Terveydenhuoltoa kosovolaisittain

Kosovon lyhyt sota oli vain näkyvin huippu entisen Jugoslavian etnisistä ongelmista. Poliittinen epätasapaino kehittyi jo kymmenen vuotta ennen aseellisen kriisin alkua. Sodan jälkeen valtasuhteet ovat muuttuneet ja Kosovo on aloittanut jälleenrakennuksen kansainvälisen yhteisön tuella.

Jugoslavian tasavallan albaanienemmistöisessä Kosovon maakunnassa albaanit ja serbit ovat hoidattaneet terveyttään toisistaan erillään jo vuodesta 1989. Ennen Kosovon sotaa albaaneja palveli julkisen terveydenhuollon ulkopuolella yksityinen terveydenhuoltoverkosto, joka toimi lähinnä humanitaarisen Äiti Teresa -järjestön avulla.

Belgradin tukemaa terveydenhoitoa sai aiemmin vain serbian kielellä. Virallisesta terveydenhuollosta huolehtivat pienet terveyskeskukset, "ambulantat" ja terveystalot, joita oli joka läänissä ja jotka olivat varustetasoltaan pieniä sairaaloita. Lisäksi potilaita hoidettiin erityisklinikoissa ja työterveyshuollossa. Vuodehoitoa tarvitsevat potilaat hoidettiin aluesairaaloissa ja vaikeimmin sairaat lähetettiin Belgradin yliopistolliseen sairaalaan. Järjestelmä oli erikoislääkäripainotteinen ja toiminnat olivat usein päällekkäisiä.

Sodan jälkeen Serbia ei enää määrää Kosovoa, vaan Yhdistyneiden kansakuntien UNMIK (United Nations Mission In Kosovo) toimii hallituksena. Maailman terveysjärjestöllä WHO:lla on terveysministeriön rooli. Suomalainen lääkäri Hannu Vuori johtaa UNMIK:n terveysosastoa ja on siten eräänlainen maakunnan terveysministeri.

Kansainvälinen yhteisö pyrkii luomaan tasa-arvoisen yhteiskunnan Kosovoon. Kuitenkin vain kirkasotsaisimmat optimistit uskovat harmoniseen yhteiseloon siinä väkivallan, vihan ja koston ilmapiirissä, jonka sota aina jättää jälkeensä. Käytännössä aiemmat valtasuhteet ovat muuttuneet päinvastaisiksi. Albaanit ovat johdossa, serbit pelkäävät, eikä sekoittumista ole juuri tapahtunut edes terveydenhuollossa. Tähän tilanteeseen WHO aikoo rakentaa perusterveydenhuoltoon painottuvan, päällekkäisyyksiä karsivan systeemin.

WHO uusii terveydenhuollon

Haaste on kova. WHO:n virkamiehet saivat kuitenkin rakennettua noin kolmessa kuukaudessa terveydenhuollon mallin, jonka muokkaaminen vie yleensä vuosia. Suunnitelma ulottuu vain kuusi kuukautta tulevaisuuteen.

Sota heikensi entisestään Kosovon terveystilannetta, joka tällä hetkellä on kaukana Euroopan standardeista. Esimerkiksi vastasyntyneiden kuolleisuus on viisi prosenttia jopa Pristinan yliopistollisessa sairaalassa. Tuberkuloosia sairastaa arviolta 70 ihmistä sadasta tuhannesta. Krooniset sairaudet karsivat iäkkäitä: vain 1,5 prosenttia kosovolaisista on yli 75-vuotiaita. Toisaalta 53 prosenttia kansasta ei ole vielä täyttänyt kahtakymmentä.

WHO:n päätavoitteina Kosovon terveydenhuollossa on vähentää lapsikuolleisuutta, kohentaa nuorten terveyttä, parantaa psykiatrista hoitoa, valvoa hoidon laatua ja kehittää työvoimaa. Alkuvaiheessa pyritään saamaan yksi lääkäri kahta tuhatta ja yksi sairaanhoitaja tuhatta asukasta kohti.

Ulkomaista rahoitusta

Kosovon terveydenhuollon jälleenrakennus nojaa työvoimaa lukuun ottamatta vahvasti ulkomaiseen rahoitukseen. Noin kolmesataa humanitaarista järjestöä on jakanut Kosovon projekteihin, joita UNMIK ja terveyden osalta WHO koordinoivat ja ohjeistavat.

