Tartuntatautitilanne Suomessa |
||
|
Hengitystieinfektioiden rintamalla on toistaiseksi ollut melko rauhallista, tosin hinkuyskädiagnoosit ovat lisääntyneet totuttuun tapaan koulujen alkamisen jälkeen. Influenssa A:n lisäksi RSV-tapausten lisääntymistä odotellaan. Viime keväänä oli pienempi kevätepidemia, jota seuraa yleensä vuodenvaihteessa suurempi epidemia. Eniten päänvaivaa infektioepidemiologian osastolla on aiheuttanut käynnissä oleva Yearsinia pseudotuberculosis -epidemia. Lisäksi kotimainen botulismitapaus on herättänyt keskustelua. Yksi influenssa A -tapaus on todettu 30.11. Etelä-Karjalassa. Diagnoosi perustui positiiviseen antigeenitestiin nenänielun imulimanäytteestä. Kyseessä on 73-vuotias mies, joka oli saanut tartunnan todennäköisesti Virosta Haapsalusta. Lisäksi Turun seudulla on todettu kaksi muuta tapausta antigeenitestin perusteella. Toinen oli kaksivuotias poika ja toinen 51-vuotias TYS:ssa hoidossa oleva mies. Yersinia pseudotuberculosis -epidemia
|
Salmonella -epidemioita ketjussaVarsinais-Suomessa todettiin elokuussa kontaminoituneeseen pastöroimattomaan maitoon eli ns. tinkimaitoon liittyvä S. Typhimurium FT 1 -epidemia, josta raportoitiin Kansanterveys-lehden edellisessä numerossa. Jatkossa ilmeni kaksi uutta salmonelloosiryvästä, jotka liittyivät todennäköisesti tähän epidemiaan. Elokuun epidemian yhteydessä sairastunut henkilö, joka oli edelleen salmonellan ulostekantaja, valmisti ruuan syyskuussa perhejuhliin pääkaupunkiseudulla. Neljästäkymmenestä osallistuneesta ainakin seitsemän sairastui salmonelloosiin, jonka aiheuttajana oli S. Typhimurium FT 1. Lisäksi satakuntalainen koululainen sairastui lokakuussa S. Typhimurium FT 1:n aiheuttamaan gastroenteriitiin. Hänen paras ystävänsä oli sairastunut elokuun epidemian yhteydessä ja erittää edelleen salmonellaa. Koululaisen sisarukset, äiti ja isoäiti saivat tartunnan. Isoäiti järjesti sukujuhlat lokakuussa, jonka 59 osanottajasta 16 sai salmonelloosin. Tämän rypään selvitykset ovat vielä kesken, mutta yllämainitut esitiedot viittaavat vahvasti elokuun tinkimaitoepidemian yhteyteen. Tartuntaketju kuvastaa mielenkiintoisella tavalla salmonellainfektioiden leviämisteitä ja korostaa tartunnan torjunnan tärkeyttä. Botulismi mädistäKeski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin kotimainen botulismitapaus lokakuun lopussa. Valveutunut neurologi epäili botulismia 54-vuotiaalla miehellä kliinisen taudinkuvan perusteella. Diagnoosi varmistettiin osoittamalla hiirikokeella botuliinitoksiini potilaan syömästä mädistä. Mäti oli itse kalastettua ja sairastumisen syynä oli todennäköisesti säilytysvirhe. Potilaalle kehittyi parin päivän kuluessa mädin nauttimisesta neliraaja- ja hengityslihashalvaus, mutta hän on hitaasti toipumassa. Yksityiskohtaisempi tapausselostus on suunnitteilla. Varmasti tämän tapauksen pohjalta syntyy jatkossa keskustelua elintarvikkeiden säilytystavoista. Pieniä määriä Clostridium botulinum -itiöitä on kohtalaisen yleisesti sekä kaloissa että mädissä, mutta kalatuotteita asianmukaisesti valmistettaessa ja säilytettäessä bakteerin lisääntymistä ja toksiinin tuotantoa ei tapahdu. Kirsi Skogberg, KTL |
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||