Vanhukset ja vanhustenhuoltopalvelut - tasapaino vai kriisi?

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu vanhustenhuollosta ja etenkin pitkäaikaisen laitoshoidon asiakkaiden saamasta hoidosta tai sen puutteesta. Keskustelut ovat kummunneet huolesta, etteivät vanhukset saa tarvitsemaansa hoitoa ja huolenpitoa.

Suomessa vanhuspoliittisena tavoitteena on ollut kohdentaa palveluja avohoitoon ja tehdä kotona selviytyminen mahdolliseksi korkeaan ikään saakka. Tavoitteena on myös ollut vähentää pitkäaikaisen laitoshoidon käyttöä. Tämän tavoitteen toteutuminen näkyy pitkäaikaisen laitoshoidon kehityksessä laskevana trendinä jo 1980-luvulla, jolloin käyttö vähentyi 33 prosenttia, ja väheneminen on edelleen selkeästi jatkunut 1990-luvulla. Kansallisena tavoitteena on ollut, että 90 prosenttia 75-vuotta täyttäneistä asuisi kotioloissa. Tämä olikin saavutettu miesten osalta jo vuonna 1986, mutta naisten osalta on vielä saavuttamatta. Koska vanhuksia hoidetaan kotona yhä pidempään, uudet pitkäaikaiseen laitoshoitoon tulevat ovat iäkkäämpiä, heikkokuntoisempia ja tarvitsevat paljon henkilökunnan apua sekä terveyskeskusten vuodeosastoilla että vanhainkodeissa. Yhteensä pitkäaikaisessa laitoshoidossa oli noin 34 000 65-vuotta täyttänyttä vuoden 1995 lopussa.

Samalla kun pitkäaikaishoitoa on vähennetty, avopalvelujen määrää on pyritty lisäämään ja turvaamaan pääsy palveluiden piiriin. Arviot viimeaikaista kehityksestä osoittavat, että palvelujen saajien määrää on vähennetty, mutta palveluja on kohdennettu enemmän apua tarvitseville. Omaishoitajille maksetaan tukea, mutta yleensä omaisavusta vastaa vanheneva puoliso. Palvelujen tarve ja pitkäaikaisen laitoshoidon riski on suuri sairaalasta palatessa ja etenkin pitkien sairaalajaksojen jälkeen.

Kotiuttamissuunnittelussa tulisi varmistaa, että tarvittavat palvelut ja kodin muutostyöt on ajoissa tehty, jotta kotiuttaminen sujuisi mallikkaasti. Pitkäaikaisen laitoshoidon riskiryhmässä ovat aivohalvaus- ja lonkkamurtumapotilaat, jotka myös vaativat kuntoutusta kotona pärjätäkseen. Kaiken kaikkiaan vuonna 1997 kotihoidon piirissä oli noin 55 000 asiakasta, mikä on noin seitsemän prosenttia 65-vuotta täyttäneistä.

Vaikka vanhenevan väestön määrä kasvaa ja pitkäaikaissairastavuus yleistyy, tämäkään ei välttämättä tarkoita sitä että kaikki ikääntyvät olisivat terveys- tai sosiaalipalvelujen piirissä. Mahdollisesti palvelut kumuloituvat ns. suurkäyttäjille, joilla on toisaalta myös suurempi pitkäaikaisen laitoshoidon riski. Vanhenevat naiset ovat palvelujen suurkuluttajia, mutta kustannusanalyysi osoittaa, että vaikka naiset käyttivätkin enemmän perusterveydenhuollon palveluja, miesten hoitamisen kustannukset olivat suuremmat erikoissairaan- ja kotihoidon käytön vuoksi. Myös yksinasuminen lisäsi kustannuksia sekä palvelujen käyttöä.

