Haastattelussa Katri Jalava |
||
|
KTL, Infektioepidemiologian osasto (09) 4744 8942, katri.jalava@ktl.fi |
||
|
Eläinlääkäreistä merkittävä osa toimii maamme kunnissa joko koko- tai osapäiväisesti ympäristöterveydenhuollossa. Opetusministeriön työryhmä ehdotti vuonna 1999, että ympäristöterveydenhuoltoon erikoistuville eläinlääkärille perustettaisiin erikoistumisvirkoja STM:n alaisuuteen. Tämän vuoden budjettiin on saatu 6 kk palkkaus tähän tarkoitukseen. Virka haluttiin suunnata aluksi Kansanterveyslaitoksen alaisuuteen, ja sen seurauksena olen toiminut kesäkuun alusta lähtien infektioepidemiologian osastolla.
Olen toiminut valmistumisestani (1994) asti yliopistolla
eläinlääketieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja
ympäristöhygienian laitoksella eri toimissa noin kuuden vuoden
ajan. Väittelin kesällä 1999 aiheenani eläinten
helikobakteereiden taksonomia, mutta halusin pätevöityä myös
ammatillisesti. Eläinlääketieteessä voi suorittaa (aivan
analogisesti lääketieteeseen verrattuna) erikoistumistutkinnon
kuudella eri alalla: pieneläinsairauksissa, hevossairauksissa,
tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoidossa, tarttuvissa
eläintaudeissa, elintarviketuotannon hygieniassa ja
ympäristöterveydenhuollossa. Olen suorittanut
tarkastuseläinlääkäritutkinnon ja ns. elintarvike- ja
ympäristöhygieenikkotutkinnon vuosina 1999 ja 2000. Elintarvike-
ja ympäristöhygienian laitos on erikoistunut
molekyyliepidemiologiaan, joten koin erittäin mielekkääksi tulla
INFE:en työskentelemään kenttäepidemiologian parissa. |
||
|
|
||
|
|
||