Selkäleikkausten vaikuttavuutta selvitetään suomalaistutkimuksin

Selkäleikkausten vaikuttavuutta selvitetään suomalaistutkimuksin

Spinaalistenoosin ja välilevytyrän leikkaushoidon vaikuttavuutta tutkitaan parhaillaan kahdessa koko maata kattavassa hoitokokeilussa, joissa selkäpotilaita satunnaistetaan leikkaushoitoon ja muuhun hoitoon. Koko maailmassa ei ole tehty yhtään vastaavaa vaikuttavuustutkimusta spinaalistenoosin leikkaushoidosta, ja välilevytyrästäkin vain yksi ainoa. Koska hoidot ovat kalliita, nämä tutkimukset ovat kansantaloudellisestikin ajankohtaisia.

Iskias eli alaraajaan säteilevä selkäkipu on tuttu vaiva kolmasosalle suomalaisista. Yleensä syynä on alaselän välilevytyrä, joka ärsyttää hermoja. Spinaalistenoosi eli selkäydinkanavan ahtauma on harvinaisempi selkäsairaus, joka alkaa vaivata yleensä vanhemmalla iällä. Sen oireita ovat alaraajoihin säteilevät kivut, puutuminen ja katkokävely. Vaikeimmat iskias- ja spinaalistenoosipotilaat hoidetaan yleensä leikkauksella hyvin tuloksin. Leikkausten määrä on kasvanut. Suomessa leikataan vuosittain viitisen tuhatta välilevytyrää ja lähes tuhat spinaalistenoosia. Leikkaustiheyksissä on jopa nelinkertaisia alueittaisia eroja. Tämä osoittaa, etteivät hoitokäytännöt ole kovin vakiintuneita.

Lisää potilaita mahtuu tutkimukseen

Ongelman ja samalla tutkimusten kohderyhmän muodostavat sellaiset selkäpotilaat, joilla leikkaus ja muut hoidot ovat yhtä hyvin perusteltavissa ja jotka näin ollen ovat satunnaistettavissa eri hoitoihin. Tutkimuksiin otetaan yhteensä 440 potilasta. Toistaiseksi heitä on kertynyt 87. Tähänastiset kokemukset osoittavat tutkimusten olevan hyvin toteutettavissa, mikäli riittävä rahoitus ja työn edellytykset osallistuvissa

toisen palstan alkuun

sairaaloissa voidaan turvata. Kahden vuoden seuranta saataneen päätökseen vuonna 2002. Hankkeissa ovat mukana kaikki yliopistolliset sairaalat eli Helsinki, Turku, Oulu, Tampere ja Kuopio. Pääkaupunkiseudulta mukana ovat lisäksi Jorvin ja Marian sairaalat sekä ORTON Invalidisäätiö. Terveydenhuollon menetelmien arviointiyksikkö FinOHTA, Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos ja STAKES tukevat tutkimushankkeita. Spinaalistenoositutkimuksen koordinaatiokeskus on Kansanterveyslaitoksella.

Potilaalta osallistuminen edellyttää aktiivista yhteistyötä sairaalan moniammatillisen selkäryhmän kanssa. Siihen kuuluvat mm. lääkäri, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Potilas hyötyy tasokkaasta hoidosta ja saumattomasta seurannasta sekä perusteellisista tutkimuksista, joita jatketaan ainakin kaksi vuotta.

Satunnaistetut hoitotutkimukset eivät voi toteutua ilman aitoa yhteistyötä ja laaja-alaista yhteisymmärrystä, joka kattaa terveydenhuollon, rahoittajat ja potilaat. Onko Suomi enää terveydenhuollon mallimaa, kysytään yhä useammin, kun lama on nakertanut julkisten palveluiden perusteita. Suomi näyttää kuitenkin olevan ainoa maa, missä selkäkirurgian hoitotutkimukset voidaan toteuttaa kunnolla. Tutkimusten toivotaan parantavan ja yhtenäistävän selkäpotilaiden hoitokäytäntöä, kehittävän moniammatillista lähestymistapaa selkäongelmiin ja viitoittavan tietä tasokkaille hoitotutkimuksille.

Markku Heliövaara, KTL
(09) 4744 8773, markku.heliovaara@ktl.fi
Päivi Sainio, KTL
(09) 4744 8767, paivi.sainio@ktl.fi

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!