Suomalaistutkimuksessa liikunnan yhteys rintasyöpävaaraan heikko

Suomalaistutkimuksessa liikunnan yhteys rintasyöpävaaraan heikko

Rintasyövän ja fyysisen aktiivisuuden on ajateltu kytkeytyvän toisiinsa munasarjahormonien kautta. Lisääntynyt rintasyöpävaara liittyy munasarjahormonien kohonneisiin pitoisuuksiin, kun taas kohtalaisesti tai voimakkaasti kuormittavalla liikunnalla voidaan niiden pitoisuuksia alentaa. Rintasyövän vaaratekijöistä liikunnan puute on yksi harvoja, johon voidaan vaikuttaa, vaikkakaan liikuntatottumukset eivät muutu helposti.

Aikuisväestön terveyskäyttäytymistä on seurattu vuosittain postikyselyllä 1978 lähtien. Vuosittaisten otosten joukkoon kuului 15-64-vuotiaita naisia yhteensä 30 548. Tutkimustietoihin liitettiin Väestörekisterin tiedot lasten lukumäärästä ja ensisynnytysajasta. Rintasyövän esiintyvyys saatiin Suomen Syöpärekisterin aineistoista vuosilta 1979-95. Tutkimusjoukossa havaittiin 332 rintasyöpää. Vapaa-ajan liikuntaa kysyttiin yhdellä kysymyksellä "Kuinka usein harrastatte vapaa-ajan liikuntaa vähintään puoli tuntia niin, että ainakin lievästi hengästytte ja hikoilette?". Lisäksi kysyttiin työmatkaliikuntaa kysymyksella "Kuinka monta minuuttia kävelette tai pyöräilette työmatkoillanne?".

Liikunta heikosti yhteydessä rintasyöpäriskiin

Vapaa-aikanaan harvemmin kuin 2-3 kertaa kuukaudessa liikkui kolmannes naisista ja 14 prosenttia harrasti liikuntaa päivittäin. Aktiivisia työmatkaliikkujia, jotka kävelivät tai pyöräilivät töihin vähintään 30 minuuttia päivässä, kaikista naisista oli 14 prosenttia.

Rintasyövän vaara oli suurin korkeasti koulutetuilla ja alhaisin niillä naisilla, joiden ensisynnytysaika oli alle 25 vuotta ja joilla oli vähintään kolme lasta. Kaksi tai kolme kertaa viikossa (RR 0.8, 95 % CI 0.6-1.1) tai kerran viikossa (RR 0.9, 95% CI 0.7-1.2) vapaa-ajan liikuntaa harrastavien naisten rintasyöpävaara oli pienempi verrattuna vähemmän liikkuviin naisiin.

toisen palstan alkuun

Päivittäin liikkuvien naisten rintasyöpävaara (RR 1.0, 95%CI 0.7-1.5) ei osoittautunut vähemmän liikkuvia naisia pienemmäksi. Työmatkaliikuntaa enemmän kuin 30 minuuttia päivittäin harrastavilla naisilla oli muutaman prosenttiyksikön verran pienempi rintasyöpävaara kuin vähemmän työmatkallaan liikkuvilla, autolla kulkevilla tai kotonaan työskentelevillä.

Alhainen liikuntaintensiteetti

Tässä tutkimuksessa vahvistui aiempien tutkimusten löydös vähäisen koulutuksen, lapsiluvun ja alhaisen ensisynnytysajan yhteydestä alentuneeseen rintasyöpävaaraan. Vapaa-ajan liikunnan ehkäisevä vaikutus rintasyöpävaaraan oli heikko, vaikkakin samansuuntainen kuin aiemmissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa. Työmatkaliikuntaa ei ole aiemmissa tutkimuksissa yleensä otettu huomioon. Uudessa norjalaisessa väestötutkimuksessa, jonka asetelma ja menetelmät olivat tutkimuksemme kanssa samankaltaiset, havaittiin vapaa-ajan liikunnan vähentävän rintasyöpää enemmän.

On mahdollista, jopa todennäköistä, että tässä tutkimuksessa päivittäin liikuntaa harrastaneiden naisten liikuntaintensiteetti on niin alhainen, ettei sillä voi olla vaikutusta rintasyöpävaaraan. Kysymys liikunnan ja rintasyövän yhteydestä kaipaa tarkennusta erityisesti liikunnan aktiivisuuden suhteen; objektiivisilla mittauksilla päästäisiin kulutetusta energiamäärästä tarkempiin arvioihin.

Viite:
Luoto R, Latikka P, Pukkala E, Hakulinen T, Vihko V: Physical activity and the risk of breast cancer -a population study of 30548 women.

Riitta Luoto, KTL
riitta.luoto@ktl.fi

Pirjo Latikka ja Veikko Vihko,
LIKES tutkimuskeskus, Jyväskylä

Eero Pukkala ja Timo Hakulinen,
Suomen Syöpärekisteri

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!