Suu- ja sorkkataudin aiheuttaa aftovirus, joka voidaan jakaa seitsemään serotyyppiin (O, A, C, Asia 1, SAT 1, SAT 2 ja SAT 3). Joka serotyypissä on vielä lukuisa määrä viruskantoja, joilla on erilainen infektiviteetti, virulenssi ja patogeenisuus. Viruksen säilyminen ympäristössä riippuu ph:sta ja lämpötilasta. Viruksen optimaalinen ph on 7,27,6. 

Taudin diagnoosi tehdään kliinisten oireiden, viruksen osoittamisen ja vasta-aineiden etsimisen avulla. Viruksen osoittamiseen käytetään yleensä nopeaa ELISA-testiä ja hitaampaa viruksen kasvatusta primaarisoluviljelmässä. Vasta-aineita etsitään yleensä virusneutralisaatiotestillä tai ELISA-testillä.
 

Taudin oireet

Ensimmäiset oireet todetaan yleensä 28 vuorokauden, joskus vasta 14 vuorokauden kuluttua tartunnasta. Tartunta leviää parissa vuorokaudessa lähes kaikkiin samoissa tiloissa oleviin sorkkaeläimiin. Suu- ja sorkkataudin tyypillisiä oireita ovat rakkulat suussa tai sorkkaväleissä. Rakkuloita voi olla myös utareissa ja vetimissä. Muita tyypillisiä oireita ovat syömättömyys, kuume, alakuloisuus ja alentunut maidontuotanto. Naudoilla oireet on yleensä helppo huomata. Niillä esiintyy voimakasta maiskuttelua ja syljen eritystä. Sioilla ja lampailla näkyvin oire on ontuminen. Lampailla ja vuohilla rakkulat ovat usein pieniä ja huomaamattomia ja oireet muutenkin lieviä. Aikuisissa eläimissä suu- ja sorkkataudin aiheuttama kuolleisuus jää vähäiseksi, mutta nuorten eläinten kuolleisuus voi olla suuri. Suurimmat tappiot tulevat alentuneesta maidontuotannosta ja huonontuneesta kasvusta. Osa sorkkaeläimistä voi sairauden jälkeen jäädä viruksen oireettomiksi kantajiksi ja toimia tänä aikana tartunnan levittäjinä. Lampaat voivat toimia oireettomina viruksen kantajina yhdeksän kuukautta ja naudat jopa kolme vuotta.
 

Taudin leviäminen

Tartunta voi levitä tilalle ostettujen, tartuntaa kantavien eläinten mukana tai sioille kuumentamattomana tai riittämättömästi kuumennettuina syötettyjen, lihaa sisältävien ruokajätteiden välityksellä. Suolaus ja savustus eivät tuhoa suu- ja sorkkatautivirusta lihatuotteissa. Myös maitotuotteet, joita ei ole kuumennettu riittävästi, voivat muodostaa tartuntariskin.

Tilojen välillä suu- ja sorkkatautitartunta voi levitä paitsi elävien sorkkaeläinten ja niiden eritteiden kautta (virtsa, uloste, siemenneste, maito), myös ihmisten ja puutteellisesti desinfioitujen kuljetusvälineiden välityksellä ja tuulen mukana. Tuuli voi levittää tartuntaa suotuisissa olosuhteissa jopa useiden kymmenien kilometrien päähän, sillä infektoituneet eläimet tuottavat suuria määriä virusta aerosolina. Korkea ilman kosteus (> 60 %) ja viileä ilma suosivat tuulen kautta leviämistä. 

Tartunta voi levitä tilan väen, lomittajien, keinosiementäjien, eläinkuljettajien ja muiden tiloilla vierailevien henkilöiden välityksellä, jos tartunnan leviämisen estämiseen ja tartunnalta suojautumiseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Eläinkuljetusautot ovat erityisesti merkittävä riskitekijä. Riski on erityisen suuri silloin, kun karjanomistaja astuu eläinten perässä kuljetusauton sisälle tai kun kuljettaja käy eläinsuojassa noutamassa eläimiä autoon.

Erityisen riskin suu- ja sorkkataudin leviämiselle Suomeen muodostavat ulkomaanmatkat, metsästysretket ja tilavierailut maihin, joissa suu- ja sorkkatautia esiintyy. Tilavierailuja pitäisi välttää. Ulkomaanmatkojen jälkeen tulisi välttää 2-5 vuorokauden ajan käyntiä eläinsuojissa kotimaassa. Vaatteet tulisi pestä ja pesun jälkeen desinfioida tai lämpökäsitellä esimerkiksi saunassa 70 asteessa kahden tunnin ajan.

Myös monet eläimet, jotka eivät itse sairastu suu- ja sorkkatautiin, voivat mekaanisesti kuljettaa suu- ja sorkkatautivirusta esimerkiksi karvoissaan, turkissaan tai höyhenissään. Tällaisia eläimiä ovat muun muassa hevoset, koirat, ketut, rotat, hiiret ja villilinnut. Tauti ei yleensä tartu ihmisiin; kirjallisuudessa on kuvattu 37 ihmistapausta. Potilailla on ollut kuumetta ja ihomuutoksia. Oireet ovat olleet ohimeneviä. Tapauksia on tavattu mm. laboratorioissa, joissa on käsitelty suuria määriä viruksia ja ihmisillä, jotka ovat käsitelleet kliinisesti sairaita eläimiä.
 

Taudin esiintyminen

Suu- ja sorkkatautia esiintyy jatkuvasti suuressa osassa maailmaa, mm. Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Lähi-idässä ja ajoittain myös Balkanin niemimaalla. Turkissa suu- ja sorkkatautia on esiintynyt jatkuvasti. EU:n alueella tautia on todettu Italiassa 1993 ja Kreikassa 1996 ja 2000. Suomessa tautia on viimeksi todettu 1959 kaakkoisrajan läheisyydessä kahdeksalla tilalla. Tämän jälkeen tautia ei ole Suomessa todettu. 
 

Ison-Britannian suu- ja sorkkatautiepidemia

Suu- ja sorkkataudin ilmaantuminen 20 vuoden poissaolon jälkeen Isoon-Britanniaan helmikuussa 2001 oli yllätys. Britannian epidemian alkuperänä pidetään sioille syötettyä ruokajätettä, jonka raaka-aineet olivat todennäköisesti peräisin kolmansista maista. Indeksitapaus oli ruokajätettä sioille käyttävä sikatila maan koillisosassa. Tauti levisi sikatilalta lähiseudun sorkkaeläimiin, pääasiassa lampaisiin. Lampaat ovat olleet tärkeitä tartunnan levittäjiä. Lampaista vain noin viidellä prosentilla on ollut selviä kliinisiä oireita. Naudoilla ja sioilla sen sijaa oireet ovat olleet selviä. Tauti levisi maan eri osiin pääasiassa infektoituneiden oireettomien lampaiden kautta. Leviämistä edesauttoivat välittäjät ja eläinten markkinat. Terveet mutta virusta kantavat lampaat loivat uusia tartuntapisteitä eri puolille maata. Lampaita oli myös viety mm. Ranskaan, Irlantiin, Hollantiin ja Saksaan ennen taudin toteamista.

Epidemia on levinnyt laajalle ja 29.3.2001 tapauksia oli 752 kpl Isossa-Britanniassa. Myös Ranskassa, Hollannissa ja Irlannin tasavallassa on todettu tautia muutamilla tiloilla. Epidemian aiheuttajavirus on serotyyppiä O nimeltään Pan-Asia. Tämä pandeeminen viruskanta identifioitiin ensimmäisen kerran Intian pohjoisosassa 1990. Sieltä se levisi Saudi Arabiaan vuonna 1994 ja 1996 Turkkiin, Bulgariaan ja Kreikkaan. Virustyyppi raportoitiin 1999 Kiinasta ja Taiwanista. Pan-Asia-kanta aiheutti epidemioita Koreassa, Japanissa , Primorskyn alueella Venäjällä ja Mongoliassa sekä Etelä-Afrikassa vuonna 2000. 
 

Taudin vastustaminen

Tautia voidaan vastustaa hävittämällä sairastuneet eläimet sekä niiden kanssa kontaktissa olleet muut sorkkaeläimet madollisimman nopeasti jo tilalla. Toisena vaihtoehtona on hävittää sairastuneet eläimet sekä suorittaa ns. rengasrokotukset tautipurkausten ympärillä. Kolmantena vaihtoehtona on rokottaa kaikki sorkkaeläimet. Rokotteet suojaavat kliiniseltä taudilta, mutta suu- ja sorkkatautivirus voi säilyä tartunnan jälkeen piilevänä osassa rokotettuja eläimiä. Rokotukset pitäisi uusia 36 kuukauden välein hyvän suojan saamiseksi, ja rokotteissa on oltava oikea suu- ja sorkkatautiviruskanta.

Rokottaminen ja myös luopuminen taudin aktiivisesta vastustamisesta rajoittavat aina elävien eläinten kauppaa pitkäksi aikaa. Maailman eläintautijärjestö (OIE) luokittelee jäsenensä vapaaksi suu- ja sorkkataudista vasta 12 kuukauden kuluttua viimeisestä tautitapauksesta, silloinkin edellyttäen että eläimet on hävitetty tappamalla eikä rokotteita ole käytetty. Jos rokotteita on käytetty, vapautuminen tapahtuu vasta kahden vuoden kuluttua.

EU:n alueella nautojen rokottaminen suu- ja sorkkatautia vastaan lopetettiin vuonna 1991. Suu- ja sorkkatautitilanne näytti silloin hyvältä. Rokotusten loputtua perustettiin EU:n suu- ja sorkkatautirokotepankki hätätilanteita varten. Sen lisäksi on kansallisia rokotepankkeja ja kansainvälinen suu- ja sorkkatautirokotepankki, johon myös Suomi kuuluu. Tautiriskin hallintaan on EU-maissa varauduttu myös maakohtaisin valmiussuunnitelmin. Sisämarkkinat avautuivat 1993, ja eläinten ja tavaroiden vapaa liikkuminen jäsenvaltioiden välillä lisäsi entisestään kaikkien eläintautien leviämisen riskiä. 

Suu- ja sorkkatauti on edelleen vaarallinen ja vaikeasti hallittava tauti kaikissa maissa. EU:n alueella on ryhdyttävä toimiin nykyisen kaltaisen epidemian ennaltaehkäisemiseksi. Eläintautien vastustaminen sopii huonosti yhteen tavaran vapaan liikkumisen kanssa. EU:n tulisi nopeasti käynnistää keskustelut elävien eläinten sisämarkkinakauppaa ja elintarvikkeiden tuontia kolmansista maista koskevien säädösten tiukentamiseksi. Myös useissa maissa käytössä olevat eläinmarkkinat ja keräilykeskukset tulisi kyseenalaistaa. Ruokajätteiden käyttö sikojen ruokinnassa tulisi kieltää kokonaan, koska se on suuri riski eläintautien leviämisessä.