EU:n tartuntatautitiedotteet | ||
Kuukausittain ilmestyvässä EuroSurveillance -julkaisussa on syksyn kuluessa julkaistu useita aihepiiriltään suomalaisiakin kiinnostavia artikkeleita. Kireän budjetin vuoksi lehteä jaetaan toistaiseksi vain 400:lle tartuntatautien parissa ammatikseen työskentelevälle suomalaiselle. Muut voivat tutustua lehden elektroniseen versioon. Lokakuun numero on omistettu meningokokkitaudille, jonka esiintymistä tarkastellaan 7 EU-maassa. Vuonna 1996 raportoidun meningokokkitaudin ilmaantuvuus vaihteli 1-5/100 000 välillä. Seurantajärjestelmien herkkyyden (eli todennäköisyys meningokokkitaudin tulla ilmoitetuksi) ja positiivisen ennustearvon (eli todennäköisyys ilmoitetun meningokokkitaudin olla todella meningokokin aiheuttama) erot maiden välillä selittänevät ilmaantuvuuden vaihtelun. C-seroryhmän meningokokkien aiheuttamien tautien määrä lisääntyi muualla kuin Ranskassa ja Belgiassa, jossa lisääntyminen oli B-seroryhmän ansiota. Uudet molekyyliepidemiologiset menetelmät ovat mahdollistaneet bakteerin muuntumisen tarkemman tutkimista ja hienosyisemmän epidemiologisen seurannan. C-ryhmän aiheuttamia infektioita voi estää käytössä olevalla meningokokkipolysakkaridirokotteella; kynnys rokottamisen aloittamiseen vaihtelee maittain. A- ja C-ryhmältä suojaava uusi meningokokkikonjugaattirokote on kliinisessä tehotutkimusvaiheessa, samoin B-ryhmän rokote. EuroSurveillance No 10, 1997 (Lokakuu)Euroroundup: Recent changes in meningococcal disease in Europe Seurantaraportit:
EuroSurveillance No 8-9, 1997 (Elo-syyskuu)
|
EuroSurveillance No 7, 1997 (Heinäkuu)
EuroSurveillance No 6, 1997 (Kesäkuu)
EuroSurveillance WeeklyKuukausittaisen julkaisun lisäksi ilmestyy viikottainen, vain sähköisenä versiona toimitettava EuroSurveillance Weekly, jonka voi itse käydä imuroimassa osoitteesta www.eurosurv.org/main.htm. Tiedote sisältää 1-6 lyhyttä tartuntatautien ajankohtaisuutista EU:n jäsenmaista. Esimerkiksi viikon 43 otsikot olivat: Therapeutic advances and the inverse care law, AIDS incidence in western Europe responds to therapeutic advances, Rotavirus vaccine and the inverse care law ja viikon 44: Three outbreaks of travel associated legionnaires' disease. Jos pääsysi WWW-sivuille on ongelmallista, mutta sähköpostiosoitteesi on kunnossa, EuroSurveillancen portinvartija KTL:sta voi lähettää sinulle lehden tekstiversion viikottain sähköpostitse. Ota yhteyttä Reija Hirvoseen (reija.hirvonen@ktl.fi). Hanna Nohynek, KTL (09) 474 4246, hanna.nohynek@ktl.fi | |
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava! | ||