Suositus hepatiitti B -rokotuksesta uusittu |
||
|
Hepatiitti B -virus (HBV) leviää tavallisimmin seksin tai ruiskuhuumeiden käytön välityksellä. Tartunnan voi kuitenkin myös aiheuttaa satunnainen veri- yms. kontakti, joka voi syntyä mm. työolosuhteissa. Tartuntaa vastaan on olemassa tehokas ja turvallinen rokote. KTL on aikaisemmin antanut ohjeet rokotteen käytöstä mm. tartunnalle suoraan altistuneille ja muille erityisessä vaarassa oleville. Kun rokotus on annettu suosituksen mukaan, se on yleisen rokotusohjelman osana ollut saajalleen maksuton. HBV-tartuntojen epidemiologiassa on viimeisten vuosien aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistusta on tarkennettu. (Veren välityksellä tarttuvat taudit työelämässä. 2. korj. painos 1998, Edita Oy). Uuden version mukaan aina, kun on olemassa mahdollisuus saada tartunta työssä, riski on arvioitava ja tarvittaessa työntekijä rokotettava osana työterveyshuoltoa. Muutosten vuoksi KTL on myös uusinut ohjeet HBV-rokotuksen käytöstä. Ohjeet koskevat rokotuksen antamista yleisen rokotusohjelman osana, siis maksuttomana. Rokotusta on luonnollisesti syytä käyttää aina, kun sillä voidaan tartunnan mahdollisuus estää, vaikkei tilanne kuuluisikaan tässä ohjeistuksessa kuvattuihin. Uusien ohjeiden avulla pyritään tehostamaan erityisesti ruiskuhuumeiden käyttäjien ja heidän lähiympäristönsä suojaamista rokottamalla. Lisäksi eräitä aikaisemmin mukana olleita indikaatioita on tarkennettu. Kansanterveyslaitos suosittelee hepatiitti B -rokotuksen antamista yleisen rokotusohjelman osana seuraaville henkilöille tai ryhmille:
|
Hepatiitti B -rokotukset osana työterveyshuoltoa1.1.1994 on tullut voimaan valtioneuvoston päätös työntekijöiden suojelemisesta työhön liittyvältä biologisten tekijöiden aiheuttamalta tartunnanvaaralta (Vnp 1155/93). Mikäli työntekijöillä on työssään mahdollisuus altistua hepatiitti- tai HI-virukselle, edellytetään työpistekohtaista riskin arviointia ja sen nojalla tarvittaessa hepatiitti B -rokotteen antamista työnantajan kustannuksella. Hepatiitti B -rokoteYksityiskohtaiset tiedot hepatiitti B -rokotteen annostuksesta, suojatehosta ja haittavaikutuksista löytyvät valmistajan ohjeista ja Rokottajan käsikirjan (Duodecim) viimeisestä painoksesta sekä Internet-osoitteesta http://www.ktl.fi. Terveyskeskukset ja kunnalliset sairaalat voivat tilata hepatiitti B -rokotetta yleisen rokotusohjelman osana toteutettavia rokotuksia varten (kohdat 1-8) maksutta KTL:sta. Vankiloiden rokotejakelu vastaaviin tarkoituksiin hoidetaan Sotilasapteekista. Muihin tarkoituksiin rokote on saatavana lääkärin määräyksellä apteekeista. Riskiryhmiin kuuluvien rokottaminen tulisi aloittaa silloinkin, kun ei ole varmuutta siitä, että rokotussarja voidaan viedä täydellisenä lävitse samassa paikassa. Esimerkiksi kotiutettujen sairaalapotilaiden ja muiden hoitolaitosten asiakkaiden samoin kuin vapautuneiden vankien viimeiset rokoteannokset voidaan antaa terveyskeskuksissa. Rokotussuositustyöryhmä,
|
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||