevat paikallisten
viranomaisten lisäksi monet muutkin tahot.
Puutteellisesti tunnetut mutta läheiset riskit koskettavat monia,
mm. saastuneiden alueiden omistajia, asukkaita ja muita käyttäjiä,
päättäjiä ja tiedottajia. Järjestäytynyt
ja järkiperäinen tiedon tuotanto ja välitys, arviointi,
päätöksenteko, toiminta ja näihin liittyvä
kommunikaatio on siksi vaikeaa. Ympäristöterveysalalla yleinen
epävarmuus korostuu. Saastuneiden alueiden terveys- ja ympäristöriskejä
sekä yliarvioidaan että aliarvioidaan, ja niihin reagoidaan
omien intressien mukaan, joskus ilman riittävää objektiivisuutta.
toisen palstan alkuun
|
|
Ympäristö- ja terveysalan ammattilaisille
tämä asettaa suuria haasteita. He eivät saa vähätellä
tai liioitella riskejä, heidän tulee tarkastella ja hoitaa
kysymystä laajasti, harkiten mutta myös aktiivisesti, ja heillä
tulee olla monipuolinen asiantuntemus tukenaan. Asiantuntijalaitoksissa
pyritään ohjaamaan käytännön toimintaa mm.
tuottamalla aineistoja ja palveluja kohdetutkimuksiin, riskien arviointiin
ja kunnostuksen toteutukseen.
Alkanutta yhteistyötä on tarpeen kehittää monin
tavoin. Tutkimuksessa on paneuduttava monitieteisesti saasteiden käyttäytymisen
ja vaikutusten perusilmiöihin, saastuneiden alueiden kunnostustapoihin
sekä riskienhallinnan päätöksentekoon ja yhteiskunnallisiin
ulottuvuuksiin. Tutkimus- ja arviointimenetelmiä, malleja ja päätöksenteon
apuvälineitä on kehitettävä. Eri tasoilla viranomaistoiminnassa
tarvitaan kiinteämpää tiedonvaihtoa ja yhteispeliä
myös terveys- ja ympäristöalan välillä. Riskienhallinnan
tavoitteita ja linjoja on tarkennettava.
Tutkimuksen ja kunnostustoiminnan myötä elinympäristömme
'saastepesäkkeitä' tarkastellaan eriytyneemmin ja hoidetaan
monipuolisemmilla keinoilla ja tehokkaammin. Näkökulma laajenee
samalla mm. yleiseen maaperän suojeluun, altistumiseen kemikaaleille
ja saastumisen ehkäisyyn. Terveysriskien ohella kiinnitetään
huomiota muihin ekosysteemien osiin kohdistuviin riskeihin.
Timo Assmuth, Suomen ympäristökeskus (SYKE)
|
