Yli miljoona hyvää proteesivuotta tekonivelkirurgialla

Suomessa tekonivelkirurgia alkoi vuonna 1967 Invalidisäätiön sairaalasta, 1980 tekonivelleikkaustoimintaa oli yli 40 sairaalassa ja 1990-luvun alussa lähes 70:ssä. Potilaiden toimintakyky ennen ja jälkeen tekonivelleikkauksen on keskeinen kansanterveydellinen tekijä. Toistaiseksi tätä aluetta ei ole seurattu riittävästi.

Suomessa on pidetty tekonivelrekisteriä vuodesta 1980 alkaen, rekisteröintejä on vuonna 1998 yli 100 000. Tekonivelkirurgia on tuottanut yli miljoona proteesivuotta suomalaisille.

Tekonivelkirurgia on yksi vaikuttavimmista lääketieteellisistä toimenpiteistä. Pohjoismaissa on pidetty kansallisia tekonivelrekistereitä jo 20 vuoden ajan. Rekisteritoiminta on ohjannut toimintaa kohti parempaa vaikuttavuutta. Erityisesti Ruotsin tekonivelrekisterin laaja julkaisutoiminta on ohjannut toimintaa ja valintoja.

Pysyvyysluvut parannettavissa Suomessa tekonivelten pysyvyys ei saavuta Ruotsin pysyvyyslukuja, sillä meillä on uusintaleikkauksia noin kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa. Lonkkatekonivelkirurgiassa tilanne on pahempi, polvitekonivelkirurgiassa ollaan lähempänä Ruotsia. Norjan ja Suomen pysyvyysluvut ovat hyvin samankaltaiset. Muissa maissa ei ole pidetty kansallisia rekistereitä, julkaisuissa vedotaan erityisklinikoiden valikoituihin sarjoihin, joissa pysyvyysluvut ovat yleensä huipputasoa. Erilaisista viranomaistiedostoista kerätyn aineiston perusteella näyttää siltä, että Iso-Britanniassa saavutetaan pysyvyyslukuja, jotka ovat Suomen ja Ruotsin lukujen puolivälissä.

Suomen tuki- ja liikuntaelinalan kirurgissa sotavuodet jatkuivat vielä pitkälle 1960-luvulle. Sotakirurginen ajattelu eroaa kuitenkin merkittävästi siitä ajattelusta, jota tarvitaan menestykselliseen tekonivelkirurgiaan.

• Tekonivelkirurgiassa tarvitaan erittäin hyvään tulokseen pyrittäessä oikea potilasvalinta, leikkauksen tulee ajoittua sairauden oikeaan vaiheeseen - tekonivelen pysyvyysrajoitusten vuoksi liian aikaisin tehty toimenpide ei ole menestyksellinen, liian myöhään tehdyllä toimenpiteellä ei voida palauttaa liikuntakykyä.
• Tilannetta mutkistaa artroosin moninivelluonne. Yksi huono nivel kuormittaa virheasentojen ja ontumisen vuoksi toisia niveliä alaraajoissa ja toimintakyvyn palauttaminen edellyttää usein useiden nivelten hoitoa.
• Tekoniveltoiminta edellyttää hyviä tietoja eri proteesityyppien ja kiinnitysmenetelmien ominaisuuksista, yhtä yleispätevää ratkaisua ei ole, käytettävissä on oltava kirjo hyviä ratkaisuja. Leikkaustiimillä on oltava riittävät tiedot eri materiaaleista, niiden liitettävyydestä toisiinsa sekä tiedot implanttien muotoiluun liittyvistä seikoista.

toisen palstan alkuun

• Perusedellytys menestykselliselle toiminnalle on tinkimätön leikkaustekniikka, joka puolestaan edellyttää riittävästi resurssoitua tiimiä, oikeita tiloja ja asennetta.

Suomalaisilla omat tautinsa nivelissäänkin

Suomella on oma tautikirjonsa - myös tuki- ja liikuntaelinalalla. Meillä on ollut melko paljon lonkkamaljakon kehityshäiriöitä ja sijoiltaan menojen jälkitiloja, tulehdusten jälkitiloja ja sotavammojen jälkitiloja. Suomessa on valittu se strategia, että myös näihin vaikeisiin tilanteisiin on haluttu yrittää antaa apua tekonivelkirurgialla - Suomi onkin ollut edelläkävijä monen tekniikan kehittämisessä. Kehityspolku näkyy kuitenkin korkeina uusintaleikkausmäärinä. Tekonivelkirurgian alkupuoliskolla väestössä oli suuri kertymä potilaita, jotka olivat jo ikänsä puolesta ohi ihanteellisimman protetisointi-ikänsä. Kun näitä potilaita haluttiin auttaa tekonivelkirurgian keinoin, sekin johti osaltaan korkeisiin uusintaleikkausmääriin.

Lähivuosikymmenten haasteita tekonivelkirurgialle arvioitaessa on hahmotettavissa kaksi selvää tavoitetta: tekonivelkirurgian määrällinen optimoiminen (nykyään jäädään noin 30 % kehittyneiden teollisuusmaiden insidensseistä) ja tulosten parantaminen.

Ilman perusteisiin käyviä muutoksia tekonivelleikkausten tuottamisessa tavoitteisiin ei päästä. On esitetty kaksi äkkiseltään ristiriitaista vaatimusta; hinnan alentaminen ja laadun parantaminen. Tavoite voidaan kuitenkin toteuttaa vähentämällä tuotantoyksiköiden määrää ja siirtymällä toistettavampaan tuotantoon, jota johdetaan ammattimaisesti ja jonka toimintaa seurataan tieteellisin menetelmin. Perustuotannon tulee tapahtua vakiintuneilla metodeilla, sen rinnalla tulee olla kuitenkin tulevaisuuden mallien, materiaalien ja menetelmien kehitystoimintaa omaksi toiminnakseen eriytettynä. Kehitystoiminta voi olla kansantalouden kannalta tuottavaakin, jos sitä ja Suomen erikoisosaamista osataan markkinoida oikein.

Meneillään oleva valtionhallinnon rekisterilainsäädännön uudistus mahdollistanee toimintakyvystä johtuvien sosiaalisten rajoitusten taloudellisten seurausten seuraamisen entistä tarkemmin, kun tietosuojavaatimukset liedentyvät tutkimustarkoituksissa.

Juha Nevalainen, Lääkelaitos
(09) 4733 4246, juha.nevalainen@nam.fi