Tutkimusasetelmassa on kuitenkin eräs kaikkia tämänkaltaisia tutkimuksia koskeva ongelma, joka voi pahimmillaan johtaa jopa vääriin johtopäätöksiin. Tutkimuksessa kun ei juurikaan ole mukana puliukkoja, huumeiden käyttäjiä tai syrjäänvetäytyviä etnisten vähemmistöjen edustajia. "Käytännön syistä" he eivät ole paikalla, kun osallistujia tällaisiin tutkimuksiin värvätään. Kuitenkin näissä ryhmissä monia sairauksia on moninkertaisesti perusväestöön nähden ja riskitekijät saattavat olla aivan toiset. Pidemmälle vietynä tämä merkitsee sitä, että jos ja kun terveysongelmia pitää lähestyä ennaltaehkäisyn kautta, tarvitaan erilaisia näkökulmia ja keinovalikoimia, jotka on räätälöity erilaisille "asiakasryhmille".

Valaiseva esimerkki hankalasti lähestyttävästä väestön osasta ovat moniongelmaiset huumeiden käyttäjät, joihin tuntuu keskittyvän sekä monenlaisia epätavallisia riskitekijöitä että myös monia tärkeitä sairauksia kuten HIV ja hepatiitit. Siinä missä valtaväestön HIV-ongelmaa voidaan hallita edistämällä turvaseksiä ja varoittamalla huumeiden käyttöön liittyvistä vaaroista, huumeiden käyttäjien kohdalla tarvitaan monia erilaisia lähestymistapoja huumeiden käytön vähentämisestä ja hallinnasta alkaen puhtaiden ruiskujen ja neulojen saatavuuden turvaamiseen, huumeiden kysynnän vähentämisestä vaikkapa uusien käyttäjien rekrytointiin liittyvien riskien vähentämiseen. Vaikka tehoavia keinoja saattaisikin löytyä, kohderyhmien tavoittaminen on vaikeaa, usein sitä vaikeampaa, mitä ongelmaisemmasta käyttäjästä on kyse. Siksi matalan kynnyksen terveysneuvontapisteet ovat välttämättömiä. Jatkossa huumeiden käyttöön liittyvän prostituution kautta tapahtuvat tartunnat muodostavat aikaisempaa suuremman terveysriskin. Tälläkään alueella oikean kohderyhmän tavoittaminen ehkäisyn edistämiseksi ei tule olemaan helppoa.

Myös etnisten vähemmistöjen terveystilasta saatava tieto on usein varsin satunnaista. Heidät saatetaan kokea epämääräisenä terveysuhkana valtaväestölle, vaikka asia usein voi olla juuri päinvastainen. Monet vähemmistöihin kuuluvat tuntevat  kenties oikeutettuakin  epäluuloa "järjestelmiä" kohtaan ja saattavat pitää sellaistakin terveystietojen kartoitusta, johon me suomalaiset suhtaudumme myönteisellä ymmärtämyksellä, yrityksenä vaikeuttaa heidän sosiaalista tai taloudellista asemaansa, jopa pyrkimyksenä maasta karkottamiseen. On selvää, ettei tällaisessa ilmapiirissä ole helppoa saada hyviä tietoja terveysriskeistä eikä edistää tautien ennaltaehkäisyä. Lopullisena tavoitteena maahanmuuttajien kohdalla täytyy olla integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta matka on usein pitkä molemminpuolisten ennakkoluulojen ja väärien käsitysten vuoksi. Prosessille on annettava aikaa. On kuitenkin syytä vakavasti huolestua, jos ongelmat näyttävät ulottuvan toiseen sukupolveen. 

Syrjäytyvien ryhmien terveysongelmat muodostavat kasvavan osan kansallisesta sairastavuudesta. Puuttuminen voi tapahtua vain rakentavan vuoropuhelun kautta, jolla oikeat kohderyhmät voidaan tavoittaa. Sen lisäksi on itse syrjäytymisen torjumiseen keskitettävä yhä enemmän huomiota. Yhteiskunnan toimivuutta tässä suhteessa on syytä pitää tarkoin silmällä.