Lapsuusiän diabetes yleistyy jatkuvasti - syytä ei tiedetä

Lapsuusiän diabetes (insuliininpuutos diabetes) on toiseksi yleisin varhaislapsuudessa puhkeava krooninen tauti. Geenien ja ympäristötekijöiden tiedetään vaikuttavan taudin syntyyn, mutta sen etiologia on yhä epäselvä. Geneettisesti tauti liittyy ainakin ihmisen HLA-alueeseen (Human Leucocyte Antigen), kromosomissa 6. Kuitenkaan ei tiedetä tarkalleen, mikä tai mitkä HLA-alueen geenit varsinaisesti altistavat taudille.

Suomalaisesta lapsuusiän diabetes -aineistosta tehdyissä assosiaatioanalyyseissä on todettu sekä eri HLA-lokuksissa olevien yksittäisten alleelien että useamman lokuksen alleelikombinaation (haplotyypin)liittyvän tautiin. Lapsuusiän diabetes on kuitenkin geneettisesti kompleksinen sairaus. Taudin syntyyn vaikuttavat ilmeisesti useat geenit, eivätkä kaikki sairastu vaikka olisivat geneettisesti alttiita. Lapsuusiän diabetes todetaan, kun yli 90 prosenttia haiman insuliinia tuottavista soluista on tuhoutunut. Sitä, kuinka kauan tämä prosessi kestää, ei tiedetä. Useimmiten tähän tautiin sairastunut on 1-15-vuotias.

Ilmaantuvuus suurempaa kuin odotettu

Lapsuusiän diabeteksen ilmaantuvuus on kasvanut Suomessa 1950-luvulta vuoteen 1996 yli kolminkertaiseksi, tasolta 12/100 000/vuosi tasolle 44/100 000/vuosi. Sama ilmiö näyttää tapahtuvan ympäri maailmaa - kasvunopeus vain vaihtelee. Syitä ilmaantuvuuden kasvuun ei tunneta. Luultavasti niitä on useita: tärkeimpänä pidetään jonkin altistavan tekijän yleistymistä ympäristössä. Yhtenä mahdollisena selittäjänä perinteisesti on pidetty geneettisesti alttiiden yksilöiden osuuden lisääntymistä väestössä. Äskettäin on tehty joitakin havaintoja siitä, etteivät lapsuusiän diabetekseen liittyvät geenit periydy täysin mendelistisesti (50 %:n todennäköisyydellä isältä tai äidiltä), vaan tietyt diabetekseen liittyvät alleelit periytyvät tavallista useammin (> 50 %) heterotsygootilta vanhemmalta. Tällöin näiden alleelien osuus seuraavissa sukupolvissa kasvaa. Voisiko tämä osaltaan nostaa taudin ilmaantuvuutta? Kuinka paljon ilmaantuvuus voisi muuttua väestön geneettisen rakenteen vähitellen muuttuessa? Mitä tällaisen ilmiön olemassaolo merkitsisi?

toisen palstan alkuun

Geneettisen rakenteen muutosta voidaan mallintaa yksinkertaisten populaatiogeneettisten mallien avulla, joissa alleelifrekvenssit ja periytymistodennäköisyydet tunnetaan. Ilmaantuvuuden ennustaminen väestön geneettisen rakenteen pohjalta vaatii nk. penetranssien (genotyyppikohtaisen sairastumisriskin/ilmaantuvuuden) tuntemista tai mallintamista.

Tutkimusaineiston keruutapa voi ohjata vääriin johtopäätöksiin

Yksinkertaistavien oletusten perusteella tehtyjä penetranssiestimaatteja on, ja ne sopivat ilmaantuvuuden kehityksen alustavaan kuvaamiseen. Käytännössä myös periytymistodennäköisyydet joudutaan estimoimaan. Tämä on helppoa, jos aineisto on satunnaisotos väestöstä. Kuitenkin, jos kyseessä on harvinainen tauti, perheaineisto kerätään usein sairaan yksilön perusteella ja aineiston keruutavan huomiotta jättäminen voi johtaa vääriin johtopäätöksiin. Ei-mendelistisen periytymisen estimointi sairastuneen yksilön (yksilöiden) perusteella kerätystä perheaineistosta on kiinnostava tutkimuskohde.

Alustavien analyysien perusteella näyttää siltä, että väestön geneettisen rakenteen muutos on hyvin hidasta, mikäli sitä edes tapahtuu. Siten sen vaikutus ilmaantuvuuteen on vähäinen: olettaen yhdessä lokuksessa tapahtuvan ei-mendelististä transmissiota (periytymistodennäköisyys 55 %), ja penetranssien eroavan alttiilla ja ei-alttiilla genotyypeillä yli 10-kertaisesti (ei-alttiin genotyypin ilmaantuvuuden arvioitiin olevan 6/100 000), ilmaantuvuus kasvaisi 1950-luvulta 1990-luvulle vain noin kaksinkertaiseksi eli tasolle 4/100 000. Todellisuudessa ilmaantuvuus muuttui tuona aikana Suomessa kuitenkin tasolle 36/100 000. Sen selvittäminen, miten paljon väestön geneettisen rakenteen muutos on ilmaantuvuuden kasvuun vaikuttava tekijä, vaatii vielä monipuolista geneettistä tutkimusta ja tilastollisen genetiikan avulla tehtyä mallitusta.

Janne Pitkäniemi, Rolf Nevanlinna -instituutti

(09) 1912 2777, janne.pitkaniemi@rni.helsinki.fi

Päivi Onkamo, Rolf Nevanlinna -instituutti