Päihderiippuvuuden neurokemia

Päihderiippuvainen ihminen haluaa jatkuvasti käyttää päihdyttävää ainetta ja suurentaa sen annoksia. Jatkuvan käytön seurauksena taas psyykkinen ja fyysinen terveys heikkenee. Riippuvuuden mekanismien ymmärtäminen on edellytys näiden sairauksien hoidon kehittymiselle. Vaikka ihmisen aivojen kuvantamisen mahdollisuudet ovat viime vuosina kehittyneet, tietämys riippuvuuden neurokemiallisesta perustasta pohjautuu lähinnä eläinkokeisiin.

Riippuvuuden neurokemiallisten mekanismien tutkimus alkoi 1950-luvulla, kun huomattiin, että koe-eläimet halusivat antaa sähköistä stimulaatiota tietyille aivojen alueille. Nämä alueet kuuluvat keskushermoston ns. mielihyväjärjestelmään, joka koostuu pääosin mesokortikolimbisestä dopamiinia välittäjäaineenaan käyttävästä hermoradasta. Riippuvuuden kehittymisen kannalta keskeisimpänä alueena pidetään accumbens-tumaketta. Se ja siihen yhteydessä olevat läheiset rakenteet muodostavat yhdessä osan aivojen kehityksellisesti vanhasta limbisestä järjestelmästä, jossa tapahtuu mm. motivaation, tunne-elämän ja muistin säätely.

Palkitsijat - luonnolliset ja kemialliset

Normaalitilassa mielihyväjärjestelmää aktivoivat luonnolliset palkitsijat, tyytyväisyyttä ja kylläisyyttä aiheuttavat toiminnat kuten syöminen, juominen ja parittelu. Riippuvuutta aiheuttavat aineet stimuloivat tätä järjestelmää luonnollisten palkitsijoiden tavoin. Koe-eläimet oppivat helposti tehtäviä saadakseen palkkioksi huumeinjektion mesokortikolimbisen hermoradan tiettyihin osiin. Lähes kaikkien riippuvuutta aiheuttavien aineiden on havaittu lisäävän dopamiinin vapautumista accumbens-tumakkeessa. Vastaavasti näitä vaikutuksia pystytään vähentämään estämällä hermojärjestelmän toimintaa. Dopamiinin lisäksi muillakin välittäjäaineilla, esimerkiksi serotoniinilla, noradrenaliinilla ja gamma-aminovoihapolla, lienee osuutta päihteiden mielihyvävaikutuksissa ja riippuvuuden syntymisessä. Myös morfiinin tavoin vaikuttavia elimistön omia opioidipeptidejä (enkefaliinit, endorfiinit ja dynorfiinit) tiedetään vapautuvan päihteiden aiheuttaman mielihyvän yhteydessä. Näiden aineiden vaikutukset riippuvuuden kehittymisessä ovat monimutkaisempia ja ne välittynevät ainakin osittain dopamiinin kautta.

Huumeet palkitsevat voimakkaasti

Huumaavat aineet stimuloivat mielihyväjärjestelmää moninkertaisesti luonnollisia palkitsijoita runsaammin. Voimakkaimmin mielihyvää ja myös riippuvuutta aiheuttavat huumausaineet, kokaiini ja amfetamiini, nostavat accumbens-tumakkeen dopamiinitasoja jopa kymmenkertaisiksi. Nämä aineet ensisijaisesti vaikuttavatkin nimenomaan lisäämällä dopaminergistä aktiivisuutta. Monilla muilla riippuvuutta aiheuttavilla aineilla kuten heroiinilla ja

toisen palstan alkuun

alkoholilla on mesokortikolimbiseen rataan samankaltainen vaikutus, vaikka niiden ensisijainen vaikutusmekanismi ja ulkoisesti havaittavat vaikutukset eroavatkin edellä mainituista huumausaineista. Tällaisten aineiden jatkuva käyttö johtaa mesokortikolimbisen hermoradan toistuvaan aktivoitumiseen, joka muuttaa hermoradan kykyä reagoida ärsykkeille. Jatkuvan käytön aiheuttama tottuminen vaihtuu lopettamisen jälkeen herkistymiseksi, jolloin pienikin annos saa aikaan suhteettoman suuren vaikutuksen.

Hyvää oloa vai pahanolon poistamista

Kaikki riippuvuutta aiheuttavat aineet eivät kuitenkaan stimuloi mielihyväjärjestelmää. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi bentsodiatsepiinit kuten diatsepaami ja monet unilääkkeet. Onkin esitetty, että niiden aiheuttama riippuvuus eroaisi edellä kuvatusta. Tällöin ainetta ei käytettäisi hyvänolon tunteen saamiseksi, vaan pahanolon tunteen poistamiseksi. Pahanolon tunne, esimerkiksi ahdistus, saattaa olla sisäsyntyistä, tai se saattaa johtua erilaisten aineiden kuten alkoholin tai unilääkkeiden käytön loppumisesta.

Psyykkinen riippuvuus, oli sen taustalla mielihyvän etsiminen tai pahanolon torjuminen tai molemmat, voi johtaa aineen jatkuvaan käyttöön ja fyysiseen riippuvuuteen. Päihdyttävän aineen jatkuva käyttö johtaa reseptorien määrän ja herkkyyden muutoksiin keskushermostossa sekä sen ulkopuolella. Käytön äkillinen lopettaminen johtaa epätasapainotilaan, koska reseptorijärjestelmä on tottunut aineeseen. Tästä seuraa fysiologisia vieroitusoireita, jotka ovat usein päinvastaisia kuin aineen varsinaiset vaikutukset. Nämä vieroitusoireet voivat lisätä tarvetta saada ainetta, vaikkakaan niiden esiintyminen ei ole edellytys psyykkiselle riippuvuudelle.

Riippuvuus ohjaa käyttäytymistä

Todennäköisesti riippuvuus syntyy aivojen useiden eri toimintojen yhteisvaikutuksesta. Riippuvuudesta johtuvat neurokemialliset muutokset tapahtuvat ensisijaisesti kuorikerroksen alaisissa tiedostamattomissa aivojen osissa. Alussa ihmisen käyttäytyminen ohjaa riippuvuutta, mutta sairauden asteelle kehittyessään riippuvuus ohjaa käyttäytymistä.

Riippuvuuteen sairastuminen johtuu paitsi yksilön aivojen toiminnasta, johon perimä vaikuttaa, myös riippuvuutta aiheuttavan aineen ominaisuuksista ja yksilön ympäristön asettamista arvoista ja mahdollisuuksista. Riippuvuussairaudet ovat yksilölle suuri inhimillinen ongelma, johon aivojen neurokemian tutkimus tuo osaltaan selvennystä ja luo uusia hoitomahdollisuuksia.

Aino Kankaanpää, KTL
(09) 4744 8856, aino.kankaanpaa@ktl.fi
Esa Meririnne, KTL
(09) 4744 8428, esa.meririnne@ktl.fi