Dementia kasvaa kansanterveysongelmaksi - olemmeko valmiit?

Dementia on oire elimellisestä aivosairaudesta, joka on yleensä etenevä. Dementoitunut elää muiden avun varassa ja tarvitsee useimmiten runsaasti palveluita ja pysyvän laitospaikan. Tällä hetkellä vähintään keskivaikeasti dementoituneita potilaita on 80 000. Ennuste vuodelle 2005 on 85 000, vuodelle 2010 91 000 ja vuodelle 2020 noin 100 000. Suurten ikäluokkien tultua "parhaaseen dementoitumisikään" vuonna 2030 dementiapotilaiden määrän ennuste on noin 110 000.

Jo tällä hetkellä dementoivat sairaudet ovat suurin pitkäaikaisen laitoshoidon aiheuttaja. Riittävätkö terveydenhuoltomme voimavarat dementiapotilaiden asianmukaiseen ja inhimilliseen hoitamiseen? Meillä on hyvät mahdollisuudet selviytyä tästäkin haasteesta kunnialla, mutta asiaan pitäisi tarttua ripeästi erityisesti kunnissa.

Dementiapotilaista 60 prosenttia sairastaa Alzheimerin tautia. Sen esiintyvyys lisääntyy nopeasti iän myötä 65-vuotiaiden parista prosentista yli 85-vuotiaiden 25 prosenttiin. Tällä hetkellä käytössä on lääkkeitä kuten donepetsiili ja rivastigmiini, joilla voidaan usein parantaa toimintakykyä niin, että laitostuminen siirtyy keskimäärin ehkä noin puolella vuodella.

Lääkkeitä tulee

Tutkimuksista on tullut viitteitä siitä, että jatkuvalla estrogeenikorvaushoidolla pystytään myöhentämään Alzheimerin taudin alkua. Jos esimerkiksi ilman estrogeenia 80-vuotiaana alkava Alzheimerin tauti pystytään siirtämään viidellä vuodella, on hyvä mahdollisuus siihen, ettei henkilö koskaan sairastu - koska on kuollut johonkin muuhun sairauteen. Verenpainetauti ja korkea kolesteroli ovat mahdollisia Alzheimerin taudin riskitekijöitä. Niitä on viimeisten vuosikymmenien aikana hoidettu tehokkaasti, joten Alzheimerin taudin esiintyvyys saattaa tästäkin syystä pienentyä. Kehitteillä on myös amyloidin aivoihin kertymiseen vaikuttavia lääkkeitä, jotka mahdollisesti estävät tai pysäyttävät taudin. Tällaisia on yleisessä käytössä arvattavasti kymmenen - kahdenkymmenen vuoden kuluessa.

Ratkaisu kunnissa

Kunnissa on paljon tehtävää dementiapotilaiden hoidon parantamiseksi ja kotona-asumisen tukemiseksi. Perinteiset kotisairaanhoidon ja kotipalvelun menetelmät eivät riitä. Juuri valmistuneen kuopiolaisen tutkimuksen mukaan omaishoitajan kanssa asuvien potilaiden kotihoitoa voitiin pitkittää nimeämällä perheelle hoitamisen ja tukemisen koordinaattori, johon

toisen palstan alkuun

omainen tai potilas voi ottaa yhteyttä ongelmien ilmetessä.

Potilaat ja omaishoitajat tarvitsisivat useita tukimuotoja, jotka useinkaan eivät kuulu kunnan sosiaalitoimen tai terveyskeskuksen valikoimaan ainakaan riittävässä määrin: ensitietokurssit sairaudesta omaisille ja potilaille, kuntouttava lyhytaikaishoito dementiayksiössä, minä aikana omainenkin voi levähtää, omaisten kuntoutus, kotimiestoiminta ja riittävä rahallinen omaishoidon tuki. Tutkimuksen mukaan tärkeitä laitostumisen syitä olivat mm. huonosti toteutettu lyhytaikaishoito, jonka aikana potilaan kunto romahti sekä henkilökunnan asenteet - lääkäristä laitosapulaiseen - jotka yllättäen usein tukivat laitoshoitoon siirtymistä, kun ei ymmärretty syvän kiintymyksen merkitystä hoitomotivaation antajana. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta tarvitsee lisää tietoa dementiasta sekä asennekasvatusta.

Potilaalle kunnon tutkimus

Alkavat dementiatapaukset pitäisi tutkia asianmukaisesti, jotta löydettäisiin parannettavat syyt. Hyvinkin iäkkäät potilaat pitäisi tutkia, sillä suurin osa dementiapotilaista on yli 75-vuotiaita. Kuntiin pitäisi luoda dementiayksiköitä, joiden tieto-taitoa käytettäisiin hyväksi erityisesti kotihoitoa tukevissa lyhytaikaishoidoissa. Ne voisivat toimia myös kunnan dementianeuvonta- ja tukipisteinä.

Dementiapotilaidenkin hoidossa on viime vuosina siirrytty paljon perinteisestä laitoshoidosta palveluasumiseen, jossa on mukana valvonta. Oikein järjestettynä se on taloudellisempaa ja potilaankin kannalta se voi olla laitoshoitoa parempi vaihtoehto. Pääsääntönä pitäisi kuitenkin aina olla, että potilasta tuetaan kotona kaikin mahdollisin keinoin. Tutussa ympäristössä hän pystyy käyttämään jäljellä olevaa toimintakykyään maksimaalisesti.

Dementiapotilaiden laitoshoito on kallista. Sen kokonaiskustannukset ovat noin kahdeksan miljardia markkaa vuodessa. Avohoito on paljon halvempaa. Panostamalla ennakkoluulottomasti dementoituneiden tukemiseen avohoidossa pitkäaikaislaitospaikkoja ei tarvitse lisätä lähivuosikymmeninä. Tämä vaatii kuitenkin kuntien päättäjiltä ja dementiapotilaiden kanssa toimivilta työntekijöiltä ajattelumallin muuttamista, avohoidon toimintatapojen uudistamista ja myös nykyistä suurempaa rahallista panostusta avohoitoon. Viimeksi mainittu tulee kuitenkin moninkertaisesti takaisin laitoshoidon vähentymisenä.

Raimo Sulkava, Kuopion yliopisto
(017) 162 920, raimo.sulkava@uku.fi