Tartuntatautitilanne Suomessa

 

Tartuntatautitilanne Suomessa

 

Terhi Heinäsmäki, KTL
(09) 4744 8670, terhi.heinasmaki@ktl.fi

 
Kansanterveyslaitokselle on tullut kuluneen vuoden aikana vain yhdeksän ilmoitusta epäillystä elintarvike- tai vesivälitteisestä epidemiasta. Vuonna 2000 ilmoituksia tuli 109, joten vuosi on alkanut epätavallisen hiljaisesti. Toivottavasti rauhallinen tilanne johtuu parantuneesta hygieniasta eikä huonontuneesta ilmoitusmenettelystä! 
 

Hengitystiepatogeenit


Tämän vuoden kuluessa tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu 443 influenssa A-tapausta ja 34 influenssa B-tapausta sekä 263 pikatestillä saatua influenssadiagnoosia, joissa influenssan tyyppi ei ole selvillä. Määrä on huomattavasti pienempi kuin vuonna 2000. Influenssan aktiviteetti on ollut matala kaikkialla Euroopassa. RSV- ja parvovirusta diagnosoitiin tammi-helmikuussa enemmän kuin viime vuoden lopulla. 

 Tammikuussa diagnosoitiin yksi tehohoitoon johtanut Legionella pneumophila-bakteerin aiheuttama keuhkokuume 61-vuotiaalla miehellä. Tartunta oli saatu todennäköisesti Lanzarotella. Tapauksesta on ilmoitettu matkanjärjestäjille, hotelliin ja Euroopan Legionella-seurantajärjestelmään EWGLIin.
 

Suolistopatogeenit


Pyhätunturin vesijohtovesi saastui viemärivedellä jouluna 2000 aiheuttaen vatsatautiepidemian lähinnä lomaa viettäneissä matkailijoissa. Tapauksia ei raportoitu enää tammikuun jälkeen. Kaksitoista Salmonella Ohio -tapausta raportoitiin 3.25.1.2001 eri puolilta Suomea. Kahdesta potilaasta eristetyt kampylobakteerikannat osoittautuivat Campylobacter upsaliensiksi. Vesinäytteistä ei löydetty patogeenisia E. coli -bakteereita, mutta kahdesta KTL:n laboratorioon saapuneesta ulostenäytteestä saatiin osoitettua PCR-menetelmällä enteropatogeeninen E. coli (EPEC). EPEC-löydösten mahdollista keskinäistä identtisyyttä ei pystytty varmistamaan, koska EPEC-kanta saatiin eristettyä vain toisesta näytteestä. Listeria monocytogenes -bakteeria löytyi vesijohtovedestä vähäisiä määriä. Potilasnäytteissä (veri-likvorviljelyt) ei ole ollut viitteitä Pyhätunturilla saadusta listerioosista.

Pyhätunturin vedestä ja potilasnäytteistä löytyi myös kalikivirusta. Positiivisia tuloksia oli alle kymmenen useasta kymmenestä tutkitusta näytteestä. Tarkkoja lukumääriä on vaikea antaa, koska monien näytteiden lähetetiedot olivat puutteelliset. Hepatiittiviruksia ei löytynyt vedestä eikä sairastuneista. 

Hepatiitti A aiheutti pseudoepidemian suomalaisessa hoitolaitoksessa. Kahdeksasta IgG-positiivisesta hepatiitti A-tapauksesta tehtiin tartuntatauti-ilmoitus. Kävi kuitenkin ilmi, että tapaukset olivat IgM -negatiivisia eli aiemmin hepatiitti A:n sairastaneita tai rokotettuja.
 

Veri- ja likvorilöydösten mikrobit


Tammi-helmikuussa diagnosoitiin viisi invasiivista, veriviljelypositiivista listeriatapausta. Näihin kuului yksi vastasyntynyt ja hänen äitinsä, kaksi miestä, joilla listeria kasvoi myös likvorista ja yksi keski-ikäinen mies, jolla listeria kasvoi punktionäytteestä. 

Vuoden alun jälkeen tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu kahdeksan invasiivista meningokokkitapausta. Yksi helmikuussa sairastuneista on varusmies. Hänen sairastamansa meningokokkitaudin seroryhmä on B. On myös tiedossa toinen vuodenvaihteessa meningiittiin sairastunut varusmies, jonka veri- ja likvorviljelyt jäivät negatiivisiksi. Kahden viikon välein otetut seerumin vasta-ainemääritykset osoittivat kyseessä olleen Neisseria meningitidis seroryhmä B -infektion. Vuoden alussa meningokokkitautiin menehtyneen pieksämäkeläisnaisen bakteerin seroryhmä oli C. 
 

Uutisia maailmalta


Intian Bengalissa on meneillään tuntematon aivokuume-epidemia, johon on sairastunut satoja ihmisiä ja 39 on menehtynyt. Epidemia sai alkunsa Siligurin kaupungista, Länsi-Bengalin maakunnasta (lähin suuri kaupunki on Kalkutta) ilmeisesti eräästä vanhainkodista, jonka työntekijöistä jo 10 on menehtynyt. Taudinkuvaan kuuluu kuume, päänsärky ja tajunnanmuutokset. Paikalliset terveysviranomaiset ja WHO:n edustajat eivät ole määrittäneet varmuudella taudinaiheuttajaa, mutta mutatoitunutta tuhkarokkovirusta ja hantavirusta on epäilty. Myös legionelloosia, aivomalariaa ja jopa bioasetta on väläytetty mahdollisena etiologiana. Epidemia on rajoitetulla alueella ja potilaat on eristetty. Kaupunkilaisille ei ole annettu yleistä varoitusta epidemiasta.

Eläinten suu-ja sorkkatauti raivoaa Brittein saarilla ja on jo levinnyt manner-Eurooppaankin. Tämä eläinten virussairaus, englanniksi foot and mouth disease (FMD) sekoitetaan usein eri viruksen aiheuttamaan ihmisten enterorokkoon, englanniksi Hand, foot & mouth disease (HFMD), joka myös aiheuttaa epidemioita, viimeksi vuoden alussa Singaporessa. 

Thaimaan Phuketin terveysviranomaiset varoittavat, että dengue-kuumetta on diagnostisoitu tänä vuonna runsaammin ja aiemmin kuin edellisinä vuosina. 

Joulu-tammikuussa kahdessa Moskovan lähellä sijaitsevassa kaupungissa diagnosoitiin yhteensä 258 hepatiitti A -tapausta. Infektion lähteenä oli kontaminoitunut vesijohtovesi. Epidemian sammuttamiseen käytettiin immunoglobuliinia ja hepatiitti A -rokotetta.

Eteläisessä Afrikassa viime elokuussa alkanut koleraepidemia on vaatinut yli sadan ihmisen hengen ja 30 000 on sairastunut. Epidemian pelätään jatkuvan pitkälle ensi vuoteen, jollei maaseudun hygieniatilannetta saada kohennettua. Kolerabakteeria on löytynyt mm. useista alueen joista. 

Guineassa epäillään 666 ihmisen sairastuneen ja 218 kuolleen keltakuumeeseen elokuusta 2000 lähtien. Maassa on aloitettu rokotuskampanja mm. WHO:n tuella.

Yhdysvalloissa raportoitiin listerioosiepidemia vuoden 2000 toukokuusta lähtien. Kaikkiaan 29 ihmistä sairastui saman Listeria monocytogenes -bakteerikannan aiheuttamaan tautiin kymmenessä osavaltiossa. Epidemia liitettiin neljään kuolemaan ja kolmeen keskenmenoon. Tapaus-verrokkitutkimus paljasti infektion todennäköiseksi lähteeksi valmisruokaketjun myymän kalkkunanlihan. 

 

Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon