|
Huhtikuussa 1997 toimintansa aloittaneessa terveysneuvontapiste
Vinkissä on kartoitettu huumeidenkäyttöön liittyvää
riskikäyttäytymistä ja annettu asiakkaille suonensisäiseen
huumeidenkäyttöön liittyvää terveysneuvontaa.
Terveysneuvontapisteen toiminta on osoittautunut hedelmälliseksi
kontaktipinnaksi terveydenhuoltohenkilökunnan ja huumeidenkäyttäjien
välillä.
Huumeiden käyttö on yleistynyt Suomessa viime vuosina. Yleisimmin
käytetyt huumeet ovat kannabis, amfetamiini, ekstaasi, heroiini
ja unikkotee. Vaikka amfetamiinin käyttö on mahdollista nuuskaamalla
tai suun kautta ja poltettavan heroiinin käyttö on yleistynyt,
vaikuttaa siltä, että pääasiallinen käyttötapa
kuitenkin on suonensisäinen. Käyttäjät kokevat huumeiden
suonensisäisen käytön vaikutukset tehokkaampina kuin
muuta kautta nautittuna. Lisäksi heroiinin polttaminen on kalliimpaa.
Huumeiden suonensisäisen käytön yleistymisen myötä
ovat myös veren välityksellä leviävät tartuntataudit
yleistyneet. Erityisesti hepatiitti C on levinnyt laajalti.
Infektioriskiprojekti
Maaliskuussa 1996 A-klinikkasäätiön Kettutien A-poliklinikalla
käynnistyi infektioriskiprojekti, jossa on kartoitettu suonensisäiseen
huumeidenkäyttöön liittyviä käyttötapoja
ja riskitekijöitä sekä pyritty vaikuttamaan niihin. Huhtikuussa
1997 aloitti toimintansa terveysneuvontapiste "Vinkki", jossa
iv-huumeidenkäyttäjillä on mahdollisuus asioida anonyymisti.
Terveysneuvontapisteessä asiakkaat voivat vaihtaa käytetyt
injektiovälineet puhtaisiin, saavat tarvitsemansa määrän
kondomeja, liukuvoiteita ja ihonpuhdistuslappuja sekä kirjallista
tietoa veri- ja seksiteitse tarttuvista taudeista. Vinkissä puhdistetaan
myös pieniä haavoja ja hoidetaan laskimotulehduksia hepariinia
sisätävillä emulsiovoiteilla. Työntekijät kohtaavat
jokaisen asiakkaan henkilökohtaisesti ja keskustelevat asiakkaan
elämäntilanteeseen liittyvistä asioista. Lisäksi
terveysneuvontapisteessä on mahdollista nauttia kahvia tai urheilujuomaa
ja keksejä ja keskustella näin työntekijöiden kanssa
pidempäänkin. Monesti keskusteluissa mietitään myös
hoitovaihtoehtoja ja huumeidenkäytön lopettamiseen liittyviä
ongelmia.
Tähänastinen toiminta
Vinkin työntekijöistä suurin osa on erikoissairaanhoitajia.
Tiimissä työskentelee myös sosiaalityöntekijä,
terveydenhoitaja ja lähihoitajia. Työntekijät ovat päihde-
tai tartuntatautipuolen ammattilaisia, osalla on oma kokemus pitkäaikaisesta
huumeidenkäytöstä ja raitistumisesta.
Toiminnan alettua huhtikuussa terveysneuvontapiste oli auki kerran
viikossa, nyt Vinkki on avoinna tiistaisin ja perjantaisin kello 18.00-22.00.
Viisi työntekijää on kerrallaan työvuorossa. Asiakkaita
terveysneuvontapisteessä 4.4.-18.7. välisenä aikana oli
147 ja asiakaskäyntejä 455. Naisia asiakkaista oli 23 prosenttia.
Asiakaskäynnit ovat kasvaneet koko toiminnan ajan, tällä
hetkellä asiakkaita on 35-45 illassa.
Ruiskujen ja neulojen palautusprosentti oli 97. Työntekijöiden
kokemus on, että käyttäjät osoittavat huolta tartuntojen
leviämisestä ja ovat tyytyväisiä, kun voivat palauttaa
käyttämänsä välineet.