UNMIK jakaa terveydenhuollossa työskenteleville kannustusrahaa, joka on korkeimmillaankin vain 300 Saksan markkaa. Käytännöllisesti katsoen työntekijät työskentelevät palkatta.

toisen palstan alkuun

Henkilöstö albaaneja

Terveydenhuoltohenkilöstö on tällä hetkellä lähes poikkeuksetta albaaneja. Järjestöt pyrkivät saamaan serbejä työhön albanien rinnalle, mutta sodan jälkeinen koston kierre pitää heidät tiiviisti omissa kylissään. Serbit hoidattavat terveyttään joko Serbiassa, jonne kansainvälinen armeija saattaa heitä viikottain tai järjestöjen ylläpitämillä klinikoilla.

Albaanit ovat viimeiset kymmenen vuotta harjoittaneet terveydenhuoltoa vain virallisen järjestelmän ulkopuolella. Heillä on kliinistä taitoa, mutta ei kokemusta julkisen terveydenhuollon pyörittämisestä. Sairaaloita johtavatkin alkuvaiheessa kansainvälisten järjestöjen työryhmät.

Supistuksia

Punaisena lankana sodanjälkeisessä maakunnassa on palvelujen järkeistäminen eli supistaminen. Luksusta on turha odottaa. Usein toimintaa täytyy jatkaa totuttua paljon pienemmillä voimavaroilla. Näin varsinkin perusterveydenhuollossa, jossa pitäisi ratkaista jopa 90 prosenttia lääketieteellisistä ongelmista. CT-laitetta ja EEG:tä odottava terveystalon lääkäri pettyy pahasti, kun hänelle tarjotaan vain korvalamppua, stetoskooppia ja verenpainemittaria työvälineiksi.

Aluesairaalat ovat erityisen paineisia, koska erikoislääkäreiden luokse on totuttu hakeutumaan pienissäkin vaivoissa. Sairaaloiden uudistaminen vaatii kuitenkin valtavasti varoja, eivätkä ne nykytilanteessa pysty aina hoitamaan edes kaikkia sairaalahoitoa tarvitsevia.

Monista aiemmin Belgradin tarjoamista eduista on täytynyt luopua. Esimerkiksi eräiden harvinaisten tautien hoito ei enää onnistu Kosovossa. Siksi WHO:n ja paikallisten asiantuntijoiden muodostama työryhmä valitsee viikottain ulkomaiseen hoitoon pääsevät, mm. onkologiset lapsipotilaat.

Lääkkeitä WHO:n listan mukaan

Lääkkeet pyritään tuomaan Kosovoon kontrolloidusti ja jakamaan perusterveydenhuoltoon ranskalaisen järjestön Pharmaciens sans Frontieres (Apteekkarit ilman rajoja) kautta. Lääkkeiden valinnassa noudatetaan WHO:n välttämättömien lääkkeiden listaa. Kontrollin ohi lipeää yksityisiä avustuksia. Ranskalaista ummetuslääkevalikoimaa ja italialaista ACE-estäjävuorta vuorokausia selvittäneenä esitän pyynnön kaikille ilmaislääkkeidensä kanssa painiskeleville lääkäreille: älkää lähettäkö niitä Kosovoon! Raha kelpaa, ajattelemattomat lääkelahjoitukset eivät.

Sairaaloiden lääkevalikoima on laaja ja kallis, minkä vuoksi jokainen sairaala on joutunut hankkimaan erilliset lääkelahjoittajat. Saudiarabialainen lahjoitus voi olla perin erilainen kuin Euroopan Unionin rahoittama, vaikka suositeltua listaa olisi yritettykin seurata. Kestääkin vielä kauan, ennen kuin sairaalatason lääkehoito Kosovossa saadaan yhdenmukaiseksi.

Kosovon terveydenhuollon tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Paljon riippuu siitä, miten vahvasti lääketiede politisoituu. Hippokrateen vala himmenee helposti nationalismin loimussa. Toisaalta Kosovo on pieni alue, jossa yhtenäisyyden saavuttaminen on mahdollisuuksien rajoissa. Ehkä kerrankin historiassa ei tarvita kahta sukupolvea ennen kuin rinnakkaiselo entisen vihollisen kanssa käy mahdolliseksi. Oli rinnakkaiselo sitten naapurina asumista, samassa työpaikassa käymistä tai istumista saman lääkärin odotushuoneessa.

Terhi Heinäsmäki
Suomen Punainen Risti/ICRC
Kosovo