Tartuntatautitilanne Suomessa

 

Tartuntatautitilanne Suomessa

Peter Klemets, KTL


Ainakin toistaiseksi alkutalvi on jatkunut kotimaan tartuntatautitilanteen kannalta sangen rauhallisena. Influenssa-A -tapauksia on raportoitu yhteensä 25. Niistä suurin osa on Turusta ja ne ovat paljastuneet pikkulasten hengitystieinfektioiden aiheuttajia koskevassa seulontatutkimuksessa. KTL:n influenssalaboratorio on tunnistanut kolme eri viruskantaa, jotka ovat olleet rokotekantaa vastaavaa H1N1-kantaa. 

KTL:n Influenssalaboratorio päivittää kotisivuaan, josta löytää ajankohtaista tietoa influenssan esiintyvyydestä Suomessa ja Euroopassa ( www.ktl.fi/flu/index.html).

Venäjältä ja Valkovenäjältä on raportoitu paikallisia A-hepatiittiepidemioita, joiden vuoksi myös lyhyillä (<1 kk) matkoilla tulisi harkita gammaglobuliiniprofylaksiaa tai rokotusta, mikäli henkilö on läheisessä kontaktissa paikalliseen väestöön tai asuu hygieenisesti puutteellisissa olosuhteissa. Eri puolilta Eurooppaa on viime aikoina tullut raportteja vakavista, jopa tehohoitoa vaativista ja kuolemaan johtavista falciparum-malariatapauksista. Tapaukset ovat liittyneet Gambian ja Senegalin matkoihin. Sairastuneilla on ollut joko puuttuva tai puutteellinen malarianestolääkitys 
 

A-hepatiittia Venäjällä

Venäjältä on tullut raportteja A-hepatiitti-epidemioista eri puolilta maata, muun muassa Moskovasta, Vladikavkazista ja Brestista (Valko-Venäjä). Useimmiten epidemiat on liitetty huonolaatuiseen juomaveteen. Suomen tartuntatautirekisteriin on tämän vuoden aikana kirjattu 39 A-hepatiitti sairastumista, kahdeksassa tapauksessa tartuntamaaksi ilmoitettiin Venäjä. KTL suosittelee tämän vuoksi myös lyhyillä (< 1 kk) Venäjän matkoilla gammaglobuliiniprofylaksiaa tai rokotusta, jos henkilö on läheisesti tekemisissä paikallisen väestön kanssa tai asuu hygieenisesti puutteellisissa oloissa. Tyypillisiä tartuntalähteitä ovat saastunut ruoka, saastunut juomavesi tai sillä pestyt vihannekset tai siitä tehdyt jääkuutiot. Tartunta voi myös siirtyä likaisten käsien tai WC-tilojen kautta henkilöstä toiseen, ja erityisesti taudin alkuvaiheessa virusta erittyy runsaasti ulosteeseen. Näin ollen elintarvike- ja käsihygieniaan on kiinnitettävä erityistä huomiota matkustettaessa alueelle, jossa hepatiitti A on tavallinen. Juomavedeksi suositellaan pullotettua vettä.
 

Malariaa Gambiassa

Eri puolilta Eurooppaa on viime aikoina tullut huolestuttavia raportteja vakavista, jopa tehohoitoa vaativista ja kuolemaan johtavista falciparum-malariatapauksista. Ne ovat liittyneet Gambiaan ja Senegaliin suuntautuneisiin matkoihin. Länsi-Afrikkaan matkustaville on jo usean vuoden ajan suositeltu malariaestolääkkeeksi meflokiinia (Lariam) klorokiiniresistenssin takia. Ajankohtaiset tapaukset liittyvät osaksi nk. äkkilähtöihin, jolloin malariaprofylaksia on joko jäänyt kokonaan ottamatta tai puutteelliseksi. Ison-Britannian kansanterveyslaitoksen, Public Health Laboratory Servicen (PHLS) tekemän selvityksen mukaan 92 prosenttia Gambiasta tuoduista falciparum-tapauksista ajoittuu elo- ja tammikuun väliselle ajanjaksolle ja näistä 55 prosenttia marras - tammikuulle. Epävirallisten tietojen perusteella Gambian rannikkoseudulla on todettu normaalia enemmän malariaa, erityisesti klorokiiniresistenttiä muotoa.

Suomesta tiettävästi vain yksi matkatoimisto järjestää matkoja Gambiaan, eikä toimistolta saatujen tietojen mukaan meiltä järjestetä äkkilähtöjä sinne. Viikoittain 10 - 20 suomalaista matkustaa Gambiaan. Ainakin yksi suomalainen Gambiassa käynyt henkilö on sairastunut falciparum-malariaan ja on tällä hetkellä sairaalahoidossa. Vaikka parasitemia-aste on matala, potilaalla on ollut tehohoitoa vaativia elinkomplikaatioita. Kyseinen henkilö oli käyttänyt puutteellista estolääkitystä (klorokiini).

Ensisijaisena estolääkityksenä Länsi-Afrikkaan matkustaville suositellaan meflokiinia. Jos tätä ei voida käyttää esim. kontraindikaation takia, vaihtoehtona on joko klorokiini-proguaniiliyhdistelmä tai doksisykliini.
 