Standardoitu mittari

Pitkäaikaishoidon ongelmat ovat toisenlaisia kuin avo- tai välimuotoisen hoidon. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevista vanhuksista suurin osa (80 %) on dementoituneita, heillä on monia sairauksia ja he käyttävät myös useita lääkkeitä, keskimäärin

toisen palstan alkuun

viittä. Onko siis tarpeen seurata ja arvioida pitkäaikaishoidettavien terveydentilaa, toimintakykyä ja avun tarvetta sekä heidän saamansa hoidon laatua? Tarvitaanko systemaattista ja jatkuvaa arviointia? Pitääkö kerättävän tiedon olla vertailukelpoista eri laitoksissa? Onko tarvetta verrata tietoja kansainvälisesti? Vastauksena kaikkiin kysymyksiin on - kyllä. Koska useimmat pitkäaikaishoidettavista eivät pysty osallistumaan kyselyihin ja haastatteluihin, eivätkä puhumaan omasta puolestaan, pitkäaikaishoidettavien arviointiin on kehitetty standardoitu RAI (Resident Assessment Instrument) -mittari. Siinä asiakaskohtaisella tiedonkeruulla saadaan tietoa, jota voidaan käyttää sekä hoidon suunnittelussa että hoidon toteutuksen arvioinnissa. Lisäksi kerätyn tiedon perusteella voidaan arvioida hoidon laatua, kustannuksia ja tuloksellisuutta myös yksikkö- ja laitostasolla. Sekä poikittais- että pitkittäismittauksista kertyvät tiedot antavat käsityksen asiakkaan tilanteen ja hoidon tarpeen kehityksestä, sekä hoidon laadusta ja käytettyjen voimavarojen suhteesta. Vaikka pitkäaikaishoidettavan laitospotilaan ei odoteta enää täysin toipuvan, hänen elämänlaatuunsa voidaan kuitenkin vaikuttaa. RAI -mittauksessa kertyvää asiakastason tietoa tarvitaan myös valtakunnallisesti, kun pitkäaikaishoidon voimavaratarvetta sekä annetun hoidon laatua arvioidaan.

Vanhustenhoidon osalta on kysyttävä, ovatko vanhuspalvelujen tarjonta ja kehittäminen sujuneet kunnittain samansuuntaisesti ja missä ongelmat paikallisesti piilevät? Riittävätkö palvelut tällä hetkellä turvaamaan myös tulevien ikäluokkien palvelutarpeen, riittävätkö nykyiset rakenteet vai tarvitaanko lisää palveluja ja palvelujen tuottajia? Voidaanko olettaa, että tulevat vanhusikäpolvet ovat terveempiä ja tarvitsevat vähemmän palvelua? Yleisellä tasolla keskeinen keskustelu on vielä käymättä liittyen terveyspalvelujen paradigmaan - onko etusijalla akuutin vai pitkäaikaisen sairauden hoito? Tämä vaikuttaa myös palvelurakenteeseen ja erityyppisen hoitotyön arvostukseen. Etenkin vanhusväestöllä sairaudet ovat pitkäaikaisia, ja nopeaa tai lopullista paranemista ei ole odotettavissa, ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa nämä ongelmat tulevat selvimmin esiin. Löytyykö tasapaino lisääntyvän ikääntyvän väestön, erikoissairaan- ja pitkäaikaishoidon, palvelujen laadun ja tarjonnan välille, vai syveneekö kriisi?

Lähteet
Noro A.: Long-term institutional care among Finnish elderly population. Trends and potential for discharge. Stakes Research Report 87. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1998.
Noro A, Häkkinen U, Laitinen O. Determinants of health service use and expenditure among elderly Finnish population. EJPH 1999 (In print). Vaarama M, Noro A.: Vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelut. In: Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukatsaus 1997, s. 93-104 (Eds: Uusitalo H, Staff M) Stakes raportteja 214. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä 1997.
Sari Kauppinen. Kotihoito 1997. Tilastoraportti 32/1998. Tilastot ja Rekisterit yksikkö, Stakes. Stakesin monistamo 1998.

Anja Noro, Stakes
(09) 3967 2253, anja.noro@stakes.fi