Tarttuvien tautien torjuntaan yhdessä EU-rintamassa

EU:ssa on tehty poliittisen tason päätös yhteisen tartuntatautien seuranta- ja torjuntajärjestelmän luomisesta. Parin vuoden sisällä nähdään millaisen muodon järjestelmä saa. Jos siitä saadaan tehokas ja luotettava, paranevat mahdollisuudet merkittävästi oikean aikaisiin ja mittaisiin vastatoimiin yksittäisissäkin jäsenmaissa.

Päätökseen sisältyy myös ajatus, ettei EU:hun haluta perustaa esimerkiksi Yhdysvaltain CDC:n kaltaista suurta keskuslaitosta. Ratkaisu haetaan moderniin tapaan asiantuntijaverkostoista, joissa työn sisällöstä ja jaosta on sovittu kansallisten laitosten kesken.

Hyvä järjestelmä mahdollinen?

EU:n tasolla järjestelmä voi toimia vain mikäli jäsenmaissa tartuntatautien seuranta ja valvonta toimivat hyvin. Hyvä kansallinen järjestelmä rakentuu lääkärien ja hoitajien ammattitaidolle, hyvälle laboratoriojärjestelmälle ja tehokkaalle tietojen keruujärjestelmälle. Lisäksi järjestelmässä tarvitaan tehokas selvityskoneisto, jossa paikalliset terveysvalvontaviranomaiset ja kansalliset viranomaiset yhdessä selvittävät epidemioiden laajuuden ja alkulähteen ja huolehtivat siitä, että kaikki mahdollinen tehdään epidemian pysäyttämiseksi ja sairastuneiden hoitamiseksi. Elleivät kaikki komponentit toimi moitteetta, voi virheistä seurata vaikeuksia kaikille kansalaisille.

Tietojen luotettavuus tautien esiintymisestä saattaa vaihdella paljonkin. Vasta EU:n rahoittamien yhteishankkeiden myötä eri maiden näkemykset menetelmävaatimuksista ovat alkaneet lähestyä toisiaan. Yleisimpien tartuntatautien ilmaantuvuudesta täysin vertailukelpoisiin tietoihin on vielä matkaa. Luomalla tautikohtaisia verkostoja, joissa solmuna on jonkun taudin tai tautiryhmän hyvin hallitseva keskus jossain jäsenmaassa (kansallinen laitos, yliopiston tutkimusryhmä tms.) päästään vähitellen yhtenäiseen tapausmäärittelyyn ja vertailukelpoiseen tilastointiin. Hyvä esimerkki on Pariisissa toimiva AIDS-keskus, joka on jo vuosia kerännyt tietoja EU:n jäsenmaiden HIV- ja AIDS-tilanteesta. Sen toiminnan perusteella voidaan luotettavasti verrata eri jäsenmaiden epidemioiden kehittymistä ja erityispiirteitä.

Uhkaavien tilanteiden hallinta

Epidemiauhkaan viittaavat tiedot saavat usein laajaa julkisuutta ja aiheuttavat ahdistusta niin yleisössä kuin poliittisissa päättäjissäkin. Niinpä uudelle järjestelmälle asetetaan erityisiä vaatimuksia tällaisten tilanteiden varalta. Nyt suunnitellaan suljettua tietojen vaihtoverkostoa jäsenmaiden kansanterveyslaitosten käyttöön. Pelkkä tietojen vaihto ei kuitenkaan riitäTärkeämpää on nopea ja täsmällinen tilanteen arviointi, syyn tai alkulähteen tehokas selvittely ja luotettava laboratoriodiagnoosi. Tilannetta mutkistaa tavallisesti julkisuuden aiheuttama lisäpaine, joka yrittää pakottaa kannanottoihin ja toimenpiteisiin jo ennen kuin kaikki tarvittavat tiedonpalaset ovat koossa ja niiden luotettavuus tarkistettu.

Paljon jo valmiina

EU:n sisällä toimii jo useita tehokkaita tautikohtaisia verkostoja. Edellä mainitun Pariisin AIDS-keskuksen koordinoiman seurannan ohella parhaiten tunnettuja ovat ENTERNET, ruokamyrkytyksiä ja suolistotulehduksia seuraava verkosto. EWGLIn, legionelloosia seuraavan verkoston kautta voidaan tiettyyn hotelliin liittyvät eri maissa ilmaantuvat yksittäiset tapaukset yhdistää ja velvoittaa hotelli ryhtymään tarvittaviin saneeraustoimiin. Muita toimivia verkostoja ovat esimerkiksi tuberkuloosin seuranta-,

toisen palstan alkuun

antibioottiresistenssin seuranta- ja hepatiitti C -verkosto sekä sairaalainfektioiden esiintyvyyttä kartoittava verkosto. Uudessa tilanteessa olemassa olevien verkostojen työn ja toimintatapojen koordinointi onkin ensimmäisiä tehtäviä.

