Toimenpide-ehdotus pienien vesilaitosten vesiepidemioiden selvittämiseksi

Toimenpide-ehdotus pienien vesilaitosten vesiepidemioiden selvittämiseksi

Vesiepidemian selvitystyön tärkeyttä kuvastaa se, että jo yhdessä paikallisesti rajoittuneessa vesiepidemiassa voi sairastua enemmän ihmisiä kuin ruokaperäisiin epidemioihin sairastuu koko vuoden aikana Suomessa. Potilasnäytteiden analysoinnin lisäksi talousveden ja myös raakaveden tutkiminen on aloitettava välittömästi ongelman syyn selvittämiseksi. Tämän selvitystyön tulee sisältää paitsi laajat kemialliset ja mikrobiologiset vesianalyysit myös virustutkimukset, koska talousvesien mikrobiologinen laatu ei useinkaan selviä rutiinitarkkailussa käytettävien indikaattoribakteerien avulla. Vaikka virusten osoittaminen suoraan vesinäytteistä on vielä vaikeaa moderneista virus-DNA:n monistamiseen perustuvista polymeraasiketjureaktio (PCR)-menetelmistä huolimatta, suositellaan myös tätä tutkimusta. Potilaiden ulostenäytteistä virukset voidaan osoittaa luotettavasti, koska ulosteiden viruspitoisuudet ovat korkeat.

toisen palstan alkuun

Virustutkimuksien osalta epidemiaselvityksen tutkimuslaboratoriona toimii HYKS-Diagnostiikan virologian toimiala.

Yhteystiedot:

Kansanterveyslaitos, INFE
Mannerheimintie 166
00300 Helsinki
(09) 474 4557
fax. (09) 474 4468

Kansanterveyslaitos, Ympäristöterveys
PL 95
70701 Kuopio
(017) 201 211
fax. (017) 201 265
terttu.vartiainen@ktl.fi

Viite:
Sosiaali-ja Terveysministeriö. 1997. Elintarvike-erityistilanne-työryhmän muistio. Helsinki.

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!