Tartuntatautitilanne Suomessa

Tartuntatautitilanne Suomessa

Vuoden vaihtuessa on aika arvioida mennyttä ja ounastella tulevaa. Vuosi 1998 oli suuri ruokamyrkytysten selvittelyvuosi. Se oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jolloin uusi ruokamyrkytys- ja vesiperäisten epidemioiden epäilyilmoitusjärjestelmä oli toiminnassa.

Vuoden 1998 aikana KTL:n infektioepidemiologian osastoon tuli kaikkiaan 124 epäilyilmoitusta kuntien epidemiaselvitysryhmiltä. Ilmoittajaan oltiin yhteydessä konsultaatiopyynnön tai epidemian luonteen vuoksi 103 (87 %) tapauksessa. Infektioepidemiologian osasto osallistui melko perusteellisesti noin 17 epidemian selvittelyyn. Epäilyilmoitusjärjestelmä on tehostanut tiedonkulkua terveydenhoidon sekä elintarvikevalvonnan valtakunnallisille ja alueellisille viranomaisille. Järjestelmä on herkistänyt viranomaisten välisen yhteistyön käynnistymistä epidemiaselvityksissä. Tämä on lisännyt huomattavasti KTL:n infektioepidemiologian osaston sekä suolistobakteriologian laboratorion työmäärää.

Herkempiä tyypitysmenetelmiä kaivataan

Myös potilaista otettavien näytteiden ottoa ja tutkimusta tehostettiin. Mitä enemmän panostetaan elintarvike- ja vesiperäisten epidemioiden tutkimiseen, sitä suurempi on tarve entistä herkempien ja luotettavampien mikrobien tunnistus- ja tyypitysmenetelmien kehittämiselle. Syksystä 1997 alkaen esiintyi laajoja joukkoruokailuihin liittyneitä epidemioita, joissa sairastuneiden ulosteista voitiin geenimonistusmenetelmin (PCR) osoittaa kalikiviruksia. Vuoden 1998 aikana todettiin kalikivirusta 28:n epidemian yhteydessä.

Alkanut vuosi tuo uusia haasteita; EU:n tartuntatautien seurantaverkostoa kehitetään ja rakennetaan tiiviisti toimivaa asiantuntijaverkkoa, joka ei tarvitse suurta keskuslaitosta. Kansallisen epidemiaselvitystyön tuloksia raportoidaan lisääntyvästi eurooppalaiseen "hälytysverkostoon". Joidenkin tautien tai mikrobiryhmien kohdalla on jo olemassa hyvin toimivia verkostoja (Enternet salmonelloille ja EHEC:lle, Euro-TB tuberkuloosille jne). Yli rajojen leviäviin elintarvikkeisiin liittyvistä epidemioista elintarvikevalvontaviranomaisten kesken on jo aiemmin käytetty nk. Rapex-hälytysjärjestelmää.

Hiljaista influenssarintamalla

Marraskuussa Euroopan influenssatilanne oli rauhallinen, vain yksittäisiä influenssa A- ja B-tapauksia varmistettiin lukuisissa maissa, eivätkä kliiniset mittarit viitanneet epidemiaan missään päin maanosaa. Joulukuun alkupuolella tuli tieto paikallisten influenssa A-epidemioiden alkamisesta Kiinan pohjoisosissa. Joulukuun lopussa myös Euroopassa erityisesti Britanniassa ja Ruotsissa käynnistyi paikallisia influenssa A -epidemioita ja Espanjan Andalusiassa todettiin influenssa B -epidemia. Samaan aikaan Kiinan pohjoisosissa influenssaepidemia voimistui ja sieltä saatujen tietojen mukaan tuhansittain sairastuneita hakeutui sairaalahoitoon. Kiinan viruskannat tunnistettiin H3N2-viruksiksi. Nykyinen rokotevirus on samaa A-virusalatyyppiä. Suomessa todettiin yksittäisiä tapauksia jo syksyllä; ensimmäinen elokuussa Itä-Suomessa ja kaksi seuraavaa lokakuussa Pohjois-Pohjanmaalla. Ensimmäinen B-influenssa todettiin syyskuussa vajaan vuoden ikäisellä lapsella Turussa. Hiljaista aikaa kesti joulukuun alkuun, jolloin influenssa B/Beijing/184/93-tyypin virus osoitettiin lounaissuomalaiselta pikkulapselta. Joulukuun lopussa todettiin kolme uutta influenssa B ja kaksi pikkulasten influenssa A -tapausta. KTL:n influenssalaboratorion mukaan tähän mennessä raportoitujen influenssalöydösten perusteella ei ole viitettä voimakkaan influenssaepidemian puhkeamista Euroopassa kuluvan talven aikana.
(lisää influenssasta sivulla 7)

toisen palstan alkuun

 

 

Parainfluenssaakin

Influenssan lisäksi liikkeellä on myös parainfluenssaa, sillä viruslaboratorioista tulleiden ilmoitusten määrät ovat olleet tasaisessa nousussa: lokakuussa 24, marraskuussa 35 ja joulukuulle on tähän mennessä kertynyt 36 ilmoitusta. Valtaosa ilmoituksia on tullut Uudenmaan jaVarsinais-Suomen sairaanhoitopiireistä. Loka-joulukuun potilaista suurin osa (80/101) oli alle 4-vuotiaita.

Tavallista enemmän lasten keuhkokuumetta

Talven aikana Mycoplasma pneumoniae -löydösten määrät ovat myös olleet loivassa nousussa ja marras-joulukuussa ilmoituksia tuli kaikkiaan 66. Sairastuneita on eri puolilla maata, mutta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä muita hieman enemmän (13). Sairastuneet ovat olleet pääasiassa 5-14-vuotiaita lapsia. Puhelinkeskustelussa oululaisen lasteninfektiolääkärin kanssa tuli esille, että sairaalassa hoidettuja keuhkokuumepotilaita on tämän syystalven aikana ollut tavallista enemmän. Jo aikaisemmin syksyllä on esiintynyt atyyppisiä ja nyt lisäksi kliinisesti klassisia pneumokokin aiheuttamiksi sopivia lobaaripneumonioita enimmillään kolme-neljä potilasta viikossa.

Marraskuussa tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yksi Legionella pneumophilan aiheuttama keuhkokuume. Potilas oli lomamatkalla Kreikassa ja sairastui reilu viikko paluun jälkeen kuumeiseen hengitystieinfektioon, joka muutaman päivän kestettyään vei potilaan sairaalahoitoon. Sairaalassa keuhkoröntgenkuvassa todettiin laajat keuhkokuumeeseen sopivat muutokset. Potilaan tila huononi vaikean hapetushäiriön takia ja hän siirtyi teho-osastohoitoon. Siellä bronkoskopiassa otetuissa näytteissä kasvoi Legionella pneumophila. Potilas toipui taudistaan mikrobilääkityksellä.

Yersiniaa etelässä

Etelä- ja Varsinais-Suomessa syyskuussa alkanut Yersinia pseudotuberculosis -epidemia on nyt vaiheessa, jossa viljelyvarmistettuja tapauksia on kaikkiaan 50. Lisäksi on joukko serologisia diagnooseja ja kliinisiä tautiepäilyjä. Yksi potilaista on menehtynyt infektioon ja useita on leikattu epäillyn umpisuolenlisäkkeen tulehduksen vuoksi. Joulukuun alussa aloitettiin prospektiivinen tapaus-verrokkitutkimus, joka on nyt analyysivaiheessa ja sen tulokset valmistuvat lähiaikoina.

Marraskuussa tartuntatautireksiteriin ilmoitettiin ensimmäinen varmistettu tuhkarokkoinfektio kolmeen vuoteen. Potilas on nelissäkymmenissä oleva mies, joka sai tartunnan ollessaan matkalla Brasiliassa. Tuhkarokon oireet alkoivat kotiinpaluun jälkeen. Sekundääritapauksia ei ole tiedossa.

A-hepatiittia

Loka-marraskuun aikana Rovaniemen seudulla sairastui toistakymmentä henkilöä hepatiitti A -infektioon. Marras-joulukuun vaihteessa tilanne näytti jo rauhoittuneen, mutta joulukuun alussa todettiin taas uusi tuore tapaus. Jo aikaisemmin gammaglobuliinia oli annettu yhden päiväkodin lapsille ja hoitajille; joulukuussa gammaglobuliinia annettiin kaikkiaan noin 250:lle mahdollisesti altistuneelle Rovaniemen Ensi- ja turvakodin palvelujen käyttäjälle.

Myyräkuumeeseen sairastuneiden määrät ovat koko syystalven olleet nousussa - marraskuussa tapauksia kertyi 295 ja joulukuun kertymä tähän mennessä 217. Suurin osa löydöksistä on perinteisiltä myyräkuumealueilta Pohjois-Savosta sekä Keski-Suomesta. Poikkeuksellisesti Lapin sairaanhoitopiiristä kertyi ilmoituksia marras-joulukuulle yhteensä 68. Kesäiset marjametsät ovat tainneet muuttua hirven ja jäniksen metsästystantereiksi, sillä nyt suurin osa tapauksista on 30-49-vuotiaita miehiä.

Maarit Kokki, KTL
(09) 4744 8690, maarit.kokki@ktl.fi

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!