Tartuntatautitilanne Suomessa - raportoidut mikrobilöydökset

 

Tartuntatautitilanne Suomessa - raportoidut mikrobilöydökset

Terhi Heinäsmäki, KTL
Katri Jalava, KTL
Tarja.Heiskanen-Kosma, KTL
tarja.heiskanen-kosma@ktl.fi

Kainuussa havaittiin  Yersinia pseudotuberculosis epidemia  alkukesästä. Selvittely jatkuu edelleen. Bakteeri on aiheuttanut tänä vuonna tavanomaista enemmän myös yksittäisiä tautitapauksia. Salmonellaepidemioita on raportoitu Joensuusta, pääkaupunkiseudulta ja Rovaniemeltä. EHEC bakteeri löytyi hemolyyttis-ureemista oireyhtymää(HUS) sairastavan lapsen sisarukselta. Kosovossa raportoitiin Krimi-Kongon verenvuotokuume-epidemia ja Espanjassa suuri legionelloosiepidemia Murcian kaupungissa.

Hengitystiepatogeenit

Viime kevään RSV epidemia oli varsin sitkeä. Hengitysvaikeuksista kärsiviä RSV antigeenitestipositiivisia vauvoja riitti sairaalahoitoon ainakin pääkaupunkiseudulla vielä heinäkuussa. Positiivisten löydösten lukumäärä oli kuitenkin kokonaisuudessaan jo pieni, vain 43 koko maassa. Mitähän talvi tuo tullessaan? 
Touko-kesäkuussa hengitystieinfektioita ilmoitettiin vuodenajalle tyypillisesti selkeästi vähemmän kuin alkukeväällä. Pari varmaa Legionella löydöstä on kesän aikana ollut; toukokuussa diagnostisoitiin legionelloosi iäkkäällä miehellä, jolla ei ollut matkustusanamneesia, ja elokuussa yksi travel-associated  -tapaus keski-ikäisellä naisella.  