Haastattelut
Saadakseen tietoa mm. asiakaskunnan huumeidenkäytöstä
sekä käyttöön liittyvästä riskikäyttäytymisestä
terveysneuvontapisteessä pyritään haastattelemaan haastattelulomakkeen
pohjalta mahdollisimman suuri osa asiakkaista. Haastatteluja oli 18.7.
mennessä tehty 61.
toisen palstan alkuun
|
|
Suurin osa haastatelluista oli kokeillut huumeita
ensimmäisen kerran 12-15-vuotiaana, iv-käytön kokeiluikä
painottui ikävuosien 15-19 välille. Eniten suonensisäisesti
käytetty aine oli amfetamiini, mutta myös heroiinin ja temgesicin
iv-käyttö oli yleistä.
Toisten ruiskuja ja neuloja oli kuluneen kuukauden aikana käyttänyt
23 haastateltua. Noin puolet oli lainannut muita aineiden käyttöön
ja valmistamiseen käytettäviä välineitä, kuten
lusikoita ja kuppeja. Yleisin menetelmä käytettyjen ruiskujen
ja neulojen puhdistamisessa oli huuhtelu kylmällä vedellä.
Keittämällä välineet ilmoitti puhdistavansa 15 henkilöä,
suurin osa keitti välineitä viisi minuuttia tai vähemmän.
Talouskloriitin käyttö puhdistusmenetelmänä oli
varsin vähäistä.
Terveyshaitat
Huumeidenkäyttöön liittyvät terveydelliset haitat
olivat haastateltujen joukossa yleisiä. Vain kuudella ei ollut
ilmennyt terveydellisiä ongelmia.
|
ongelma
|
n
|
| suonitulehdus |
19 |
| paiseita |
15 |
| verenmyrkytys |
8 |
| sydäntulehdus |
1 |
| keuhkokuume |
4 |
| hepatiitti A |
10 |
| hepatiitti B |
22 |
| hepatiitti C |
31 |
| HIV |
0 |
Yli viisi vuotta käyttäneistä henkilöistä
79 prosentilla oli todettu C-hepatiitti. Yli puolet haastatelluista
ei ollut sairastanut B-hepatiittia eikä saanut siihen rokotusta.
Rokottamisen tarpeellisuus onkin ilmeinen iv-käyttäjien keskuudessa.
Käyttäjät voivat saada rokotuksen ilmaiseksi terveysasemilta,
Auroran sairaalasta ja Kettutien A-poliklinikalta. Käyttäjien
hakeutuminen rokotettavaksi on kuitenkin ollut vähäistä.
B-hepatiittirokotuksia annetaan lokakuun alusta myös Vinkissä
ja Kurvin huumepoliklinikalla.
Tiedonkulku molemminpuolista
Kontaktin luominen huumeidenkäyttäjiin terveysneuvontapisteen
kaltaisessa paikassa on osoittautunut hedelmälliseksi. Moni asiakas
ovat ilmaissut, että Vinkissä on luontevaa asioida. Haastatelluista
asiakkaista 13 ei ollut kontaktissa mihinkään muuhun sosiaali-
tai terveydenhuollon yksikköön.
Toimintakäytännöt terveysneuvontapisteessä muotoutuvat
sitä mukaa, mitä enemmän kokemusta ja tietoa saadaan.
Vinkissä asiakkaat kohdataankin ikään kuin "yhteisellä
maaperällä", missä tiedonkulku on molemminpuolista;
työntekijät antavat oman osaamisensa asiakkaiden käyttöön
ja asiakkaat tuovat tietoa "omasta maailmastaan", jotta toimintakäytäntöjä
huumeidenkäyttäjien auttamiseksi voidaan luoda.
Terveysneuvontapisteessä kerätyn kokemuksen perusteella
on havaittu, että helsinkiläisten iv-huumeidenkäyttäjien
keskuudessa kaivataan sekä tiedollisia, taidollisia että konkreettisia
välineitä turvallisemman iv-käytön ja turvaseksin
toteuttamiseen. Asiakkaat ovat kiinnostuneita terveydestään
ja luottamuksellisen kontaktin synnyttyä keskustelevat mielellään
elämästään ja näkemyksistään huumeidenkäytöstä
ja sen mahdollisesta lopettamisesta
Anne Ovaska, Kettutien A-poliklinikka
(09) 3105 6650
|