Ruokamyrkytys - kalikivirusinfektio?

Vuosi 1998 on suuri ruokamyrkytysten selvittelyvuosi. Nyt on käytössä tehostettu raportointi- sekä siihen liittyvä näytteidenotto- ja tutkimusohjelma, jota ovat hioneet yhdessä sekä kansanterveys- että elintarvikealan asiantuntijat. Ensimmäistä kertaa myös "uudet" virukset ovat mukana, sillä nyt on virologeilla käytössään menetelmät, joilla voidaan olettaa tunnistuksen onnistuvan.

Kuivaharjoituksiin uusitun virusdiagnostiikan kanssa päästiin jo viime lokakuussa. Kuusi erillistä ruokamyrkytysepidemiaa ehti ennen vuodenvaihdetta nähdä päivän- (ja mikrobiologien) valon selvittelyä varten. Kuinka sitten kävikään?

Neljän ensimmäisen epidemian selvittelyn tauottua voitiin todeta, että tunnistetun virusetiologian osuus nousi aikaisemmasta nollasta prosentista sataan! Ei huono avaus. Jatkossa sentään jäi jo pari epidemiaa etiologialtaan epäselväksi. Mitä sitten on tutkittu ja millaisin tuloksin? Syksyn ruokamyrkytysepidemioista saatiin kustakin epidemiasta (melko edustava otos) näytteitä. Mitä useampi näyte, sitä paremmat mahdollisuudet onnistua selvittelyssä. PCR-menetelmien herkkyys myös mahdollistaa viruksen tunnistuksen 2-3 vrk sairastumisen jälkeenkin, joten näytteen ei välttämättä tarvitse olla varsinaista ripuliulostetta. Suora elektronimikroskopia ulostesuspensioista ei tuonut tuloksia (tämä asia oli tullut selväksi jo aikaisemmin aikuisten ripuliepidemioita selvitettäessä). Geenimonistukseen perustuva diagnostiikka (PCR) astro- ja kalikivirusten osoittamiseksi sen sijaan paljasti kalikiviruksen keskeisen roolin näissä epidemioissa.

Poikkeuksellisen sitkeitä

Kalikivirukset ovat maailmanlaajuisesti levinneitä pieniä RNA-viruksia, joiden ensimmäinen tunnistettu edustaja oli nk. Norwalk-agenssi. Ne aiheuttavat lyhyen itämisajan (alle 1 vrk) jälkeen gastroenteriittiä, jota kutsutaan talvioksennustaudiksi. Nimikkeistösotkua on aiheuttanut näiden virusten varsin suuri geneettinen monimuotoisuus. Vasta nyt on selviämässä virusperheen sisäinen jako nk. genoryhmiin. Geneettinen monimuotoisuus on myös syynä siihen, että kattavaa diagnostiikkaa on vaikea pystyttää. Kalikivirukset, samoin kuin astrovirukset, ovat sekä lämpö- että pH-kestävyydeltään poikkeuksellisen sitkeitä. Ne sietävät lämpötilaa 60°C 15 min ja pH-vaihtelua 1,5 - 9,0 välillä. Ripulipotilas erittää näitä viruksia valtavat määrät, joten mm. likavesien viruskontaminaatio on taattu. Näistä syistä ko. virukset voivat helposti kontaminoida elintarvikkeita.

toisen palstan alkuun

Ruokatarvikkeiden kontaminaatiolähteen on oltava vahvasti viruspitoinen, koska virukset eivät lisäänny ruokatarvikkeissa. Yleisin lienee (lika)vesikontaminaatio, joka voi tapahtua esim. osteriviljelmillä, mutta myös vihannesten ja marjojen kastelun kautta. Hygienian pettäminen ruoan valmistuksen yhteydessä voi myös johtaa epidemiaan. Tässä raportoitujen tapausten selvittelyssä virusta ei toistaiseksi ole osoitettu epäillyistä elintarvikkeista (tutkimukset vasta alkamassa). Epidemiologinen selvittely on kuitenkin kolmessa ensimmäisessä tapauksessa varsin vahvasti syyllistämässä jälkiruokina tarjoiltuja pakastemarjoja joko sellaisenaan tai sekoitettuna rahkaan, jonka valmistukseen ei myöskään liity kuumennusta.

Pitkä vai lyhyt kantajuus

Kuinka luotettavina tähänastisia kalikiviruslöydöksiä voidaan pitää? Voisiko ajatella, että varsin yleinen virus löytyy väestöstä epidemiatilanteesta riippumatta, varsinkin kun käytössä on erittäin herkkä tunnistusmenetelmä? Vielä ei ole luotettavaa tietoa siitä, kuinka kauan virusta on PCR:llä osoitettavissa kalikivirusripulin jälkeen. Laajoja terveen väestön tutkimuksia ei myöskään ole tehty, jotta selviäisi löytyykö PCR-tunnistettavaa virusta (viruksia) jonkinlaisena "taustana".

Kalikivirusten varsin suuri geneettinen vaihtelu mahdollistaa epidemiakohtaisen viruskantatunnistuksen: Esimerkiksi Kuopion hotellikeskuksen epidemian yhteydessä tavatut eri genoryhmän virukset sekä vain 4/17 kalikiviruspositiivisen potilaan löytyminen herättävät epäilyjä siitä, että vain kalikivirukset olisivat olleet epidemian taustalla. Muissa epidemioissa löydetyt kalikivirukset ovat olleet johdonmukaisesti samaa genoryhmää.

Uudet luudat ovat ainakin alkuun lakaisseet melko tehokkaasti ja kalikivirusten osuus voi helposti saada aikaan vaikutelman, ettei muista tekijöistä (viruksista) juuri kannata välittää. Tämä on luultavasti vain tilastollinen harha ja vasta pitempiaikainen epidemioiden seuranta paljastaa todellisen tilanteen. Virusten osoittaminen elintarvikkeista on virologeille jatkossa tärkeä, mutta myös vaikea haaste. Onnistumisen edellytyksenä on mahdollisimman lukuisten näytteiden saaminen hyvin dokumentoiduista epidemioista, kuten kuvatuissa epidemioissa (Kuopiossa ja Mikkelissä) on tapahtunut.

Taulukko: Epäillyt ruoka- tai vesiperäiset ripuliepidemiat loka-joulukuussa 1997.

Carl-Henrik von Bonsdorff, Helsingin yliopisto, Haartman Instituutti

(09) 1912 6506

Leena Maunula, HYKS-Diagnostiikka