Suolistopatogeenit

Toukokuun aikana havaittiin Kainuussa seitsemän viljelyvarmistettua Yersinia pseudotuberculosis infektiota ja näihin liittyen toistakymmentä kliinistä yersinioosiin sopivaa infektiota. Osa potilaista joutui sairaalahoitoon. Tapauksia on ilmaantunut myös Mikkelin seudulla, missä on todettu 7 viljelyvarmistettua Y. pseudotuberculosis  -tapausta. Molempien tautiryvästymien syitä selvitetään edelleen; suurin osa sairastuneista on koululaisia tai päiväkotilapsia. Sekä Kainuun että Mikkelin kannat ovat serotyyppiä O:3, tarkempi molekyylibiologinen tyypitys on kesken. Toukokuun alusta lähtien on todettu 110 Y. pseudotuberculosis  tapausta, joista 60 on viljelyvarmistettu.  Nämä jakaantuvat jokseenkin tasan serotyypin O:1 ja O:3 kesken. Lukumäärä on merkittävästi enemmän kuin viime vuonna, joskin vuosina 1995-2000 Y. pseudotuberculosis  -löydösten lisääntymistä havaittiin juuri kesän kynnyksellä. Laboratorioita pyydetään edelleen lähettämään kaikki Y. pseudotuberculosis kannat KTL:n suolistobakteriologian osastolle, koska suunnitteilla on tapaus-verrokki tutkimus..
Kesäkuussa suomalainen turistiryhmä pääkaupunkiseudulta vieraili Riikassa, Latviassa. Matkan aikana osa ryhmästä sairastui voimakasoireiseen ripulitautiin; yhteensä sairastui noin puolet matkalla osallistuneista 46 henkilöstä. Elintarvikeviraston ja KTL/INFE:n toimesta matkalaiset haastateltiin ja ulostenäytteet saatiin lähes kaikilta. Salmonella enteritidis FT4 eristettiin useasta näytteestä. Myös Riikan viranomaiset olivat aktiivisesti mukana selvitystyössä, ja alustavien kyselytutkimusten perusteella epäilyt kohdistuivat erään riikalaisen ravintolan jälkiruokana tarjoamaan jogurttikakkuun. Myöhemmin em. kakusta eristettiinkin kyseinen salmonella. Kyselytutkimuksen perusteella kakun syömisen ja sairastumisen välille saatiin tilastollinen yhteys. Potilaskantoja ja kakusta eristettyä kantaa vertaillaan PFGE:llä KTL:n Suolistobakteriologian osastolla.
Joensuun seudulla todettiin alkukesällä 7 Salmonella-tapausta. Kuudelta sairastuneelta on eristetty Salmonella Dublin, joka on harvinainen serotyyppi ihmisellä ja eristetty Suomessa aikaisemmin rehusta, tuontilihasta ja Kaukoidästä tuodusta puruluusta.. Kotimaista infektiolähdettä ei tunneta. Sen aiheuttama taudinkuva voi olla septinen. Joensuussa tehtiin laajaa selvitystyötä: sairastuneet olivat ruokailleet katukeittiössä, mutta yksittäistä elintarviketta ei saatu jäljitettyä
Elokuun alkupuolella ilmeni Rovaniemellä joukkoruokailuun liittynyt Salmonella Typhimurium FT1 -epidemia. Ruokailuun osallistui noin 90 henkilöä, joista oireita oli kymmenkunnalla, ja salmonellalöydös ulosteessa neljällä. Tartuntalähde  on edelleen epäselvä. 
Kanta-Hämeessä eristettiin kesäkuussa EHEC non-O157 3-vuotiaasta lapsesta. Hänen nuoremmalla sisaruksellaan oli kliinisesti HUS, mutta ulosteesta ei löytynyt  EHEC -bakteeria. Perheessä tai lähiympäristössä ei diagnosoitu muita EHEC -tapauksia. Myös läheisten maatilojen karjaa tutkittiin EHEC:a ajatellen.  Kesäkuun lopussa nuori espoolaismies sairastui EHEC non-O157 infektioon, mutta komplikaatioita ei kehittynyt. Hänenkin infektionsa lähde jäi epäselväksi. Pohjois-Pohjanmaalla on elokuun alussa todettu kaksi EHEC O157 löydöstä. Ensin sairastunut lapsipotilas sairasti rajun veriripulin, mutta ei HUS:aa. Hänen äitinsä sairastui n.10 päivää lapsensa jälkeen; oireina kovat vatsakivut ja veriripuli. Hänenkin ulosteestaan varmistettiin EHEC O157 löydös. Äitikin on toipunut komplikaatioitta. Sen sijaan perheen kanssa paljon oleillut vähän vanhempi lapsi, jolla oli myös ollut raju ripuli, sai vaikean HUS:n, jonka hoito jatkuu edelleen. Hänen ulosteestaan ei patogeenia voitu löytää.  

Sukupuolitautipatogeenit

Chlamydia trachomatis infektioita on raportoitu tänä vuonna noin 3% enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Gonorrea ja syfilis luvut ovat jonkin verran laskussa. 

Veri- ja likvorlöydösten mikrobit

Pohjois-Karjalan prikaatissa palveleva varusmies sairastui aivokalvontulehdukseen kesäkuun alkupäivinä. Likvorista eristetyn meningokokin ryhmä oli B, jota vastaan ei toistaiseksi ole rokotetta. Varuskuntien ulkopuolella sairastui invasiiviseen meningokokkitautiin yhdeksän henkilöä ilman selvää yhteyttä toisiinsa touko-kesäkuussa. Pääkaupunkiseudulla sairastui iäkäs nainen meningokokki W135 infektioon. Harvinaisesta seroryhmästä huolimatta kyseessä oli kotimainen infektio.  

Muut patogeenit

Toukokuussa sai laboratoriovarmistuksen maahanmuuttajan Echinococcus granulosus infektio eli hydatidoosi. 1990-luvun alusta lähtien Suomessa on hoidettu kuusi kliinistä hydatidoosipotilasta, jotka kaikki ovat olleet kotoisin ulkomailta. Suomesta saatua hydatidoosia ei ole esiintynyt ainakaan 20 vuoteen. 
Tämän vuoden ensimmäinen puutiaisaivokuumetapaus diagnostisoitiin kesäkuussa Keski-Pohjanmaalla. Yhteensä löydöksiä on tänä vuonna ollut 8. Viime vuonna ilmoitettiin 41 TBE virusinfektiota, kun vuonna 1999 tapauksia oli 12. Ruotsissa on havaittu samansuuntainen tautitapausten lisäys. Tutkijat toteavat, että viimeisten kahden vuosikymmenen aikana ilmasto on lämmennyt ja Kumlingen tautina tunnettua aivokuumetta kantavat Ixodes ricinus puutiaiset ovat sen vuoksi lisääntyneet. Myyräkuumetta on vuodenaikaan sopien enenevästi liikkeellä; heinäkuussa 54 tapausta. 

