Tartuntatautitilanne Suomessa raportoidut mikrobilöydökset |
||
|
Tartuntatautitilanne näyttää tämän hetken lukujen perusteella melko rauhalliselta. Tilastoissa näkyvät suolistopatogeenimäärien kääntyminen laskuun ja syksyyn kuuluvien myyräkuume- ja Pogostan tautitapausten lisääntyminen. Kuukauden hiljaisuuden jälkeen uusia EHEC-tapauksia on todettu muutaman päivän aikana neljä, kaikki Kotkan seudulla. Eniten julkisuutta ovat saaneet huolestuttavat tiedot uusista HIV-tartunnoista ruiskuhuumeiden käyttäjillä. KTL selvitti Helsingin kaupungin narkomaaneille suunnatussa terveysneuvontapisteessä HIV:n esiintyvyyttä anonyyminä poikkileikkaustutkimuksena. Sylkinäytteen antaneesta 135:stä ruiskuhuumeiden käyttäjästä HIV-tartunnan saaneita oli kolme prosenttia. Tänä vuonna HIV-tartuntoja on todettu jo kymmenellä ruiskuhuumeiden käyttäjällä (lisää sivulla 7). Tartunnat on saatu äskettäin Suomessa. Todettuihin HIV-tartuntoihin kätkeytyy toinenkin huomioitava seikka: viime vuonna todetuista heteroseksin välityksellä saaduista tartunnoista 11 (27 %) ja tänä vuonna viisi (27%) on saatu Thaimaasta, joka johtaa tällä hetkellä 'tuontitilastoja'. Viidentoista vuoden aikana sieltä on saatu yhteensä 40 tartuntaa. Ruokamyrkytys kreikkalaisesta illastaMyrskyisen ja pimeän ajan kirkastamiseksi moni kaipaa etelän lämpöön. Tunnelmia ja makuja Välimereltä on tarjolla kotimaassakin. Tällainen tilaisuus järjestettiin Helsingissä lokakuun puolivälissä kreikkalaisen tanssin, musiikin ja makujen merkeissä. Tilaisuuteen osallistui lähes 600 henkilöä eri puolilta Suomea. Tarjotusta kreikkalaisesta ruuasta vastasi pienehkö yksityinen ravintola. Illan ruokailun jälkeen lähes kaikki ruokailleet saivat vatsakipuja, oksentelivat ja ripuloivat aamuyöstä tai viimeistään seuraavana aamupäivänä. Oireet laantuivat vuorokauden kuluessa. Uloste- ja elintarvikenäytteitä saatiin kiitettävästi; tutkimukset ovat vielä kesken. Tilaisuudessa esiintyneille ryhmille tehdään kyselytutkimus yhteistyössä Helsingin ympäristökeskuksen kanssa ja käytetään Tuusulan epidemiologisen kurssin viimeistelemää kyselykaavaketta. Ympäristökeskus tutkii pääkaupunkilaisryhmät ja KTL:n infektioepidemiologinen osasto muualta Suomesta olevat. Oppia epidemiaselvitykseenViikon mittainen epidemiaselvityksen kurssi Tuusulassa antoi eväitä useiden kuntien ruokamyrkytysten selvitystyöryhmille. Kurssilaiset pääsivät kurssin puolivälissä tositilanteeseen ja laativat kyselylomakkeen Helsingissä juuri tuolloin esille tulleen ruokamyrkytyksen selvittämiseksi. Infektioepidemiologiassa pienikin tapausmäärä voi johtaa laajamittaisiin toimenpiteisiin (esimerkiksi elintarvikkeen vetäminen pois markkinoilta), mikäli näyttö yhteydestä on riittävän vahva. Vastaava kurssi aiotaan järjestää ensi vuonna ja näin pikkuhiljaa varmistaa kaikille epidemioiden selvitystyöhön osallistuville yhteinen metodinen kieli. Tämä helpottaa yhteistyöverkostojen muodostumista ja konsultaatioavun pyytämistä niin kunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Kollegojen tunteminen, yhteinen kieli ja jaetut toimintatavat ovat välttämättömiä epidemiologisen toiminnan onnistumiselle myös Euroopan mittakaavassa. |
