Veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden ilmaantuvuus ja aiheuttajamikrobit - vuoden 1999 seurantatuloksia SIRO:sta

 

Veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden ilmaantuvuus ja aiheuttajamikrobit - vuoden 1999 seurantatuloksia SIRO:sta

Outi Lyytikäinen, KTL
(09) 4744 8783, outi.lyytikainen@ktl.fi

Jukka Lumio, TAYS

Hannu Sarkkinen, PHKS

Elina Kolho, HYKS

Petri Ruutu, KTL sekä

Valtakunnallisen sairaalainfektio-ohjelman (SIRO) seurantaryhmä

Veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden ilmaantuvuus Suomessa oli Valtakunnalliseen sairaalainfektio-ohjelmaan (SIRO) osallistuneissa sairaaloissa samaa tasoa kuin Euroopan muissa maissa ja Yhdysvalloissa. Staphylococcus aureuksen, enterokokkien ja hiivojen osuus oli kuitenkin pienempi ja niiden mikrobilääkeherkkyys parempi. Ilmaantuvuus oli korkein sisä-, syöpä- ja lastentautien erikoisaloilla. 

Vuonna 1998 alkaneen Valtakunnalliseen sairaalainfektio-ohjelman (SIRO) pilottivaiheeseen on osallistunut neljä sairaalaa. Tämän vaiheen tavoitteena on luoda yhteiset määritelmät ja menetelmät veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden seurantaan. Lisäksi pyritään saamaan käsitys aiheuttajamikrobeista ja niiden mikrobilääkeherkkyydestä sekä tunnistamaan ne toiminta-alueet, joissa nämä infektiot olisivat ehkäistävissä. 
 

Ilmaantuvuus

Vuoden 1999 aikana neljässä sairaalassa todettiin 701 veriviljelypositiivista sairaalainfektiota 626 potilaalla. Veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden ilmaantuvuus oli 0,8 tapausta 1 000 hoitopäivää kohden (sairaalakohtainen vaihteluväli 0,3 - 0,9) tai 3,3 tapausta 1 000 päättynyttä hoitojaksoa kohden (sairaalakohtainen vaihteluväli 1,2 - 4,2). Infektioiden ilmaantuvuus oli korkein sisä-, syöpä- ja lastentautien erikoisaloilla. Sisätautien korkea ilmaantuvuus liittyi hematologiaan, ja sama pätee osin lastentauteihin. Tehohoitoon liittyvien infektioiden osuus oli suurin kirurgisilla, neurologisilla ja lastentautien aloilla. 
 

Aiheuttajamikrobit

Veriviljelypositiivisista infektioista 627 (89 %) oli yhden mikrobin aiheuttamia ja 74 (11 %) sekainfektioita. Aiheuttajamikrobeista lähes kaksi kolmannesta oli grampositiivisia bakteereja ja kolmannes gramnegatiivisia. Bakteereista 34 (4 %) oli anaerobeja. Ylivoimaisesti yleisin aiheuttajamikrobiryhmä oli koagulaasinegatiiviset stafylokokit. Seuraavaksi yleisimpiä olivat Escherichia coli, Staphylococcus aureus ja enterokokit. Yli kolmasosa kandidalöydöksistä oli muita hiivasienilajeja kuin Candida albicans.
 

Mikrobilääkeherkkyys

Koagulaasinegatiivisista stafylokokeista 76 prosenttia oli metisilliinille resistenttejä. S. aureuksen metisiilliiniresistenssi (MRSA) oli harvinaista (1 %). Enterokokeista ampisilliiniresistenttejä oli 36 % ja vankomysiiniresistenttejä (VRE) 2 %. Lukuun ottamatta melko yleistä ampisilliiniresistenssiä (41 %) E. colin herkkyystilanne oli hyvä. Pseudomonas aeruginosa kannoista noin kolmannes oli resistenttejä piperasilliini/tatsobaktaamille, siprofloksasiinille ja tobramysiinille sekä yli 10 prosenttia imipeneemille ja keftatsidiimille.
 

Suomen tilanne

Seurantaan osallistuneissa sairaaloissa oli vuoden aikana noin 900 000 hoitopäivää ja yli 200 000 hoitojaksoa, mikä on lähes viidennes kaikista Suomen akuuttisairaaloiden hoitopäivistä ja -jaksoista. Tämän perusteella voidaan arvioida, että Suomessa esiintyy vuosittain noin 3 0004 000 veriviljelypositiivista sairaalainfektiota. Samaa suuruusluokkaa oleva luku (3 400) saadaan myös valtakunnallisesta tartuntatautirekisteristä, jonne ilmoitettiin vuonna 1999 noin 6 400 veriviljelylöydöstä. Aiempien tutkimusten mukaan reilu puolet (53 %) kaikista veriviljelypositiivisista infektioista on sairaalainfektioita.
 

