Pitkäaikaissairaus tai vammaisuus voi olla nuoruusiässä stressitekijä ja vaikeuttaa nuoruusiän kehitystä. Monilla näkövammaisilla lapsilla ja nuorilla on todettu esiintyvän psykososiaaliseen kehitykseen liittyviä ongelmia. Tutkimuksissa on todettu, että heillä on kohonnut masennuksen ja psyykkisten ongelmien riski. Lisäksi heillä on usein vähän ystäviä, heidän sosiaaliset verkostonsa ovat pienempiä kuin ikätovereiden ja ne koostuvat pääasiassa perheenjäsenistä ja sukulaisista. Monet vammaiset nuoret saavat liian vähän sosiaalista tukea tai jäävät kokonaan tuen ulkopuolelle. Vammaisuus ei ole kuitenkaan välttämättä myönteisen kehityksen este. 

Onnistuneessa kehitysprosessissa, toisten ihmisten tukemana vammaiset nuoret voivat kehittyä tasapainoisiksi ja vahvoiksi ihmisiksi. Näkövammaisia nuoria koskevassa tutkimuksessa tutkittiin heidän psykososiaalista kehitystään normaalisti näkevien ja kroonisesti sairaiden ikätovereiden kehitykseen verrattuna. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoin muilta ihmisiltä, erityisesti vanhemmilta ja ystäviltä, saatu sosiaalinen tuki oli yhteydessä nuorten psyykkiseen hyvinvointiin.

Tutkimuksen kohderyhmänä oli 115 lukuvuosina 1993-1994 ja 1996-1997 kotipaikkakuntansa peruskoulun yläasteella opiskellutta suomenkielistä näkövammaista nuorta, joilla ei näkövamman lisäksi ollut muita vammoja (keski-ikä noin 14 vuotta). Heikkonäköisiä heistä oli 94 ja sokeita 21.Vertailuryhmä koostui 607:stä normaalisti näkevästä ja 44:stä kroonisesti sairaasta näkövammaisten nuorten luokkatoverista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselyä. 
 

Masennus tytöillä yleisempää kuin pojilla

Tutkimuksen tulokset osoittivat, ettei näkövammaisten ja heidän normaalisti näkevien ikätovereidensa välillä ollut eroa psyykkisessä hyvinvoinnissa (psykosomaattiset oireet, masennus, itsetunto). Näkövammaisilla tytöillä oli kuitenkin normaalisti näkeviin tyttöihin verrattuna suurempi masennusoireiden ja heikon itsetunnon riski. Pojat taas olivat normaalisti näkeviä ikätovereitaan harvemmin masentuneita. Näkövammasta riippumatta masennus oli tytöillä poikia yleisempää, näkövammaisilla tytöillä masennuksen esiintyminen oli lähes viisinkertainen näkövammaisiin poikiin verrattuna, normaalisti näkevillä tytöillä vastaavasti kaksinkertainen poikiin verrattuna. Miessukupuolen lisäksi hyvät ystävyyssuhteet ja ystäviin liittyminen olivat näkövammaisten ryhmässä keskeisiä hyvää itsetuntoa ennustavia ja masennukselta suojaavia tekijöitä. 
 

Näkövammasta haittaa erityisesti ystävyyssuhteissa

Näkövammaisten ja ei-näkövammaisten nuorten sosiaalisten verkostojen koko ja koostumus olivat pääpiirteissään samankaltaisia. Vanhemmat (erityisesti äiti) ja ystävät olivat nuorille keskeisiä sosiaalisen tuen antajia. Kuitenkin näkövammaiset nuoret, erityisesti tytöt, kertoivat saavansa ystäviltään tukea harvemmin kuin ei-näkövammaiset. Lisäksi näkövammaisilla nuorilla oli enemmän ongelmia ystävyyssuhteissa kuin ei-näkövammaisilla ja kroonisesti sairailla nuorilla. Heidän ryhmässään oli vähemmän niitä, joilla oli useita ystäviä, he viettivät vapaa-aikaansa harvemmin ystävien kanssa ja olivat seurustelleet vertailuryhmän nuoria harvemmin. Näkövammaisten tyttöjen sosiaaliset taidot ja koulumenestys olivat heikommat kuin vertailuryhmän tytöillä. Näkövammaisista 62 prosenttia ilmoitti vammastaan olevan haittaa ihmissuhteissa. Haittoina mainittiin toisten ihmisten negatiiviset asenteet vammaisia kohtaan, vaikeudet osallistua sosiaalisiin tapahtumiin, riippuvuus muiden ihmisten avusta sekä sosiaalisiin taitoihin ja liikkumiseen liittyvät ongelmat.

Tutkimustulosten perusteella voidaan yhteenvetona todeta, että valtaosa integroituneena opiskelevista näkövammaisista nuorista selviää nuoruusiän kehitystehtävistä ilman suuria ongelmia. Näyttää kuitenkin siltä, että näkövammaisuus aiheuttaa ongelmia nuoruudessa erityisesti tytöille ja siksi he tarvitsevatkin lisää tukea nuoruusiän kehityksessään. Monilla näkövammaisilla nuorilla oli ongelmia ystävyyssuhteissaan. Hyvät ystävyyssuhteet osoittautuivat tärkeiksi psyykkistä hyvinvointia ennustaviksi tekijöiksi. Siksi näkövammaisten nuorten kuntoutuksessa olisikin tärkeä kiinnittää entistä enemmän huomiota näkövammaisten ja heidän ikätovereidensa välisiin ystävyyssuhteisiin ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen.

Artikkeli perustuu väitöskirjaan: Huurre T. Psychosocial development and social support among adolescents with visual impairment. Acta Universitatis Tamperensis 756. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 42, Tampere, 2000.