Verkosto - avain resurssiongelmaan

Verkoston kehittämisen idea perustuu siihen, että kaikille tärkeimmille taudeille on lähes kaikissa jäsenmaissa erityistä mielenkiintoa tuntevia tutkimusyksiköitä tai -ryhmiä joiden verkottaminen takaa paitsi työn laadun myös työhön omistautumisen. Sopivalla yhteistyöllä voidaan ratkaista monia tieteellisiäkin ongelmia, joita ei yhden jäsenmaan tasolla kenties kyetä ratkaisemaan. Verkoston jäsenet saavat näin myös tieteellistä lisäarvoa ja voivat siten vahvistaa resurssejaan myös tutkimusrahoituksen kautta.

Verkostojen syntymiseen liittyy myös kysymys laajemmasta kansainvälisestä yhteistyöstä. WHO:lla on perinteisesti ollut tärkeä osa kulkutautien seurannassa ja epidemioiden torjunnassa. Niinpä EU:n verkostoakin tullaan kehittämään läheisessä yhteistyössä WHO:n kanssa. Rakenteilla on myös yhteistyö USA:n kanssa. Ajatuksena on, että EU:n ja USA:n välillä voitaisiin vaihtaa epidemiologiaa koskevia tietoja ja lisäksi tilanteen niin vaatiessa molemmat osapuolet - mahdollisesti WHO:n kanssa yhdessä - voisivat varustaa tutkijoiden joukon, joka matkustaisi epidemiapesäkkeeseen. Tällaista kokeiltiin mm. apinarokkoepidemian selvitystyössä Kongossa vuonna 1997. Tähän osallistui myös Suomessa koulutettavana ollut EPIET-lääkäri.

Epidemiaselvittäjien verkostoa tarvitaan

Erityisesti epidemiaselvitys tuntuu olevan alue, jossa jäsenmaiden valmiudet poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tätä korjaamaan aloitettiin jo vuosia sitten nk. EPIET-koulutusohjelma. Siinä epidemiologi saa kahden vuoden koulutuksen jossain toisessa jäsenmaassa. Lisäksi koulutettavat kehittävät taitojaan yhteisellä koulutusjaksolla. Näin luodaan vertailukelpoisten epidemiologien verkosto, jonka avulla yhteistyö käytännön kysymyksissä voidaan hoitaa. Esimerkiksi Suomi on ollut mukana tässä ohjelmassa sekä kouluttajana että koulutettujen kotimaana ja hyötynyt merkittävästi niin tiedoissa kuin taidoissakin.

Virallisesti verkoston rakentaminen alkaa ensi vuoden alussa. Mutta valmistelevaa työtä on tehty jo pitkään. Komission tukemana nk. Charter-ryhmä on arvioinut prioriteetteja, kehittänyt yhtenäisiä menetelmiä ja pyrkinyt käynnistämään erilaisiin tautikokonaisuuksiin erikoistuvia verkostoja. Verkostojen lisäksi on käynnissä lukuisia vielä tutkimusprojektien asteella olevia hankkeita, jotka tukevat syntyvää verkostoa ja tulevat joskus olemaan osa sitä. Tällaisia ovat esimerkiksi nk. ESEN-projekti, jossa selvitetään väestön suojaa rokotuksin ehkäistävissä oleville taudeille. Toinen esimerkki on vaarallisten virusinfektioitten toteamisvalmiuksia kehittelevä laboratorioverkosto, mihin kuuluu osanottajia kaikista jäsenmaista.

Jatkosuunnitelmien tekoa auttanee juuri valmistunut "inventaario" EU-maiden tartuntatautien seurantajärjestelmistä. Tähän tiedostoon on kerätty yksityiskohtaiset tiedot niin epidemiologisesta seurannasta kuin laboratoriojärjestelmistäkin. Verkoston kehittämissuunnasta päätetään seuraavassa asiantuntijakokouksessa EU:ssa tammikuussa.

Pauli Leinikki, KTL
(09) 4744 8403, pauli.leinikki@ktl.fi