FinOM kohorttitutkimukseen otettiin Tampereen Hervannan alueella 1.4.199431.3.1995 syntyneet lapset kahden kuukauden ikäisinä, ja heitä seurattiin kahden vuoden ikään saakka. Vanhempia kehotettiin tuomaan lapsi tutkimusklinikalle aina, kun tällä epäiltiin hengitystieinfektiota. Tällöin lapsen korvat tutkittiin erityisen huolellisesti, ja häneltä otettiin nenänielusta imunäyte bakteeri- ja virustutkimuksia varten. Jos lapsella epäiltiin kliinisen tutkimuksen perusteella välikorvantulehdusta, tehtiin tärykalvopisto ja otettiin näyte bakteeri- ja virustutkimuksia sekä verinäyte vasta-ainetutkimuksia varten. Lapsi hoidettiin tutkimuslääkärin harkinnan mukaan tavanomaisia suomalaisia hoitokäytäntöjä noudattaen. Välikorvaeritteet viljeltiin tutkimuspoliklinikalla bakteerimaljoille, jotka lähetettiin kasvatuksen jälkeen KTL:n Oulun osastolle bakteerien tunnistusta ja herkkyysmääritystä varten.

Seurantaan saatiin yhteensä 329 lasta, joista 281 oli mukana loppuun saakka. Tavallisin syy seurannan keskeyttämiseen oli muutto paikkakunnalta. Myös näiden seurannan keskeyttäneiden tuloksia käytettiin tutkimuksessa hyväksi. Välikorvatulehdusdiagnoosi tehtiin yhteensä 869 kertaa ja välikorvaerite saatiin näistä 772:lta (89 %), jolloin kyseessä oli äkillinen välikorvatulehdus (tapahtuma). Yhden välikorvatulehdusepisodin, johon sisältyi yksi tai useampia tapahtumia, katsottiin kestävän 30 päivää. 
 

Pneumokokki, Haemophilus influenzae ja Moraxella catarrhalis lähes yhtä yleisiä

Pneumokokki kasvoi kaikkiaan 201 (26 %) tapahtumasta, H. influenzae 174  (23 %) tapahtumasta ja M. catarrhalis 177 (23 %) tapahtumasta. Kun pneumokokki kasvoi korvaeritteestä, se oli yleensä (20 % tapahtumista) ainoa merkitsevä bakteeri, mutta se saattoi löytyä myös yhdessä H. influenzaen (1 %), M. catarrhaliksen (4 %) tai näiden molempien (1 %) kanssa. Haemophilus influenzae löytyi useammin (25 %:ssa) myöhemmistä kuin ensimmäisistä (12 %) episodeista, ja yleistyi lapsen iän karttuessa. Pneumokokki ja M. catarrhalis eivät samalla tavalla yleistyneet välikorvatulehdusepisodien tai lapsen iän myötä. A-ryhmän streptokokki (Streptococcus pyogenes) löytyi vain yhdeltä potilaalta (0,1 %). Viljelystä kasvoi välikorvatulehduksen aiheuttajina epäselviä (Staphylococcus aureus, aerobit gramnegatiiviset sauvat) tai merkityksettöminä pidettyjä (lähinnä koagulaasinegatiivisia stafylokokki-) bakteereita tai viljely oli negatiivinen yhteensä 37 %:ssa välikorvatulehdustapahtumista. Välikorvatulehdustapahtumien ja -episodien bakteriologisissa tuloksissa ei ollut merkitseviä eroja.

Pneumokokit olivat harvoja poikkeuksia (4 %) lukuun ottamatta täysin herkkiä penisilliinille. H. influenzae -kannoista 12 % ja M. catarrhalis -kannoista 95 % tuotti beta-laktamaasia ja oli siten resistenttejä penisilliinille ja ampisilliinille. 
 

Ajankohtaista tietoa välikorvatulehduksen aiheuttajista

Tärykalvopisto ei enää kuulu välikorvatulehduksen tavanomaiseen hoitoon. FinOM tutkimuksessa tehtiin tärykalvopisto aina välikorvatulehdusta epäiltäessä ja välikorvaeritteestä tehtiin bakteeriviljely. Tutkimus tuotti siten tuoretta tietoa, jota ei muutoin enää paljon kerry. Koska tutkimuksessa mukana olevien lasten kaikki korva- ja muut hengitystietulehdukset hoidettiin samassa tutkimusklinikassa ja hoitoon pääsy oli helppoa, aineistoon saattoi valikoitua lieviä tapauksia, mikä voi vaikuttaa bakteerilöydöksiin ja on muistettava vertailtaessa tuloksia muiden tutkimusten tuloksiin. 
 

Välikorvatulehduksen aiheuttajat muuttuneet 1900-luvulla 

Verrattaessa FinOM-tutkimuksen bakteerilöydöksiä aikaisempien (197778) Oulussa ja Tampereella tehtyjen tutkimusten löydöksiin pneumokokin prosentuaalinen osuus on pienentynyt 3539:stä prosentista 26 prosenttiin samalla kun H. influenzaen ja M. catarrhaliksen osuudet ovat suurentuneet noin 10 prosentista 23 prosenttiin. 

Vuosisadan alkupuoliskolla yleinen bakteeri oli S. pyogenes eli A-ryhmän streptokokki, jonka aiheuttama välikorvatulehdus liittyi usein jälkitautina tulirokkoon tai tuhkarokkoon. A-ryhmän streptokokin aiheuttamat tulehdukset olivat mahdollisesti vaikeampia kuin pneumokokin ja muiden bakteerien aiheuttamat. Pneumokokki on ollut yleinen välikorvatulehduksen aiheuttaja koko 1900-luvun ajan. A-ryhmän streptokokin osuus pieneni 1940-luvulta alkaen, ja vastaavasti pneumokokin suhteellinen osuus suureni. H. influenzaeta opittiin etsimään ja pitämään välikorvantulehduksen aiheuttajana yleisesti vasta 1940-luvun jälkeen ja M. catarrhalista vasta 1980-luvulta alkaen. Muiden bakteerien, kuten stafylokokkien ja gramnegatiivisten sauvojen, merkitys äkillisen välikorvatulehduksen aiheuttajina on vähäisempi ja epäselvä. 

Jos pneumokokin osoittamiseen käytetään bakteeriviljelyn lisäksi antigeeninosoitus- tai PCR-menetelmiä, sitä löytyy lähes kaksi kertaa useammin kuin pelkällä viljelyllä. Onko näiden tulosten merkitys sama kuin viljelyn tuloksen, on vielä epäselvää. Joka tapauksessa näyttää siltä, että H. influenzaeja M. catarrhalis -bakteerien osuudet ovat suurentuneet. Tämä on otettava huomioon suunniteltaessa välikorvatulehduksen ehkäisyä rokotuksilla ja muilla keinoilla. 
 

Kuva: Akuuttien välikorvatulehdusten aiheuttajabakteerit 772 korvatulehduskäynnillä alle 2-vuotiailla lapsilla FinOM-kohorttitutkimuksessa vuosina 199497.