HIV-infektion primaaritaudin tunnistaminen

 

HIV-infektion primaaritaudin tunnistaminen

 

Jaana Syrjänen
TAYS, Sisätautiklinikka, lljasy@uta.fi
Ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa on meneillään HIV-epidemia. Mahdollisuus siihen, että vastikään HIV-tartunnan saanut henkilö hakeutuu tai joutuu lääkärin vastaanotolle on kasvanut merkittävästi. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota kliinisiin tunnusmerkkeihin, jotka saattavat viitata alkavaan HIV-infektioon.

HIV-infektiota sairastava potilas voi tautinsa eri vaiheissa esiintyvien oireiden takia hakeutua terveydenhuollon piiriin niin lääkärien kuin terveydenhoitajien vastaanotoille. Pitkälle edenneen HIV-infektion oireisto kuumeiluineen, imusolmuketauteineen, laihtumisineen ja opportunistisine infektioineen sekä liitännäismaligniteetteineen saattaa olla tutumpi oirekuvaltaan kuin primaari-infektio ja ehkä useammin johtaa ajatukset HIV-infektion mahdollisuuteen. Kuitenkin on myös hyvä muistaa, että tartuntaa seuraa 1-6 viikon kuluttua oireinen primaari-infektio yli puolella potilaista. Tämän primaari-infektion aikana virusmäärät ovat verenkierrossa huiman suuret ja potilas on tuolloin selvästi tartuttavampi kuin taudin edetessä oireettomaan vaiheeseen, jolloin virusmäärätkin laskevat vähäisemmiksi lisääntyäkseen taas AIDS-vaiheessa ja vähän ennen sitä. Primaari-infektion tunnistamisella olisi merkitystä myös tartunnan leviämisen ehkäisyn kannalta: tartunnan saanut voisi heti saada tiedot siitä, miten tartunnan edelleen leviäminen estetään.
 

Kliiniset erityispiirteet


Primaari-infektion oireet ovat tyypillisiä epäspesifisiä virusinfektion oireita. Nämä oireet kestävät usein 1-4 viikkoa, mikä on pidempään kuin monissa tavanomaisissa virusinfektioissa. Kuume on yleinen oire, ja usein siihen liittyy lymfadenopatiaa. HI-viruksen aiheuttamaan kurkkutulehdukseen ei yleensä liity peitteistä risatulehdusta eikä niin voimakasta nielurisojen turvotusta kuin esimerkiksi Epstein-Barr-viruksen aiheuttamaan mononukleoosiin tai streptokokin aiheuttamaan risatulehdukseen. Jos yli viikon verran kuumetta, imusolmuketautia ja kurkkutulehdusta sairastaneen potilaan nieluviljelystä ei löydy oiretta selittävää taudinaiheuttajaa ja mononukleoosivasta-aineet ovat negatiiviset, HIV:n mahdollisuus tulee muistaa ja tarkentaa potilaan anamneesia altistusmahdollisuuksien suhteen. Primaari-infektiossa potilaalle saattaa lisäksi tulla ihottuma, joka voi olla punoittavaa makulopapulaarista, roseolatyyppistä tai acneiformista. Suun, ruokatorven tai sukupuolielinten limakalvohaavaumia esiintyy, ja ne ovat tyypillisesti kivuliaita. Ruokatorven haavaumat voivat aiheuttaa nielemiskipua. Sukupuolielimissä esiintyvän haavan kipu erottaa sen kupan primaarihaavasta. Primaari-infektion ihottuma esiintyy samanaikaisesti limakalvohaavaumien kanssa, toisin kuin kupassa. Lihas- ja nivelkivut ovat yleisiä kuten muissakin virusinfektioissa. Maha- ja suolisto-oireita, kuten pahoinvointia, oksentelua ja ripulia, esiintyy monilla potilailla. Primaari-infektion erilaiset hermostolliset oireet ja löydökset on hyvä muistaa, kun selvitellään lymfosytaarista meningiittiä, johon voi liittyä enkefaliitti, tai Guillan-Barren syndromaa tai äkillistä perifeeristä neuropatiaa. HIV-meningiitti on usein pitkäkestoisempi (2-4 viikkoa) kuin esimerkiksi enterovirusmeningiitti. Primaari-infektion aikana auttajasolutaso saattaa laskea ohimenevästi hyvinkin matalalle tasolle, mutta opportunistiset infektiot ovat tässä vaiheessa harvinaisia suun sammasta lukuunottamatta.
 