Tilanne muissa maissa

Eri sairaaloista peräisin olevien ilmaantuvuuslukujen vertailu edellyttää, että seurantamenetelmät ovat yhtenäiset: käytetään samoja infektiomääritelmiä ja tapausten etsintämenetelmiä. Infektioiden määritelmä perustui Yhdysvaltojen kansallisen sairaalainfektio-ohjelman (NNIS) laatimaan määritelmään, jota käytetään myös useassa Euroopan maassa. Tapausten etsintä tehtiin laboratoriopohjaisesti.

Englannissa sairaalabakteremioiden seurantaohjelmaan osallistui 61 sairaalaa vuosina 1997 - 1999. Veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden ilmaantuvuus oli samaa tasoa kuin Suomessa, keskimäärin 0,6 tapausta per 1 000 hoitopäivää. Vanhemmissa raporteissa Yhdysvalloista ilmaantuvuusluvut ovat myös samaa luokkaa; vuonna 1989 primaaristen veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden ilmaantuvuus vaihteli ei-yliopistollisissa sairaaloissa välillä 1,3 - 2,5 per 1 000 päättynyttä hoitojaksoa ja yliopistollisissa sairaaloissa välillä 3,8 - 6,5. 

MRSA:n ja VRE:n aiheuttamat infektiot olivat Suomessa harvinaisia. Englannissa lähes puolet S. aureuksista on MRSA:ta ja enterokokeista 10 prosenttia VRE:tä. Yhdysvalloissa MRSA:n osuus on 29 % ja VRE:n 18 %. Meillä mikrobilääkeherkkyysongelmat olivat suurimpia koagulaasinegatiivisten stafylokokkien ja pseudomonaksien kohdalla. Suurin osa koagulaasinegatiivisista stafylokokeista oli metisilliinille resistenttejä. Pseudomonas aeruginosista kolmannekseen eivät tehonneet tobramysiini, piperasilliini tai siprofloksasiini. Keftatsidiimin ja imipeneemin tilanne oli parempi. Selvästi yli puolet (63 %) aiheuttajamikrobeista oli grampositiivisia bakteereja. Samankaltainen (64 %) osuus on julkaistu vuosilta 1995 - 1998 yhdysvaltalaisesta seurantaverkosta (SCOPE), johon osallistui 49 sairaalaa. S. aureusta (11 % vs 16 %), enterokokkeja (7 % vs 11 %) ja kandidoja (4 % vs 8 %) oli suomalaisissa sairaaloissa vähemmän, mutta koagulaasinegatiivisten stafylokokkien (29 % vs 32 %) ja sekainfektioiden (11 % vs 13 %) osuus oli samaa luokkaa.
 

Ongelmia seurannassa

Ihon normaaliflooran mikrobien kohdalla ongelmia tuotti todellisen infektion erottaminen kontaminaatiosta. On mahdollista, että osa eristetyistä koagulaasinegatiivisista stafylokokeista on näytekontaminantteja eikä infektion aiheuttajia. Nykyään veriviljelyitä otetaan myös keskuslaskimokatetrien kautta vastoin yleisesti annettuja ohjeita, eikä tieto tästä välttämättä aina välity osastoilta mikrobiologian laboratorioon. Katetrin kautta otetun näytteen negatiivinen ennustusarvo on osoitettu hyväksi, mutta positiivinen viljely suositellaan varmistettavaksi laskimo- tai valtimopunktiolla otetulla näytteellä. Ilmaantuvuuksien laskemiseksi osasto- ja erikoisalakohtaisesti tarvitaan tieto siitä, missä yksikössä infektio on saanut alkunsa. Potilaiden siirtyminen yksiköstä toiseen on tavallista, eikä infektion yhdistäminen tiettyyn hoitojaksoon, yksikköön tai erikoisalan toimintaan aina ollut yksiselitteistä.
 
 

Palautetta kotisivuilla

Veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden seuranta on saatu yhtenäistettyä SIRO:on osallistuvissa sairaaloissa. Sairaalat ovat voineet tarkastella suljetuilta kotisivuilta omien tulostensa lisäksi yhteenvetotietokannan tuloksia, mikä on auttanut tunnistamaan ongelma-alueita, eli missä seurannan ja torjuntatoimien tehostaminen on tarpeen. Sairaalat ovat itse voineet verrata seurantatuloksiaan muista sairaaloista ja muista maista raportoituihin tuloksiin.

TAULUKOT:

Veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden ilmaantuvuus ja tehohoitoon liittyvien infektioiden osuus erikoisaloittain neljässä suomalaisessa sairaalassa vuonna 1999.

Aiheuttajamikrobien jakauma 701 veriviljelypositiivisessa sairaalainfektiossa vuonna 1999. 
 

Kirjallisuutta:

Lyytikäinen O, Lumio J, Sarkkinen H, Kolho E, Ruutu P ja Valtakunnallisen sairaalainfektio-ohjelman (SIRO) seurantaryhmä. Veriviljelypositiiviset sairaalainfektiot ja niiden aiheuttajat  vuoden 1999 seurantatuloksia. Suomen Lääkärilehti 2000; 44: 4483-4488. 
 

Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon