|
Ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa leviävä HIV-epidemia tuo yhä
uusia tartunnan saaneita vankiloihin. Kun vankiloissa tehdyissä testeissä
aikaisempina vuosina on todettu korkeintaan yksi uusi tartunta vuodessa,
niitä viime vuonna on todettu kuusi ja tänä vuonna tähän mennessä jo
24.
Vankilan suljetuissa oloissa HIV-epidemian räjähdysmäisen leviämisen
vaara yhteisten huumeruiskujen ja muiden välineiden kautta on huomattava.
Varhainen toteaminen mahdollistaa myös hoidon aloittamisen ajoissa.
Tästä syystä kaikille vankeinhoidon terveydenhuoltoyksiköille on suositeltu,
että ne ottaisivat lokakuun alussa käyttöön HIV-pikatestin, jonka tulos
saadaan potilaan odottaessa. Maailman terveysjärjestö ja Yhdysvaltojen
tartuntatautien seurannasta vastaava virasto CDC sekä Kansanterveyslaitos
ovat hyväksyneet pikatestin käytön. Testi paljastaa luotettavasti kaikki
tartunnan saaneet. Vääriä positiivisia tuloksia on laajoissa
toisen palstan alkuun
|
|
tutkimuksissa ollut 0,4 prosenttia. Kaikista positiivisista
ja epäselvistä tuloksista lähetetään näyte laboratorioon varmistettavaksi.
Vankiloiden sairaanhoitajia on koulutettu pikatestin käyttöön ja potilaan
neuvontaan. Tutkimusten mukaan pikatestin avulla voidaan merkittävästi
parantaa terveysneuvonnan tavoittavuutta, ja samalla poistuu tuloksen
odottamisen aiheuttama ahdistus.
Testaus tehdään kaikille sitä haluaville vangeille. Ehdoton luottamuksellisuus
sekä testiin hakeutumisen että sen tuloksen suhteen on välttämätön edellytys
sille, että vangit uskaltavat tulla testattaviksi, ja tartunnan leviäminen
muihin huumeidenkäyttäjiin sekä seksikontaktin ja raskauden kautta koko
väestöön saadaan hallintaan. Epidemian pysäyttämisellä on suuri merkitys
myös vankeinhoidon henkilökunnan ja monien muiden ammattiryhmien työturvallisuuden
kannalta.
Leena Arpo, Oikeusministeriö,
Vankeinhoito-osasto
|