Bioterrorismiuhkan kaltainen tilanne voi syntyä myös silloin, kun kyseessä on epideeminen tauti, jota ei voida hoitaa tavanomaisin menetelmin tai kun kyseessä on niin suuri joukkosairastuminen, etteivät sairaanhoitopiirien resurssit riitä tilanteen hallitsemiseen. 

Tyyppiesimerkkejä poikkeuksellisia toimia vaativista tilanteista voisivat olla esimerkiksi anthrax-itiöitä sisältävän uhkauskirjeen lähettäminen valtion virastoon, sairautta aiheuttavan mikrobin tahallinen lisääminen joukkoruokailun ruoka-aineisiin tai vesijärjestelmään tai kun verenvuotokuumetta aiheuttavan viruksen kanssa tekemisiin joutunut turistijoukko palaa kotimaahan ja ihmiset menevät koteihinsa ennen kuin uhkaavasta vaarasta tiedetään mitään. Laajamittaisempia uhkakuvia ovat esimerkiksi influenssapandemia tai laajamittainen biologisella agenssilla ehdoin tahdoin aiheutettu massasairastuminen.
 

Työnjako uhkatilanteessa

Jotta tilanne olisi hallittavissa, toimenpiteisiin on ryhdyttävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Vaikka tilanteen havaitseminen sinänsä on osa normaalia epidemiaselvitystoimintaa, lisätoimenpiteiden käynnistäminen edellyttää kuitenkin sitä, että tilannearvion perusteella uhka "virallisesti" todetaan. Tilanteen jatkuvaa seurantaa ja vastatoimien koordinointia varten on käynnistettävä etukäteen tehdyn suunnitelman mukaiset toimet, joiden mitoituksessa tarvitaan tietoja kulloinkin vallitsevasta sairastuvuudesta ja muista asiaan vaikuttavista seikoista. Lisäksi asianmukainen ja riittävän yhdenmukainen tiedottaminen ovat tällaisessa tilanteessa hyvin tärkeitä. Kansanterveyslaitos joutuu roolinsa mukaisesti koordinoimaan ja tarvittaessa käynnistämään kaikkia näitä alueita. Sen edellytetään keräävän tapahtumaa koskevat tiedot, antavan tarvittaessa asiantuntija-apua, seuraavan tilanteen kehittymistä ja tilanteen mentyä ohi tekevän raportin seurantaa ja arviota varten. Sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan johtaa toimintaa ja huolehtii tarvittaessa ylimääräisten resurssien saatavuudesta. 

Muita tärkeitä keskushallinnon viranomaistoimijatahoja ovat mm. eläin- ja elintarvikeperäisten tartuntatautien havaitsemisesta ja torjunnasta vastaavat virastot, poliisiviranomaiset, pelastusviranomaiset ja eräissä tapauksissa puolustuslaitos sekä Kansanterveyslaitokseen biologisten aseiden valvontayksikkö (Biofin). Myös ympäristökeskusten tai Suomen Punaisen Ristin panosta saatetaan tarvita.
 

KTL:n toiminnalliset tavoitteet

Tartuntatautilain perusteella kaikista epäillyistä tai todetuista tartuntatautitapauksista, joista voi koitua uhkaa väestölle, on ilmoitettava välittömästi valtakunnalliseen tartuntatautirekisteriin. KTL kerää epidemioiden epäilyilmoitusmenettelyn, tartuntatautirekisterin ja aktiivisen tiedonhankinnan avulla tiedot kaikista biologisten tekijöiden aiheuttamista uhkatilanteista. 

KTL:ssä arvioidaan kerätyn tiedon perusteella, onko kyseessä biologisen tekijän aiheuttama uhkatilanne ja käynnistetään tarvittavat hallinnolliset toimenpiteet. Tarvittaessa KTL koordinoi sairaanhoitopiirien toimintaa yhteistyössä niiden kanssa. Se kerää tiedot koko tilanteen ajalta valtakunnallisesti. Tilanteen mentyä ohi KTL:ssä huolehditaan asianmukaisesta raportoimisesta toiminnan arviointia varten. 

KTL:ssä huolehditaan siitä, että asiasta tiedottaminen sujuu viranomaisten välillä maan sisällä ja kansainvälisesti. "Tavanomaisten" osapuolten lisäksi saatetaan tiedottamista tarvita muun muassa ympäristökeskusten, puolustusvoimien, poliisin ja eräiden järjestöjen suuntaan (esimerkiksi SPR).

KTL asettaa muiden viranomaisten käyttöön asiantuntemusta, jota tarvitaan epidemian kartoittamiseen ja syiden ja levinneisyyden selvittämiseen. Se pystyy myös tuottamaan aineistoa julkista tiedottamista varten (lähinnä substanssiasiat). Se antaa asiantuntijatukea epidemian rajoittamiseen tähtäävien toimien suunnitteluun ja toimeenpanoon. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi antibioottien laajamittainen käyttö, rokottaminen jne. Vastuu toimeenpanosta on kuitenkin sairaanhoitopiireillä ja kunnilla.
 

Yhteistyö välttämätöntä myös jatkossa

Suomessa sairaanhoitopiireillä on hyvin itsenäinen asema tartuntatautien aiheuttaman uhkan torjunnassa. Ne joutuvat huolehtimaan piirinsä asukkaiden turvallisuudesta. Läänit puolestaan valvovat, että valmiudet ovat olemassa. Kansanterveyslaitos voi asiantuntijalaitoksena toimia tärkeänä koordinaattorina sekä viranomaistoimintojen käynnistämisessä että niiden ohjaamisessa. Eri osapuolten välinen yhteistyö, koskipa se sitten koulutusta tai vaikkapa diagnostiikan kehittämistä, on kuitenkin onnistumisen ehdoton edellytys.