Bibliografia sosiaaliryhmien välisten terveyserojen kaventamisesta

Bibliografia sosiaaliryhmien välisten terveyserojen kaventamisesta

Stakes, Helsingin yliopiston kansanterveystieteen ja sosiologian laitos sekä Kansanterveyslaitos aloittivat vuonna 1998 tutkimus- ja kehittämisprojektin, jossa arvioidaan sosiaaliryhmien terveyserojen kaventamiseen tähtääviä toimintoja Suomessa. Yhtenä projektin tehtävänä oli tuottaa bibliografia terveyden ja terveydenhuollon sosioekonomisia eroja ja niiden kaventamiskeinoja käsittelevistä suomalaisista tutkimuksista. Bibliografia ilmestyi marraskuussa 1999 Stakesin Aiheita-sarjassa nimellä "Sosioekonomisten terveyserojen syyt ja erojen supistaminen - bibliografia suomalaisista tutkimuksista".

Hankkeessa laaditun bibliografian tavoitteena oli kartoittaa sosiaaliryhmien välisten terveyserojen supistamisen kannalta keskeistä suomalaista tutkimusta. Väestöryhmien väliset terveyserot eivät ole Suomessa kaventuneet vaan osin jopa kasvaneet. Siksi konkreettiset sekä rakenteelliset että yksilölliset, terveyttä lisäävät toimet ovat tarpeen. Bibliografia on tärkeä lähtökohta, kun terveyseroihin liittyviä tutkimuksia ja interventioita suunnitellaan.

Bibliografiaan on pyritty kokoamaan suomalaiset ja Suomea koskevat aihepiirin julkaisut 1970-luvulta vuoteen 1999. Kaikkiaan bibliografiassa on 351 julkaisua, joista yli 200 saatiin kirjallisuushakujen avulla. Loput julkaisut löytyivät tutkimusryhmän jäsenten sekä 15 muun suomalaisen alan asiantuntijan avulla.

toisen palstan alkuun

Kaikki bibliografiaan otetut julkaisut eivät ole yksittäisiä tutkimuksia, vaan mukana on myös esimerkiksi katsauksia, terveydenhuollon erityispalvelujärjestelmien kuvauksia ja interventioiden suunnitelmia. Mukaan ei otettu julkaisuja, joissa pelkästään kuvattiin sosiaaliryhmien välisiä terveyseroja, koska niiden ei katsottu olevan bibliografian tavoitteiden kannalta keskeisiä. Bibliografian julkaisuista suurin osa on joko terveydentilan sosioekonomisia eroja selittäviä tai sosiaaliseen asemaan liittyviä terveyden määrittäjiä kuvailevia tutkimuksia. Terveyden edistämishankkeita, joissa tarkastellaan hankkeen vaikutuksia sosioekonomisten ryhmien välisiin terveyseroihin, löytyi vain muutama.

Bibliografiasta on valmisteilla myös verkkojulkaisu, joka on saatavilla osoitteessa http://www.stakes.fi/tietovarannot/.
Lisätietoja bibliografiasta:
Erja Forssas, Stakes, terveydenhuollon tutkimusyksikkö, PL 220, 00531 Helsinki,
puhelin (09) 3967 2277,
faksi (09) 3967 2485,
sähköposti:
erja.forssas@stakes.fi
Bibliografiajulkaisua on mahdollista tilata Stakesin julkaisut-yksiköstä:
Stakes, Julkaisut, PL 220, 00531 Helsinki, puhelin (09) 3967 2190,
faksi (09) 3967 2450 tai
www-lomakkeella osoitteessa: http://www.stakes.fi/tietovarannot/.

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!