Muutoksia huumaantuneena ajamisen tutkimiseen

Uudet huumaantuneena ajamista koskevat säännökset (rikoslain 23 luvun 3 ja 4 §) tulivat voimaan 1.10.1999. Uudessa laissa (545/1999) huumaantuneena ajaminen on sisällytetty rattijuopumussäännöksiin ja samalla porrastettu kahteen törkeysluokkaan. Rattijuopumuksesta tuomitaan, jos huumaavaa ainetta tai sitä ja alkoholia on nautittu niin, että kuljettajan kyky suorituksiin on huonontunut. Vastaavasti törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan, jos kyky suorituksiin on tuntuvasti huonontunut. Uuden lain mukaan on siis ratkaistava myös se, onko kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin vain huonontunut vai tuntuvasti huonontunut. Aiemmin huumaantuneena ajo oli erillinen rikos ja siitä oli vain yksi törkeysluokka.

Huumaantuneena ajamista epäiltäessä sekä poliisi että lääkäri joutuvat arvioimaan ajokyvyn huonontumista. Poliisi täyttää havainnointilomakkeen ja lääkäri tekee kliiniset humalatilatutkimukset. Kliinisen humalatilatutkimuksen testejä ja lomaketta ollaan muuttamassa mittaamaan paremmin

toisen palstan alkuun

huumausaineiden vaikutuksia. Uudet lomakkeet auttavat ratkaisevalla tavalla tuomioistuinta päätettäessä, onko kyseessä 'rattijuopumus' tai 'törkeä rattijuopumus'. Niissä poliisi ja lääkäri ottavat kantaa, onko kyky suorituksiin huonontunut vai ei tai onko se tuntuvasti huonontunut.

Viime vuosina huumaantuneena ajamista epäiltäessä kliininen humalatilatutkimus on usein jätetty tekemättä näytteitä otettaessa. Alkoholitapauksissa kliinistä humalatilatutkimusta ei tarvitse tehdä. Uuden lain myötä kliinisen humalatilatutkimuksen merkitys korostuu ja se pitää tehdä aina, kun huumaantuneena ajoa epäillään.

Pirjo Lillsunde, KTL,
(09) 4744 8342, pirjo.lillsunde@ktl.fi
Jarmo Littunen, Oikeusministeriö
Terhi Hermanson, Sosiaali- ja terveysministeriö Pertti Luntiala, Sisäasiainministeriö
Antti Penttilä, Oikeuslääketieteen laitos