Maailman terveysjärjestö WHO on jo neljännesvuosisadan pyrkinyt tehokkaan rokotusohjelman läpiviemiseen koko maapallolla. Lähes kaikki maat ovat sitoutuneet kuuteen perusrokotteeseen, mutta rokotuskattavuus on jäänyt globaalitasolla 80 prosenttiin ja monin paikoin esimerkiksi Afrikassa paljon sen alle. Toisaalta tarve laajentaa rokotevalikoimaa on uusien tehokkaiden rokotteiden myötä käynyt ilmeiseksi. Rokotuskattavuus ei ole hyvä myöskään monissa teollisuusmaissa, vaikka siellä esteenä ei ole varojen puute.

Suomen rokotusohjelman tuloksellisuudesta voidaan ehkä ottaa oppia. Keskeistä on toimiva lastenneuvola- tai perusterveydenhuoltojärjestelmä, joka aktiivisesti huolehtii ohjelman toteutumisesta.  Olennaista on myös väestön rokotusmyöntyvyys, joka perustuu tietoon rokotuksilla ehkäistävistä taudeista ja niiden vaaroista ja toisaalta rokotuksista elimistön oman immuunivasteen herättäjinä. Tärkeäksi nousee myös tieto rokotusten turvallisuudesta. Suomessa on pyritty vahvistamaan tätä tietoperustaa erityisesti rokotusten käytännön toteutuksesta vastaavien terveydenhoitajien kautta, tarjoamalla heille riittävästi tietoaineistoa. Siinä on onnistuttu ainakin toistaiseksi varsin hyvin. Väestön on myös voitava luottaa rokotusohjelman valintoihin. Ohjelmaa tulee tarkastella jatkuvasti ja kriittisesti ja olla tarvittaessa valmis muutoksiin. Parhaat valmiudet tähän antaa aktiivinen tutkimustyö. Suomessa on täällä tehdyn tutkimuksen perusteella osattu tehdä jo hyviksi osoittautuneita valintoja mm. polio- ja Hib-rokotusten suhteen ja saatu hyvä tietopohja käynnissä olevalle harkinnalle ohjelman uudistamisesta.