Tapaturmat ja väkivalta

Sydän- ja verisuonisairauksien, syövän ja mielenterveysongelmien ohella tapaturmia ja väkivaltaa voidaan hyvällä syyllä pitää kansanterveysongelmina.

Monet tapaturmat olisi ehkäistävissä, mutta ehkäisevän työn esteinä ovat eräänlainen kolhut kuuluvat asiaan -asenne, kohtalonusko ja luulo siitä, että onnettomuudet tapahtuvat vain muille. Näiden lisäksi yksilön muutkin asenteet saattavat vaikuttaa niihin valintoihin, joita hän tekee. Esimerkiksi joku jättää pyöräilykypärän pois, koska se ei näytä hyvältä. Toinen taas pitäisi sitä urheilullisena.

Lasten liikenneturmat eivät ole vähentyneet

Liikenneturvan toiminnanjohtaja Matti Järvinen käsitteli erityisesti lasten liikenneturvallisuutta. Lisääntyneestä tiedotuksesta huolimatta lasten liikennetapaturmien määrä ei ole vähentynyt. Vuosittain 1 000 lasta vammautuu pysyvästi liikenneonnettomuudessa. Pienet lapset loukkaantuvat useimmiten vanhempien autossa ja seitsemän vuotta täyttäneet lapset kodin lähiympäristössä. Seitsemänvuotias lapsi on liikkuvainen ja oppinut jo pyöräilemään.

Lasten liikennetapaturmien ehkäisy on parhaimmillaan laajaa yhteistyötä eri hallintokuntien (esim. sosiaali- ja terveystoimi, sivistystoimi, poliisi, pelastuslaitos) kanssa. Jokainen voi tuoda pohdittavaksi ja toteutettavaksi alansa erikoisosaamista. Koulussa liikenneturvallisuudesta ei kannata puhua vain lapsille, vaan myös vanhemmille esimerkiksi vanhempainillassa.

Kaatumiset vaativat liikenneturmia enemmän ihmishenkiä Kaatumiset ja putoamiset aiheuttavat Suomessa eniten tapaturmia. Kaatumistapaturmat ovat erityisen kohtalokkaita vanhuksille, jotka saavat helposti murtumia ja toipuvat hitaasti. Vanhusten kaatumisista puhui lääketieteen lisensiaatti Mika Palvanen UKK-instituutista. Kolmasosa kotona asuvista ja 80 prosenttia laitoksista asuvista vanhuksista kaatuu ainakin kerran vuodessa. Vuonna 1993 kaatumistapaturmassa kuoli 880 suomalaista ja heistä 78 prosenttia oli yli 65-vuotiaita. Kaatumiset aiheuttavat kaksi kertaa enemmän kuolemia kuin liikenneonnettomuudet.

Vanhusten alttiutta kaatua lisäävät mm. alentunut terveys, liikunnan puute ja esim. huimausta aiheuttavat ja tasapainoa häiritsevät lääkkeet tai monilääkitys. Näiden lisäksi vanhusten kaatumisriskiä lisäävät ulkoiset tekijät,

toisen palstan alkuun

kuten kodin ahtaus, kylpyhuoneen liukkaus, portaat ja epätasainen maasto. Kaatumisriskiä voidaan vähentää edellä mainittuihin asioihin puuttumalla. Näiden toimien ei useinkaan tarvitse olla monimutkaisia ja kalliita. Pelkät kodin muutostyöt, apuvälineet ja lääkityksen huomioiminen ei riitä, jos samaan aikaan ei pidetä huolta vanhusten henkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta, - siitä onko apua saatavissa helposti ja käydäänkö vanhusta tapaamassa.

Tavoitteeksi nolla työtapaturmaa

Osastonjohtaja Jorma Saari Työterveyslaitoksesta vaati: on aika oppia ajattelemaan, että jokainen työtapaturma on ehkäistävissä. Tapaturmat kuitenkin hyväksytään usein tiettyyn rajaan asti. Työpaikoilla, etenkin vaarallisilla aloilla, niitä saatetaan pitää tavallaan sivutuotteena. Monissa yrityksissä huolestutaan vasta, kun tapaturmien tai tapaturmaisten kuolemien määrä ylittää "odotusarvon". Saaren esimerkin mukaan eräs päällikkö oli todennut, ettei vuoden ensimmäinen kuolemaan johtanut tapaturma vielä hermostuttanut, sillä hänelle oli sanottu, että työmaalla kuolee vuosittain keskimäärin 1,5 miestä.

Ajatus "tilastoturmista" on vaarallista. Otollisempaa on lähteä nollatavoitteesta. Jokainen työtapaturma on hälytysmerkki ja oppimisen paikka. Tämä johtaa siihen, että jokaiseen virheeseen on puututtava jo ehkäisevässä mielessä. Peruslähtökohta on se, että aina voidaan tehdä jotain, ainakin tapaturma voidaan tutkia. Nollatoleranssi muistuttaa siitä, ettei tapaturmia hyväksytä. Jos sietoraja on enemmän kuin nolla, se tavallaan viestii, että tapaturmat hyväksytään tai niistä ei välitetä. Työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa, ettei työnantaja viitsi tehdä kaikkea turvallisuuden takaamiseksi.

Ulkomailla yritykset tavallisesti laajentavat ehkäisevän työn myös työajan ulkopuolisiin tapaturmiin. Työntekijöille voidaan jakaa esimerkiksi pyöräilykypäriä ja heitä voidaan kannustaa turvalliseen liikuntaan. Suomessa tällainen on vielä harvinaista.

Työturvallisuutta voidaan ajatella myös eettisestä ja asiakkaan näkökulmasta. Tuotteille asetetaan erilaisia laatuvaatimuksia. Saaren mukaan yksi laatumittari voi olla tuotteen valmistamiseen liittyvä turvallisuus. Kuka haluaa sellaisen tuotteen, joka valmistusvaiheessa on jo vaatinut ihmishenkiä tai vienyt terveyden?

Referoinut
Anne-Marie Vartti, KTL
anne-marie.vartti@ktl.fi