Heinä- elokuussa alkanut Salmonella typhimurium faagityyppi (FT) 1 kasaantuminen Pohjois-Savoon ja erityisesti Iisalmeen on saanut jatkoa syys-lokakuun aikana. Lokakuun puoleen väliin mennessä alueella on todettu 22 S. typhimurium tapausta, joista 17 on varmistettu FT 1:ksi. Näistä Iisalmessa on 13. Epidemialle poikkeuksellista on, että sairastuneet ovat olleet pääasiassa pieniä tai kouluikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan. Paikallisten selvitysten perusteella sairastuneille ei ole löydetty yhteistä elintarviketta. Yhtenä lasten salmonellatartuntojen mahdollisena tartunnanlähteenä on pidetty pikkueläimiä; sairastuneiden lasten lähiympäristössä on tämän syksyn aikana ollut tavallista enemmän siilejä. Siilien ulosteita on tutkittu ja niistä on löydetty salmonellaa. Yhden siilin salmonellakanta on varmistunut FT 1:ksi. Eläinlääkintä - ja elintarvikelaitoksen (EELA) tutkimuksissa jopa puolella tutkituista siileistä on eristetty ulosteesta jokin salmonella. Tämän perusteella ei kuitenkaan voi vetää varmoja johtopäätöksiä iisalmelaisten lasten tartuntojen alkuperästä. EHECiä KotkassaSyyskuun aikana ei todettu yhtään uutta EHEC-tapausta, mutta lokakuun puolivälissä muutaman päivän välein sairastui neljä henkilöä, kaikki Kotkan seudulla. Sairastuneista nuorin on 15- ja vanhin 25-vuotias. Kukaan potilaista ei ole käynyt ulkomailla ennen sairastumista. Potilaiden alustavissa haastatteluissa ei ole todettu yhdistäviä tekijöitä, joskin syvähaastattelut ja perheiden tutkiminen ovat vielä kesken. Kenellekään sairastuneista ei kehittynyt komplikaatioita, mutta yhdeltä poistettiin umpilisäke ennen diagnoosiin pääsyä. Paikalliselle terveydenhuoltohenkilöstölle tiedotettiin tapauksista välittömästi, jotta mahdolliset uudet tapaukset diagnosoitaisiin viiveettä. Suurperheessä A-hepatiittiaSyyskuun A-hepatiittilukuihin sisältyy Pohjois-Savon yhden perheen tartunnat. Suurperheen kaikki jäsenet oireilivat, mutta vain osasta saatiin serologinen varmistus. Lisäksi perheen kanssa läheisessä kontaktissa olleet kaksi henkilöä saivat tartunnan. Todennäköisesti A-hepatiitti on kotimaista alkuperää. Tartunnanlähde on kuitenkin toistaiseksi selvittämättä - muun muassa perheen kaivovettä on tutkittu. Jänisruttotapausten lukumäärät ovat edelleen nousussa ja taudin ilmaantuvuus syyskuussa oli suurin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 10,3 tapausta/10 000 henkilövuotta, kun vastaava luku koko maassa oli 1,21. Koko maassa tapauksia oli syys-lokakuussa 63, suurin osa sairastuneista on 35-64-vuotiaita. Pogostan tautia on syyskuussa ilmoitettu rekisteriin kaksi kertaa enemmän kuin elokuussa eli 77. Lokakuun puoliväliin mennessä tapauksia kertyi 87. Lukumääräisesti niitä on eniten Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä (17 tapausta). Miehiä ja naisia sairastuneissa on yhtä paljon, 60 prosenttia sairastuneista on 35-54-vuotiaita. Maarit Kokki, KTL
|
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||