Punkkienkefaliittirokotus kaikille Ahvenanmaalla?

 

Punkkienkefaliittirokotus kaikille Ahvenanmaalla?

 

Pauli Leinikki, KTL
(09) 4744 8403, pauli.leinikki@ktl.fi

 

Punkin puremasta saatava borrelioosi on tullut yleisesti tutuksi muun muassa julkisten tiedotusvälineiden kautta. Kaikki tietävät, että punkin puremaan voi liittyä tartunnan vaara ja että punkit on syytä nyppiä pois niin pian kuin suinkin. Borrelian lisäksi punkki saattaa levittää myös aivokuumetta aiheuttavaa punkkienkefaliittivirusta. Viruksen kierto luonnossa on monimutkainen ja monista eri tekijöistä riippuvainen. Suomessa viruksen aiheuttamaa tautia on esiintynyt aivan tietyillä alueilla pääasiassa lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla.

Tautitapaukset ovat meillä olleet harvinaisia; vuosittain tapauksia on ollut vain muutamia eikä taudin kliinistä merkitystä ole pidetty kovin suurena, vaikka ajoittain tautiin sairastuneilla onkin havaittu pitkään jatkuvia neuropsykiatrisia jälkioireita. 

Viimeisten kymmenen vuoden aikana punkkienkefaliitti näyttää selvästi lisääntyneen Itämeren alueella. Baltian maissa todetaan vuosittain satoja tapauksia ja myös Ruotsissa ja Itämeren saarilla tauti näyttää yleistyneen. Satelliittimallinukset viittaavat siihen, että ilmiö voisi liittyä ilmaston lämpenemiseen.

Tapausten lukumäärän lisääntyessä myös käsitykset taudin vakavuudesta ovat muuttuneet. Huomattava osa tautiin sairastuneista joutuu kärsimään jopa vuosia jatkuvista myöhäisvaikutuksista, joihin voi kuulua esimerkiksi vaikeita masennuksia tai halvauksia.

Oheisessa Professori Dag Nymanin kirjoituksessa kuvataan tilannetta Ahvenanmaalla. Viime vuonna siellä todettiin 23 tapausta, mikä merkitsee, että punkkienkefaliitista on tullut merkittävä lääketieteellinen ja kansanterveydellinen ongelma. Tartuntaa vastaan on olemassa rokote, jonka avulla tauti on saatu lähes hävitettyä Itävallasta ja eräistä Saksan osista. Sensijaan alueilla, joissa rokotuksia ei ole käytetty, taudin merkitys on kasvamistaan kasvanut.

Ahvenanmaan asukasluvun huomioonottaen viime vuoden kaltainen sairaustapausten määrä on niin suuri, että on hyvä syy pohtia, pitäisikö koko Ahvenanmaan väestö rokottaa virusta vastaan. Rokote on melko kallis ja immuniteettia on ylläpidettävä määrävälein toistetuin rokotuksin, mutta tautitapausten estäminen toisi nopeasti moninkertaiset säästöt. Samalla kun ahvenanmaalaisten rokottamista lisätään, on syytä myös tehostaa lounaissaaristossa asuvien ja siellä enemmän liikkuvien rokottamista. 
 

Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon