Kansainvälinen Quit & Win kolmannen kerran 1998 |
||
|
Suomalaisten ja erityisesti Pohjois-Karjala projektissa saatujen kokemusten perusteella KTL:n aloitteesta ja koordinoimana toteutettiin ensimmäinen kansainvälinen tupakoinnin lopettamiskilpailu keväällä 1994. Yhteistyö pohjautui WHO:n ns. CINDI-ohjelmaan. Kampanjaan osallistui tällöin 13 maata, jotka toteuttivat kilpailun yhteisten sääntöjen mukaan, muta KTL vastasi kansainvälisestä koordinaatiosta, superpalkinnosta, julisteesta sekä arvioinnista. Palkintojen voittaminen edellytti tupakoinnin lopettamista vähintään neljäksi viikoksi. Vuoden 1994 Quit & Win -kokemukset olivat erittäin hyvät: noin 63 000 osallistujaa. Eniten osallistujia oli Venäjältä. Arviointi osoitti, kuten Suomessa aiemmin, että noin 15 prosenttia osallistuneista jäi pysyvästi tupakoimattomiksi. Tällaiset tulokset merkitsevät sitä, että Quit & Win - tyyppisellä kampanjalla voidaan saavuttaa suuria määriä tupakoivia ja että kustannus-vaikuttavuus (= onnistuneen lopettamisen hinta) on erittäin edullinen. Toukokuussa 1996 järjestettyyn kansainväliseen Quit & Win:iin osallistui jo peräti 25 maata Argentiinasta Kiinaan. Tällä kerralla suurin osallistujaryhmä tuli Kiinasta, jossa tällainen terveyskasvatusmuoto oli aivan uutta. Kansainvälinen superpalkintokin (5 000 US dollaria) meni Kiinan kilpailun voittajalle: 48-vuotiaalle tehdastyöläiselle Tianjinista. Kaikkiaan osallistujia oli noin 70 000. Paisunut kilpailuKansainvälinen Quit & Win -ohjelma on paisunut erittäin merkittäväksi terveyshankkeeksi. |
Tulevaan kampanjaan odotetaan jopa satoja tuhansia tupakoivia. Kampanjan merkittävyyttä osoittaa se, että jo viime kerralla tupakkateollisuudella oli useassa Itä-Euroopan maassa omia "vastakilpailuja" vielä houkuttelevammin palkinnoin. Tupakointi on maailman suurin yksittäinen terveydellinen riskitekijä, joka tappaa jo nyt noin 3 miljoonaa ihmistä vuodessa. Tämän luvun arvioidaan nousevan vuoteen 2020 mennessä noin 10 miljoonaan. Toisaalta varsinkin länsimaissa yleinen pyrkimys on tupakoinnin lopettamiseen ja rajoittamiseen. Quit & Win -kampanja merkitsee terveyspyrkimysten kansainvälistä yhteistyötä, joka on saavuttamassa jalansijaa myös kehitysmaissa. Seuraava kansainvälinen tupakoinnin lopettamiskilpailu Quit & Win on päätetty järjestää toukokuussa 1998. Kampanjan kansainvälinen ryhmä kokoontui Moskovassa ja käsitteli sekä edellisen kampanjan tuloksia että Quit & Win 98 -suunnitelmia. Tämänkertaisen kampanjan KTL koordinoi yhdessä Terveyden Edistämisen Keskuksen kanssa, ja hankkeeseen odotetaan mm. EU:n rahoitusta. Näyttää siltä, että ensi vuoden kampanjasta tulee todella mittava: Euroopan maiden lisäksi odotetaan maita mukaan runsaasti mm. latinalaisesta Amerikasta, arabimaista ja Aasiasta. Pekka Puska, KTL (09) 474 4336, pekka.puska@ktl.fi
|
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||