Tartuntatautien neuvottelukunnan kokous 20.10.1997

Tartuntatautien neuvottelukunnan kokous 20.10.1997

Tartuntatautien neuvottelukunnan lokakuun kokousta hallitsi keskustelu EHEC-infektioiden vaatimista mahdollisista lisätoimenpiteistä. Ennen tätä keskusteltiin ajankohtaisista kysymyksistä. STM on asettanut valtakunnallisen ruokamyrkytysten seurannan johtoryhmän. Ryhmän puheenjohtaja on ylitarkastaja Veli-Mikko Niemi STM: sta ja siinä on edustajia KTL:n lisäksi Maa- ja metsätalousministeriöstä, Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksesta sekä Elintarvikevirastosta.

EHEC-epidemioiden seurannan ja torjunnan kehittämisestä keskusteltiin vilkkaasti ja keskustelun pohjalta päädyttiin seuraavanlaisiin kannanottoihin: Tämänhetkistä laajempiin epidemiologisiin selvityksiin ei nyt ole tarvetta. KTL:n infektioepidemiologinen osasto valmistelee ja miettii mahdollisuuksia systemaattiseen tutkimukseen kesään 1998 mennessä. Siitä, tulisiko päivähoitopaikoissa antaa erityisohjeita infektioiden leviämisen estämisestä, oltiin yksimielisesti sitä mieltä, ettei erityisiä EHEC-ohjeita anneta. Sen sijaan pyritään käyttämään soveltuvilta osin yleisiä, jo olemassaolevia ohjeita ja tutkimustuloksia. Menettelytavoista käydään keskusteluja STM:n sosiaalipuolen kanssa. Suomessa EHEC-infektioihin liittyvä primaaridiagnostiikka mikrobiologisissa laboratorioissa on kunnossa.

toisen palstan alkuun

Kuitenkin tarvitaan ohjeistusta EHEC-positiivisten henkilöiden jatkoseurannasta ja siinä käytettävistä mikrobiologisista menetelmistä ja laboratorioiden välisestä työnjaosta. Näiden asioiden selvittämisestä huolehtii KTL yhdessä mikrobiologian asiantuntijoiden kanssa. Nautakarjan ulosteita tutkittaessa löytyy EHEC-positiivisia tiloja ja niiden asukkaita. Neuvottelukunta katsoo, että lähiviikkoina annettavat MMM:n ohjeet riittävät. EHEC-positiivisten tilojen asukkaiden osalta KTL voi tarvittaessa antaa tapauskohtaisia ohjeita esimerkiksi tilan ulkopuolella ns. riskityössä toimiville.

Ylilääkäri Antti Holopainen esitteli A-klinikkasäätiön i.v. huumeidenkäyttäjille suunnattua terveysneuvontaprojektia ja sen väliraporttia. Projekti on luonut rakenteet ja kontaktit i.v. huumeidenkäyttäjiin, mikä mahdollistaa tähän ryhmään kohdistuvat interventiot ja seurannan. Projektin toiminnalla voidaan myös edistää huumeita käyttävien henkilöiden läheisten suojaamista tartuntataudeilta. Neuvottelukunta totesi, että hankkeen tuloksia arvioidaan koko prosessin arviointina. Hankkeelle suositeltiin kuuden kuukauden jatkoaikaa.

Maarit Kokki, KTL
neuvottelukunnan sihteeri

(09) 474 4690, maarit.kokki@ktl.fi

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!