Kuppaepidemioita

Englannista, Irlannista ja Ranskasta on tullut raportteja useista paikallisista kuppaepidemioista, jotka liittyvät sekä miesten väliseen että heteroseksiin. Englannissa on todettu yksi synnynnäinen syfilistartunta, joka on voitu yhdistää epidemiaan. Ranskassa yhdeksän tapausta kymmenestä liittyi miesten väliseen seksiin ja puolet sairastuneista oli HIV-positiivisia. Suomessa kupan esiintyvyys on pysynyt samalla tasolla vuosina 1995 -1999 (140 - 219 tapausta/vuosi), mutta tänä vuonna elo-lokakuussa on ilmoitettu viime vuosia enemmän tartuntoja. Suomalaisessa miesseksitutkimuksessa on todettu, että riskinotto on jossain määrin lisääntynyt miesten välisen seksin yhteydessä, mikä heijastuu tämän ryhmän lievässä nousussa oleviin uusiin HIV-tartuntoihin. Samankaltainen suuntaus on havaittavissa esimerkiksi Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa.
 

Legionellaa Espanjassa ja Ranskassa

Syksyn aikana on Espanjassa ja Ranskassa on todettu legionellabakteerin aiheuttamia epidemioita. Valenciassa, Galiciassa ja Barcelonassa yhteensä 138 henkilöä on sairastunut keuhkokuumeeseen. Heistä kuusi on kuollut. Ranskan Rennessa 19 ihmistä on sairastunut ja viisi menehtynyt Legionella pneumophila 1:n aiheuttamaan tautiin. Kyseinen bakteerikanta on viljelty seitsemältä potilaalta ja todettu tämän olevan genomiltaan identtinen. Kaikki espanjalaiset epidemiat näyttävät tapaus-verrokkitutkimusten perusteella liittyvän ilmastointitornien saastumiseen. Tuoreessa muistissa on vielä helmikuussa 1999 Hollannin kukkanäyttelyn yhteydessä esiintynyt epidemia, jossa sairastui yli 100 henkilöä, joista 15 menehtyi. Belgiassa oli loka-marraskuussa 1999 vastaavanlainen epidemia kaupallisiin messuihin liittyen (Kansanterveys 2/2000). Suomessa legionellatilanne on tänä vuonna ollut rauhallinen: tähän mennessä on raportoitu ainoastaan kolme tapausta. 

On mahdollista, että tauti on alidiagnostisoitu. Diagnostiikan kulmakivenä pidetään legionellaviljelyä ysköksestä tai alahengitysteiden eritteestä (esim. BAL), joiden herkkyys on kuitenkin alhainen. Legionelloosiepäilyissä tulisi käyttää Legionella-antigeenimääritystä virtsasta diagnoosin herkkyyttä lisäämään. Virtsan antigeenimääritys on nopea, herkkä ja spesifi seulontamenetelmä, jonka avulla voidaan mitata L. pneumophilan antigeeneja. Legionelloista vain osa aiheuttaa tauteja ihmiselle, näistä tärkeimmät ovat L. pneumophila ja L.micdadei. Bakteerit voivat rikastua keinotekoisissa vesijärjestelmissä ja tarttua ihmiseen veden aerosolisoituessa. Immuunipuutospotilaat ja keuhkokroonikot ovat legioonalaiskeuhkokuumeen erityinen riskiryhmä. 

Kansanterveys-lehdessä 8/2000 kerrottiin Arabian niemimaalla riehuvasta Rift Valley Fever (RVF) -epidemiasta. WHO:n välittämien tietojen mukaan (Weekly epidemiological record No 48, 2000; 392 - 394) 7.11.2000 mennessä on todettu yhteensä 1 087 tapausta, joista 121 (12 %) on kuollut. Todennäköisesti RVF-virusta on esiintynyt alueen ihmisissä ja eläimissä jo vuodesta 1998. Virus muistuttaa genomiltaan hyvin läheisesti Afrikassa 1998 epidemian yhteydessä esiintynyttä virusmuotoa. Ebolavirusepidemia Ugandassa on rauhoittumassa viikottaisen tapausmäärän perusteella. Maan terveysviranomaisten mukaan 19.12. mennessä oli ilmoitettu 421 sairastumista ja 162 (38,5 %) kuolemantapausta. Epidemia ei kuitenkaan vielä ole sammunut.
 

Tyhjiöpakatuissa kaloissa listeriariski

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos EELA, Elintarvikevirasto sekä KTL muistuttivat 21.12.2000 tiedotteella, että tyhjiöpakatuissa graavisuolatuissa ja kylmäsavustetuissa kaloissa voi esiintyä Listeria monocytogenes -bakteeria, joka voi aiheuttaa riskiryhmiin kuuluvien sairastumisen. Suomessa on ihmisillä tänä vuonna todettu 18 listeriatartuntaa, joista puolet syys - marraskuun aikana. Sairaustapauksista yhdeksän on ollut samojen listeriatyyppien aiheuttamia, joita on eristetty myös tyhjiöpakatuista kalatuotteista. Turvallinen säilytyslämpötila kylmäsavukaloille ja graavisuolatuille kaloille sekä mädille on kolme astetta tai sen alle myös kotijääkaapissa.

(29.12.2000)
 

Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon