Kaliningradin lapset |
||
|
Kaliningradin aluetta riivaa paha HIV-AIDS epidemia, joka sai alkunsa huumeiden käyttäjissä, mutta on nyt nopeasti leviämässä muuhun väestöön seksikontaktien kautta. Kaupungissa on asukkaita puolisen miljoonaa, HIV-tapauksia on tähän mennessä todettu noin 2 500, todellinen luku lienee tätä selvästi suurempi. Suuri osa tartunnan saaneista on nuoria, joka viides on alle 19-vuotias. Vaikka Kaliningradissa HIV-tartunnan saaneille suositellaankin raskauden keskeytystä on 46 HIV-positiivista naista jo synnyttänyt lapsen ja ainakin 14 synnyttää lähiaikoina. Länsimaisista tilastoista tiedämme, että HIV-positiivisille äideille syntyvistä lapsista joka viides tai kuudes saa tartunnan, muut säästyvät tartunnalta vaikka ovatkin parin vuoden ajan HIV vasta-ainetestissä positiivisia äidiltä siirtyneiden vasta-aineiden vuoksi. Vasta-ainetestein ei pystytä erottamaan, ketkä lapsista ovat saaneet tartunnan ennen kuin puolentoista-kahden vuoden iässä vaikka nykyisten PCR-tutkimusten avulla erottaminen olisi mahdollista jo ennen puolen vuoden ikää.
|
Kaliningradissa HIV-ongelma on sekä suuri että uusi. Niinpä reaktiotkin ovat joskus vaikeasti ymmärrettäviä: 23 HIV-positiivista äitiä on hylännyt lapsensa synnytyksen jälkeen sairaalaan, jossa heitä odottaa poikkeuksellinen ja ankea kasvuympäristö. Nykyisen suunnitelman mukaan lapset pidetään sairaalassa kunnes vasta-ainetestien perusteella heidät voidaan todeta joko terveiksi (kahden tai kolmen vuoden iässä) ja lähettää johonkin lastenkotiin, tai sairaiksi jolloin heidät toimitettaisiin tätä varten perustettavaan erityiseen hoitopaikkaan. Kaikki neljätoista raskauden loppuvaiheessa olevaa naista ovat ilmoittaneet, etteivät halua lasta, joten nämäkin lapset tulevat liittymään edellisten joukkoon. Myös HIV vasta-ainepositiivinen lapsi, olipa tartunnan kantaja tai ei, kiintyy häntä hoitaviin ihmisiin. Ellei äitiä ole, syntyy suhde esimerkiksi hoitajiin vaikka sairaalan hoitohenkilökunta taajaan vaihtuisi tai vaikkei aina olisi ruokaa tai lämpökään tarpeeksi tarjolla. Näillä lapsilla on nykyhetki realiteetteineen, he tarvitsisivat myös tulevaisuuden. Pauli Leinikki, KTL |
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||