Uutisia maailmalta

Bulgariassa todettiin keväällä kolme poliotapausta, minkä vuoksi maassa on nyt suoritettu kaksi rokotuskampanjaa. Ensimmäisen kattavuus oli 91%. Vaikka uusia tapauksia ei ole ilmoitettu, suositellaan Bulgariaan matkustaville aikuisille poliotehostetta. Lapset voivat edelleen noudattaa kotimaan rokotusohjelmaa ilman ylimääräisiä rokotuskertoja.

Maailman terveysjärjestö raportoi kesäkuussa Kosovosta 18 Krimi-Kongon verenvuotokuumetapausta. Kansainvälisissä KFOR -joukoissa ei tautitapauksia havaittu. Venäjällä on kesäkuussa hoidettu 25 Krimi-Kongon verenvuotokuumetapausta. Taudin aiheuttaja on Bunyaviridae perheen Nairovirusten ryhmään kuuluva CCHF-virus, joka leviää puutiaisen pureman, infektoituneen karjan elinten/eritteiden tai sairastuneen henkilön veren välityksellä. Kuolleisuus vaihtelee 15 ja 70 prosentin välillä, oireisessa taudissa se on keskimäärin 30%. Suomessa valmiudet serologiseen diagnostiikkaan ovat tarvittaessa HYKS virologian osastolla olemassa. 
Kesäkuun lopussa espanjalaisessa Murcian kaupungissa alkoi laaja legionelloosi epidemia. Tähän mennessä Murciassa on diagnosoitu 751 pneumoniaa, joista 310:stä on voitu osoittaa aiheuttajaksi Legionella pneumophila. Kaksi ihmistä on kuollut pneumoniaan, toinen todistettavasti legionelloosiin. Epidemia oli laajimmillaan 5.-6. heinäkuuta, jonka jälkeen uudet sairastapaukset ovat vähentyneet, ja nyt epidemian katsotaan olevan jo ohi. Kyseessä oli laajin raportoitu legionella -epidemia. Se oli todennäköisesti lähtöisin on kaupungin keskustassa sijaitsevasta vedenjäähdytystornista. Kaikki kaupungin jäähdytystornit on puhdistettu epidemian vuoksi. 
Thaimaassa on dengue-kuumeeseen tänä vuonna sairastunut  jo 48 000 ihmistä, joista n.90 on menehtynyt. Dengue on lisääntynyt myös Vietnamin ja Filippiinien eteläosissa. Yksistään Vietnamissa on menehtynyt jo 44 henkilöä. Tauti lisääntyy 3-4 vuoden välein, ja tehokkain tapa on hävittää hyttysten lisääntymispaikkoja. Laajamittaiset profylaktiset toimet on aloitettu. Yksittäisen matkailijan kannalta tärkeintä on muistaa tehokas suojautuminen hyttysiltä. 
Brasilian pohjois-, keski- ja länsiosissa esiintyy keltakuumetta, eikä rokottamattomien suositella matkustavan alueelle. Keltakuumerokote kannattaa ottaa mikäli liikkuu yhtään epäilyttävillä alueilla. Se antaa pitkän  jopa elinikäisen suojan. 
Georgiassa, Armeniassa ja Ukrainassa on todettu pernaruttoa ihmisillä. Eläinlääkintäviranomaiset ovat rajoittaneet lihan myyntiä toreilla ja teurastusta. Taudin leviämisen estävät tehokkaimmin juuri eläinlääkinnälliset toimenpiteet. Venäjälläkin on terveyshuolia: Tatarstanissa on todettu koleraa; n.50 ihmistä on sairastunut, ja paljon suurempaa joukkoa seurataan tartuntavaaran vuoksi. Terve työikäinen mies on tautiin jo menehtynyt, hän oli uinut kontamínoituneessa vedessä. Myös Intiassa, erityisesti Orissan tulva-alueilla, ja Bangladeshissä on todettu koleraa, jonka aiheuttajana on makeassa vedessä viihtyvä Vibrio cholerae, seroryhmä O139.
 
 

Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon