Tartuntatautien neuvottelukunnan kokous 13.4.1999

Tartuntatautien neuvottelukunnan kokous 13.4.1999

Tartuntatautien neuvottelukunnan kevään ensimmäisessä kokouksessa hyväksyttiin neuvottelukunnan kolmivuotiskauden toimintasuunnitelma ja keskusteltiin muun muassa toiminnasta suhteessa valtakunnalliseen elintarvikkeiden erityistilanteiden johtoryhmään ja Euroopan unioniin.

Kokouksen aluksi käytiin läpi ajankohtaisia epidemioita, joita tuotiin esille kaksi: Loppuvuodesta 1998 todettiin Yersinia pseudotuberculosis -epidemia, jossa sairastuneita oli viitisenkymmentä. Epidemia raportoidaan kevään viimeisessä Kansanterveys-lehdessä. Helmikuun loppupuolella laajaa julkisuutta saanut epidemia todettiin mikrobiologian referenssilaboratoriosta käsin Listeria monocytogenes -bakteerin harvinaisen serotyypin lukumäärällisenä lisääntymisenä. Samaa bakteerikantaa oli aikaisemmin eristetty omavalvontanäytteistä, ja näin tämän voihin liittyneen epidemian torjuntatoimet saatiin käyntiin.

Neuvottelukunnan toimintasuunnitelmaan hyväksyttiin muun muassa seuraavia kehitystehtäviä: rokotusohjelman uudistaminen, valmiussuunnitelmien kehittäminen, valtakunnallisen tuberkuloosin torjuntaohjelman valmistelu yhdessä Hengitys ja Terveys ry:n kanssa, mikrobilääkeresistenssin seuranta ja sairaalainfektioiden torjunta, eri ilmoitusjärjestelmien kehittäminen ja hyödyntäminen sekä valmistelut Suomen

toisen palstan alkuun

kansainväliseen yhteistyöhön (EU, WHO, UNAIDS) osallistumiseksi.

Neuvottelukunta käsitteli luonnosvaiheessa olevaa, Kansanterveyslaitoksen infektioepidemiologisella osastolla valmisteltua suositusta toimenpiteiksi hepatiitti A -tartuntojen ehkäisemiseksi. KTL viimeistelee suosituksen jaettavaksi kentälle syksyyn mennessä. Suosituksen pohjalta käytiin vilkasta keskustelua yleisemmällä tasolla ohjeiden ja suositusten tarpeellisuudesta, kohderyhmästä ja niiden muodosta. Neuvottelukunta totesi tämän ja vastaavien suositusten olevan paikallaan keventämään kentän vastuuta torjuntatoimenpiteitä suunniteltaessa ja kehotti KTL:sta valmistelemaan niitä tarpeen mukaan.

Petri Ruutu esitteli elintarvikkeiden erityistilanteiden johtoryhmän toimintaa, ja keskustelun jälkeen neuvottelukunta totesi, että kyseinen ryhmä on jo nyt lyhyen toimintakautensa aikana osoittautunut tarpeelliseksi tuomalla uutta tietoa esimerkiksi vesiepidemioista. Yhdeksi johtoryhmän päätavoitteeksi tunnistettiin toimintakelpoisten vesi- ja elintarvikeperäisten epidemioiden hälytyskriteereiden löytäminen. Neuvottelukunnan ja johtoryhmän yhteydenpito on tarkoituksenmukaisesti hoidettu yhteisten jäsenten avulla.

Maarit Kokki, KTL,
neuvottelukunnan sihteeri
(09) 47448690, maarit.kokki@ktl.fi

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!