Lisää HIV-tartuntoja ruiskuhuumeiden käyttäjillä - terveysneuvonnan tehostaminen on nyt tarpeen |
||
|
Pääkaupunkiseudulla todettiin viime kesän ja alkusyksyn aikana viisi ruiskuhuumeiden käyttöön liittynyttä HIV-tartuntaa. Kyseessä oli ensimmäinen Suomessa todettu paikallinen epidemia. Nyt tapauksia on paljastunut neljä lisää ja niiden taustoja selvitellään parhaillaan. Helsingissä toimivan ja huumeiden käyttäjille suunnatun terveysneuvontapisteen asiakkaille tehtiin elo-syyskuussa tutkimus, jossa selvitettiin HIV-infektion yleisyyttä ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa. Yli sadasta vapaaehtoisesti sylkinäytteen antaneista tartunnan saaneita oli kolme prosenttia. Nykyisessä HIV-tilanteessa on vankat perusteet kiirehtiä terveysneuvontapisteiden perustamista ainakin maamme suurimpiin kaupunkeihin. Myös muun sosiaali- ja terveystoimen valmiutta olisi syytä tehostaa, kuten on jo tehty esimerkiksi Helsingin kaupungissa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan huumeiden käyttäjille tarkoitettujen terveysneuvontapisteiden (joissa yleensä myös vaihdetaan käytetyt neulat ja ruiskut puhtaisiin) perustaminen kaupunkeihin on johtanut HIV-tartuntojen vähenemiseen. Teho on |
ollut sitä parempi mitä aikaisemmassa epidemian vaiheessa neuvontatoiminta on aloitettu. Useiden tutkimusten mukaan neuvontapisteet ovat myös edistäneet huumeidenkäyttäjien halukkuutta hakeutua vieroitus- ja muuhun hoitoon. Tätä tukevaa tietoa on jo saatu myös Helsingissä ja Tampereella. Mikäli epidemiaa ei nyt saada katkaistuksi se voi ryöpsähtää hallitsemattomasti liikkeelle. Monissa Euroopan kaupungeissa HIV-epidemian leviäminen ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa on ollut hyvin nopeaa ja lyhyessä ajassa johtanut siihen, että huomattava osa on saanut tartunnan. Esimerkiksi Helsingin seudulla tämä tarkoittaisi monia uusia tartunnan saajia, etupäässä nuoria. Näistä tartunnat saattaisivat herkästi levitä muuhun väestöön lähinnä seksikontaktien kautta. Pauli Leinikki, KTL
|
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||