Laboratoriolöydökset


Primaari-infektion aikana tulehdusparametreistä CRP ja lasko voivat olla koholla. Voi esiintyä trombosytopeniaa ja leukopeniaa. Jos tutkitaan lymfosyyttien alaluokkia, nähdään, että CD4- eli auttajalymfosyytit käyvät matalalla tasolla. Maksakokeista ALAT, ASAT ja AFOS voivat olla koholla. Jos likvor tutkitaan esim. päänsäryn takia, likvorissa voi olla ylimäärin lymfosyyttejä mutta proteiini ja glukoosi ovat normaalit virusmeningiittiin sopien.

Primaari-infektion aikana tapahtuu serokonversio, eli HIV-vasta-aineet tulevat positiivisiksi. Oireiden alkaessa HIV-vasta-aineita ei välttämättä vielä laboratoriotutkimuksissa löydy. Usein vasta-ainetestin tulos muuttuu positiiviseksi vasta siinä vaiheessa, kun primaari-infektion oireet väistyvät. Testien herkkyys on viime vuosina parantunut, mutta aina on niitä, joille vasta-aineet kehittyvät hitaammin. Jos potilaalla epäillään primaari-infektiota ja ensimmäinen vasta-ainetutkimus antaa negatiivisen tuloksen, testi tulee uusia. Mikäli infektio on tapahtunut, testi muuttuu positiiviseksi viimeistään kolmen kuukauden kuluttua.
 

Ruiskuhuumeiden käyttö HIV-tutkimuksen syy


Tiedossa oleva ruiskuhuumeiden käyttö - myös kokeilu - on sinällään syy, jonka takia lääkärin on syytä ehdottaa potilaalleen HIV-vasta-aineiden tutkimista. Erityisesti näin tulee menetellä, mikäli potilaan taudinkuva voisi sopia primaari-infektioon. HIV-vasta-aineet on myös syytä tutkia kaikilta niiltä potilailta, joiden taudinkuva tuo mieleen primaari-infektion, ja joilla on anamneesissaan muita altistusmahdollisuuksia. Näiden asioiden selvittämisessä tarvitaan hyvää ja luottamuksellista potilas-lääkärisuhdetta.
 

HIV-tilanne Tampereen näkökulmasta


HIV-epidemia ruiskuhuumeiden käyttäjillä ei ole vielä levinnyt Tampereen seudulle. Monen vuoden ajan kaikki aikuisten uudet tautitapaukset ovat olleet seksitartuntoja. Vuoden 1998 alusta infektiopoliklinikan seurantaan on tullut 23 uutta tapausta. Näistä kaksi löytyi primaari-infektion yhteydessä ja perustui huolelliseen anamneesiin, jossa oli altistusmahdollisuus. Viisi tapausta oli turvapaikanhakijoiden terveystarkastuksissa todettuja, kolme erilaisissa muissa seulonnoissa (oireettomia), kaksi tapauksista löytyi kontaktinjäljityksen kautta, kahden potilaan vasta-aineet tutkittiin todetun virushepatiitin yhteydessä ja yksi potilas oli lymfadenopatiaselvittelyissä. Kahdeksan tapausta (35 %) oli diagnoosihetkellä jo pitkälle edenneitä (auttajasolutaso <0.2x109/l) ja AIDS-vaiheessa. Yksi heistä tuli esiin kontaktin positiivisuuden kautta, kolmella tutkittiin pitkittynyttä kuumeilua ja hypersedimentaatiota ja neljällä oli diagnoosihetkellä AIDS:n liitännäissairaus (Pneumocystis carinii -pneumonia, keskushermoston toksoplasmoosi ja kahdella Kaposin sarkooma). Usein nämä myöhäisvaiheessa diagnosoidut potilaat, joilla oli ollut altistusmahdollisuuksia, kertoivat itsekin välillä ajatelleensa, voisiko HIV-infektio olla erilaisten oireiden takana, mutta eivät olleet uskaltautuneet testiin. Testi tuli tehtyä vasta, kun lääkäri sitä ehdotti. Tästä voi oppia, että kynnys HIV-vasta-ainetutkimukseen saisi olla varsin matalalla. HIV-vasta-aineiden tutkimista kannattaa avoimesti suositella potilaalle silloin, kun hänellä on ollut altistusmahdollisuus ja oireita, jotka sopivat primaari-infektioon tai HI-virusinfektion oireiseen vaiheeseen tai AIDS:iin.

HIV-primaari-infektion taudinkuva
 

Oire/löydös
Yleisyys (%)
Kuume
96
Lymfadenopatia
74
Faryngiitti
70
Ihottuma
60
Limakalvoulseratiot
30
Myalgiat/artralgiat
54
Ripuli
32
Pahoinvointi/oksentelu
27
Päänsärky
32
Neurologiset manifestaatiot
12
Hepatosplenomegalia
14
Suun sammas
12

 
Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon