On vahva epäily siitä, joskaan ei lopullisesti todistettu, että tauti on siirtynyt ihmiseen hullun lehmän tautia (BSE) sairastavasta naudasta valmistetun ravinnon mukana. Sen itämisaikaa ei tiedetä, mutta se saattaa olla jopa vuosikymmeniä. Infektion saaneiden, mutta oireettomien ihmisten määrä ei ole selvillä. Jos taudin aiheuttaja on siirtynyt naudasta ihmiseen, ei tiedetä, kuinka suuri määrä infektoivaa ravintoa tähän tarvitaan. Taudin osoittamiseksi ei ole olemassa laboratoriotestiä; diagnoosi voidaan tehdä vain ruumiinavauksen yhteydessä.
 

Verensiirtojen problematiikka

Hullun lehmän taudin ihmismuunnos ei ole koskaan siirtynyt veren mukana ihmisestä toiseen, mutta toisaalta ei ole voitu osoittaa, että näin ei voisi milloinkaan tapahtua.

Lancet-lehdessä ilmestyi 16.9.2000 lyhyt artikkeli seuraavasta kokeesta: 19 lampaalle syötettiin BSE:tä sairastavan naudan hermokudosta. Noin 10 kuukautta myöhemmin kustakin lampaasta otettiin 400 ml verta ja siirrettiin toiseen lampaaseen. Jälleen noin 10 kk myöhemmin yksi jälkimmäisistä lampaista sai BSE-tyyppisiä oireita, loput 18 olivat terveitä tai ainakin oireettomia. Tämän sairaan lampaan aivo- ja hermokudoksesta löytyi BSE:hen sopivia muutoksia. Ennen kuin muiden lampaiden kohtalo selviää ja saadaan pitävää näyttöä siitä, että kyseessä on todella BSE eikä skrapi, ei voida pitää osoitettuna, että hullun lehmän tauti voisi siirtyä lampaasta toiseen verensiirron mukana.

Verensiirron turvallisuuden tultua keskeiseksi terveyspoliittiseksi kysymykseksi AIDS-tapahtumien jälkeen 1980-luvulla, monien maiden terveysviranomaiset ovat valmiit tiukkoihinkin toimenpiteisiin siitä huolimatta, että asiallista tai tieteellistä näyttöä riskin olemassaolosta ei ole.

Kun taudinaiheuttajaa ja infektiotapaa ei tarkkaan tunneta eikä laboratoriotestiä ole olemassa, ihmisen verensiirron teoreettisen riskimahdollisuuden varalle on vain vähän keinoja. Kahta on harkittu. Ensiksikin sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat vierailleet maassa, jossa on ollut paljon hullun lehmän tautitapauksia, voidaan kieltää verenluovutus. Toiseksi on arveltu, että veren valkosoluissa olisi enemmän mahdollista taudinaiheuttajaa kuin muualla veressä, ja siten valkosolujen poisto auttaisi riskin vähentämisessä.
 

Rajoituksia Isossa-Britanniassa asumisesta

Matkustamisen pohjalla verenluovuttajien valintaa ovat rajoittaneet seuraavat seitsemän maata: Kanada, Yhdysvallat, Itävalta ja Uusi Seelanti vuonna 1999, Australia, Sveitsi ja Saksa syksyllä 2000 Lancet-artikkelin ilmestymisen jälkeen. Rajoitus on seuraava: Asuminen yhteensä yli kuusi kuukautta Ison--Britannian alueella vuoden 1980 alusta vuoden 1996 loppuun. Alkupäivämäärä perustuu arveluun Englannin BSE-epidemian alkamisesta, päättymispäivämäärä oletettuun aikaan, jolloin BSE-tilanne Britanniassa saatiin hallintaan. Kanada on soveltanut vastaavaa kieltoa myös Ranskassa oleskelleisiin verenluovuttajiin.

Aikamäärä kuusi kuukautta perustuu siihen, että Kanadassa ja Yhdysvalloissa tehtiin ennen rajoitusta kyselyselvitys verenluovuttajien matkustustavoista. Niiden tulosten pohjalla noin kahdelta prosentilta luovuttajista jouduttaisiin kieltämään luovutus, jos rajoitus olisi puoli vuotta. Jos rajoitus olisi tiukempi, olisi verenluovuttajien menetys viranomaisten mukaan kohtuuttoman suuri. Aika kuusi kuukautta ei siis sinänsä liity mitenkään infektioriskiin. Itävallassa luovuttajien menetys on ollut alle 0,5 prosenttia, Saksassa sen arvellaan olevan noin 0,2 prosenttia.

Arveluun siitä, että valkosolut poistamalla verivalmisteiden tautiriski olisi pienempi, ei ole saatu suoraa eikä epäsuoraa vahvistusta. Valkosolujen poisto on taloudellisessa mielessä kallis toimenpide, mutta se ei vaaranna verivalmisteiden muita ominaisuuksia. Eräissä suhteissa valkosoluttomat valmisteet ovat toiminnallisesti parempia kuin käsittelemättömät valmisteet.

Monet Euroopan maat, Kanada, Australia ja Uusi Seelanti ovat siirtyneet tai siirtymässä käyttämään yksinomaan valkosoluttomia valmisteita huolimatta toimenpiteen aiheuttamista kustannuksista. Suomessa kaikki trombosyyttivalmisteet ja noin 20 % punasoluvalmisteista ovat valkosoluttomia.