III kansanterveyspäivät
Väkivalta lisääntynyt - ja vähentynyt

Tutkimusjohtaja Kauko Aromaa Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta vahvisti oikeaksi tunteen, että väkivallan pelko on lisääntynyt. Näin on tapahtunut jo pitkähkön aikaa ja pelkääminen lisääntyy edelleen. Tähän vaikuttavia tekijöitä ovat väestön vanheneminen ja kaupungistuminen.

Pahoinpitelyiden määrä on pysynyt 1990-luvulla melko vakaana, mutta ilmoitusherkkyys on lisääntynyt. Tämä on voinut johtua mm. uudistuneesta rikoslaista, jossa perheväkivaltaankin otetaan kantaa uudella tavalla. Haastattelututkimusten mukaan katu- ja huvipaikkaväkivalta sekä perhevälivalta ovat vähentyneet viimeisten 15-20 vuoden aikana. Katuväkivallan vähentyminen on koskenut erityisesti nuoria. Samaan aikaan työpaikkaväkivalta on lisääntynyt ja se kohdistuu yhä useammin naisiin.

Henkirikokset ovat lisääntyneet ja suunta jatkuu edelleen. Tähän kehitykseen vaikuttavat mm. seuraavat tekijät: alkoholin kulutustaso on noussut, väestö vanhenee ja keski-ikäisten määrä kasvaa, kaupungistuminen on lisääntynyt, yhteiskunnallinen syrjäytymisprosessi jatkuu. Syrjäytymisprosessi on koetellut erityisesti miehiä, mutta sen myötä myös naisten tekemät henkirikokset ovat lisääntyneet.

Naisiin kohdistuu paljon väkivaltaa

Erikoistutkija Markku Heiskanen Tilastokeskuksesta esitteli vuonna 1997 tehtyä kyselytutkimusta, johon oli vastannut 4 955 18-74-vuotiasta naista. Naisiin kohdistuva väkivalta on yllättävän yleistä; 40 prosenttia naisista ilmoitti joutuneensa joskus fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Sukupuolinen ahdistelu oli vieläkin yleisempää, jopa 52 prosenttia naisista oli joutunut kokemaan sitä. Alle 15-vuotiaana seksuaalista uhkailua tai yhdyntään pakottamista oli kokenut 29 prosenttia.

Parisuhteessa elävistä naisista 22 prosenttia ilmoitti joutuneensa nykyisen puolison väkivallan tai sen uhkan kohteeksi. Entisen puolison väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi oli joutunut 50 prosenttia avio- tai avoliitossa olleista. Vain kymmenen prosenttia perheväkivallan uhreista oli ilmoittanut poliisille ja kaksitoista prosenttia oli hakenut muuta kuin poliisin apua. Väkivaltaisista miehistä puolestaan kuusi prosenttia oli hakenut apua väkivaltaisuutensa.

Naisista 24 prosenttia ilmoitti, että he olivat joskus elämänsä aikana joutuneet jonkun muun kuin aviopuolisonsa tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Reilusti yli puolessa tapauksessa tekijä oli tuttu.

Naisista 66 prosenttia oli huolissaan itseensä kohdistuvasta väkivallasta. Noin puolet naisista pelkäsi katuväkivallan tai raiskauksen kohteeksi joutumista ja 11-14 prosenttia pelkäsi väkivallan kohteeksi joutumista kotona tai työssään.

toisen palstan alkuun

Väkivalta perheessä uhkaa lapsen kehitystä

Lapset joutuvat liian usein kärsimään vanhempiensa välisistä kärhämistä. Erikoispsykologi Mika Orasen (Ensi- ja turvakotien liitto) mukaan 40-80 prosenttia väkivaltaperheiden lapsista on joutunut joskus näkemään tai kuulemaan perheväkivaltaa. Näiden lasten vanhemmat eivät välttämättä aina edes tiedosta tätä ongelmaa, eivätkä lapset puolestaan aina kerro näkemäänsä ja kuulemansa. Tapauksista noin puolessa aikuisten väkivaltaan liittyy myös lasten väkivaltaa.

Väkivalta perheessä vaikuttaa lapseen monella tavalla. Jo pelkästään se, että lapsi joutuu väkivallan todistajaksi, voi aiheuttaa vaikeitakin traumoja, joiden hoitaminen on lapsen tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Väkivalta ja sen uhka vaikuttavat myös vanhemmuuteen; väkivallan kohteeksi joutunut saattaa kokea epäonnistumista ja voimattomuutta ja nämä kokemukset voivat ulottua vanhempana toimimiseen. Ahdistunut vanhempi ei myöskään aina jaksa tunnistaa ja huolehtia lapsensa emotionaalisista tarpeista. Lapsen suhde väkivaltaiseen isään voi olla ristiriitainen, kyse on rakkaasta ihmisestä, joka tekee pahaa toiselle rakkaalle ihmiselle. Väkivaltaisen isän kaksijakoinen roolimalli uhkaa lapsen kehitystä.

Ensi- ja turvakotien Lapsen aika -projekti tutkii parhaillaan menetelmiä, joilla voidaan tunnistaa väkivaltaperheessä asuvien lasten avuntarvetta ja sitä miten heitä voitaisiin parhaiten auttaa. Tämä vuonna 1997 alkanut projekti loppuu vuonna 2001.

Kriisiapua myös lähi-ihmisille

Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Petra Kjällman muistutti, ettei väkivallan uhrin vammoja voi mitata vain mustelmien määrällä, vaan käytännössä psyykkiset, sosiaaliset ja jopa taloudelliset menetykset voivat olla fyysisiä vakavampia ja laajempia. Väkivallan uhreja eivät ole myöskään vain ne, jotka ovat joutuneet väkivallan suoranaiseksi kohteeksi, vaan myös silminnäkijät, uhrin omaiset, läheiset ja työtoverit. Tällöin myös he voivat kärsiä samoista seurauksista kuin uhri. Pelko ja ahdistus voivat hoitamattomina aiheuttaa sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia.

Väkivallan uhreille tietoa avunantajista ei tule tarjota valikoivasti vain ahdistuneen oloisille, vaan kaikille. Se miten uhri reagoi heti tapahtuman jälkeen, ei kerro miten uhri selviää jatkossa. Sokkireaktiosta ja sen kulusta tietäessään uhrin on helpompi sietää mahdollisia negatiivisia tunteita. Henkisen tuen lisäksi uhrille tulee antaa myös käytännön ohjeita esim. lääkärissä käynnistä, rikosilmoituksesta ja tapahtumaan liittyvien asioiden (esim. kirjeet, sähköpostit, lääkärin todistukset) säilyttämisestä.

Referoinut
Anne-Marie Vartti
anne-marie.vartti@ktl.fi