Toistaiseksi ei VRE:tä Päijät-Hämeessä

Toistaiseksi ei VRE:tä Päijät-Hämeessä

Vuoden 1996 syksyllä HYKS:ssä ja sittemmin eräissä muissa Helsingin alueen sairaaloissa todettiin vankomysiinille resistentin enterokokin (VRE) aiheuttama epidemia (Kansanterveyslehti 1/97, Suomen Lääkärilehti 1997;9: 945-48). Vaikka oireisia tautitapauksia ei toistaiseksi juuri ole ollut, on VRE:n leviäminen Suomeen todiste resistenssiongelman vähittäisestä leviämisestä tännekin. Toistaiseksi näyttää siltä, ettei VRE-kantoja juuri esiinny pääkaupunkiseudun ulkopuolella kuin yksittäisinä löydöksinä.

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin mikrobiologian laboratoriossa seulottiin 1.3-30.4.1997 välisenä aikana yhteensä 2 050 potilasnäytettä VRE:n löytämiseksi. Ulostenäytteitä oli 430, erilaisia märkänäytteitä 564 ja virtsanäytteitä 1 028. Lisäksi tutkittiin 28 ulostenäytettä 11: ltä teho-osaston potilaalta. Noin 54 prosenttia näytteistä oli Päijät-Hämeen keskussairaalan potilaista ja loput terveyskeskusnäytteitä. Näytteet viljeltiin neomysiini -vankomysiini -maljoille (7,5 g/ml vankomysiiniä). Rikastusviljelyä ei käytetty.

Selektiivisillä maljoilla kasvoi yhteensä 38 (31 virtsanäytteissä, 4 syvämärkänäytteissä, 3 teho-osaston ulostenäytteissä) Enterococcus-lajia, joiden MIC -arvot olivat E-testillä mitattuna välillä 0,75-3 g/ml.

toisen palstan alkuun

Kolmesta enterokokkikannasta ei MIC -määritystä tehty, mutta kiekkoherkkyydellä määritettynä herkkyys vankomysiinille oli S (FiRe -standardin raja-arvot <4 =S ja => 32 =R). Yhdessä virtsanäytteessä kasvoi enterokokki, jonka MIC -arvo vankomysiinille oli 4 ja FiRe:n raja-arvojen mukaan herkkyys vankomysiinille alentunut (I -kanta). Kiekkoherkkyydellä herkkyystulos oli S. Kanta oli eristetty 1995 syntyneen pojan terveyskeskuksesta tulleesta Uricult-viljelystä, jolla kasvoi sekaflooraa. Yhtään vankomysiiniresistenttiä kantaa ei löytynyt.

Selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että Lahden seudulla ei esiinny merkittävästi VRE-kantoja. Seulontamenetelmän herkkyydestä ei tosin ole vielä riittävästi tutkittua tietoa ja bakteerin erittyminen voi olla intermittoivaa, joten yksittäiset kannat ovat voineet läpäistä seulan. Ajan myötä VRE:n leviäminen Lahden alueelle on kuitenkin niin todennäköistä, että ohjeet menettelytavoista on laadittu ja jaettu osastoille.

Hannu Sarkkinen, (03) 819 2667

Pauliina Kärpänoja, Päijät-Hämeen keskussairaala

 

 

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!