Tartuntatautitilanne Suomessa

Tartuntatautitilanne Suomessa

A-influenssa laantumassa

Meillä Suomessa influenssa A -virusepidemia on hiljalleen laantumassa. Helmikuussa valtakunnalliseen tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 582 laboratoriovarmistettua influenssa A -virustapausta. Helmikuussa ilmaantuvuus oli suurinta Kanta-Hämeen ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiireissä (44 ja 47 tapausta 10 000 henkilövuotta kohden), kun koko maan vastaava luku oli 15. Helmikuun lopusta maaliskuuhun siirryttäessä tapausmäärät ovat niin Suomessa kuin lukuisissa muissa Euroopan maissa (muun muassa Unkarissa, Saksassa, Hollannissa ja Tanskassa) kääntyneet laskuun. Tarkempia tietoja influenssan epidemiologisesta tilanteesta saa osoitteesta http://www.ktl.fi/flu.

EHEC:iä joka kuukausi

Vuoden alkupuolella EHEC-infektioita on todettu tasaiseen tahtiin joka kuukausi. Helmikuussa viljelyvarmistettuja tapauksia oli kolme. Maaliskuussa tahti on kiihtynyt ja mikrobiologisesti (viljelyllä) varmistettuja tapauksia on toistaiseksi seitsemän. Nämä henkilöt kuuluvat kahteen perheeseen, joissa on tapahtunut perheen sisäisiä sekundaaritartuntoja. Tämä on EHEC-infektiolle tyypillistä, sillä bakteerin infektoiva annos on hyvin pieni. On arvioitu, että jopa alle kymmenen bakteeria riittää aiheuttamaan kliinisen taudin. Näiden tapausten lisäksi yhden veriripuloivan lapsen ja hänen sisaruksensa ulostenäytteet ovat olleet PCR-tutkimuksessa positiiviset, mutta jääneet viljelyssä negatiivisiksi. Sairaalahoidossa on edellisten lisäksi ollut HUS-oireiston vuoksi kaksi lasta,

toisen palstan alkuun

joiden ulosteviljelyt ovat olleet negatiiviset. Näin onkin usein laita, sillä infektoituneista vain 30 prosenttia erittää bakteereita ulosteeseen oireiden alusta vielä kuuden vuorokauden kuluttua. Nyt todettujen tapausten välillä ei ole löydetty yhteyttä ja yksittäisten primaaritapausten kohdalla tartunnan alkuperän selvittäminen on vielä kesken.

Rotavirusta lisää, myyräkuume hellittää

Laboratorioiden tekemät ilmoitukset rotaviruslöydöksistä ovat olleet noususuuntaiset vuodenvaihteesta asti. Tammikuussa valtakunnalliseen tartuntatautirekisteriin tehtiin 99 ja helmikuussa 107 ilmoitusta. Uudenmaan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirien lisäksi tapauksia on ilmoitettu muita runsaammin Kainuun sairaanhoitopiiristä. Siellä ilmaantuvuus on 16 tapausta 10 000 henkilövuotta koti, kun vastaava luku koko maassa on kolme.

Helmikuussa tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhdeksän vakavaa Neisseria meningitidis -infektiota. Tyypitetyistä kannoista neljä kuului seroryhmään B, kaksi ryhmään Y ja yksi C-ryhmään. Potilaista nuorin oli yhdeksänkuukautinen ja vanhin 51-vuotias. Kolme potilaista menehtyi infektioon.

Koko talven jatkunut myyräkuumeaalto hellittää jo. Helmikuussa valtakunnalliseen tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 139 myyräkuumetapausta (tammikuussa 263), joista edelleen suurin osa Savosta.

Maarit Kokki, KTL
(09) 4744 8690, maarit.kokki@ktl.fi

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!