Rutosta aidsiin - onko mikään muuttunut?

 

Rutosta aidsiin - onko mikään muuttunut?
Pauli Leinikki, tutkimusprofessori
KTL, Infektioepidemiologian osasto
(09) 4744 8403, pauli.leinikki@ktl.fi

Lähes kaikki aikaisemmin maailmaa uhanneet kulkutaudit voidaan nykyisin hoitaa antibiooteilla tai ehkäistä rokottamalla. Silti niiden aiheuttama uhka näyttää kasvavan. 

Monenlaiset seikat näyttävät edistävän kulkutautien asiaa: väestötiheyden kasvu lisää tartunnan mahdollisuuksia ja ihmisten nopea liikkuminen puolestaan edistää tautien leviämistä. Myös ihmisen elintapojen muutoksissa on nähty uhkaa lisääviä tekijöitä. Teollinen ruoan valmistus tuo toisaalta turvallisuutta ja standardeja, mutta saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa hyvin laajan epidemian. Lisääntynyt kaukomatkailu altistaa ihmisiä ympäröivän luonnon viimeisiä sopukoita myöden ja saattaa johtaa uuden kulkutaudin syntymiseen. Myös hullun lehmän tautia voidaan pitää ihmisen elintapojen muutoksen epäsuorana seurauksena. 

HIV ja AIDS uuden kulkutaudin mallina

HIV ja AIDS edustavat monella tavalla uutta asetelmaa kulkutautien joukossa. Tauti on ilmeisesti alun perin tarttunut apinasta ihmiseen, missä yhteydessä aiheuttajaviruksessa on tapahtunut biologinen muutos, joka on lisännyt sen tarttuvuutta eteenpäin ihmisestä toiseen. Sen jälkeen ihmisen käyttäytyminen on pitänyt huolta taudin leviämisestä maailmanlaajuiseksi kulkutaudiksi. 
Pääasiassa seksiteitse tapahtunut tartunta, ja tartunnan saaneiden jatkuva kyky tartuttaa tautia eteenpäin näennäisesti terveinä, huolehti taudin tehokkaasta leviämisestä. Oman lisävärinsä sai aikaan viruksen leviäminen miesten välisessä seksissä, mikä levitti taudin nopeasti mm. Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan. Nyt tauti näyttää leviävän erityisesti verikontaktin kautta: huumeiden käyttäjät levittävät tautia käyttämällä yhteisiä neuloja ja ruiskuja. Mahdollisesti viruksen muuntelu jatkuu, ja se mukautuu uusiin tartuntatapoihin. Suomessa ruiskuhuumeiden käyttäjien epidemian aiheuttanut virus ei näytä aiheuttaneen juurikaan tartuntoja seksiteitse. Virus on ilmeisesti erikoistunut tarttumaan juuri suoran verikontaktin kautta.

Oireeton kausi vaikeuttaa torjuntatoimia

Yksi useimmista muista kulkutaudeista poikkeava piirre on se, että HIV-tartunnan kliininen ilmeneminen, AIDS ja sen esiasteet, tulevat ilmi vasta vuosien oireettoman kauden jälkeen. Tämä on vaikuttanut siihen, ettei ongelmaa ole kaikkialla pidetty tarpeeksi vakavana niin, että sen ehkäisyyn olisi ajoissa ohjattu riittävästi voimavaroja. Tällä hetkellä tilanne onkin se, että vaikka eräissä maissa, lähinnä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, on jo näkyvissä kaikki ne haitat joita laaja HIV-epidemia voi tuoda tullessaan, tautiin suhtaudutaan vähättelevästi, jopa kieltäen koko ongelman. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa eräässä kiinalaisessa kaupungissa esiin tullut verensiirron kautta levinnyt laaja epidemia. Todennäköistä on, että samanlaisia suuren tartuntariskin aiheuttavia verenluovutukseen liittyviä tapoja on laajalti käytössä Kiinassa, ja samanlaisia epidemioita voi olla muissakin kaupungeissa. 

Monen tason vaikutuksia

Taudin vaikutukset ilmenevät eri tavoin eri tasoilla. Yksilölle tartunta merkitsee tietenkin kuolettavan taudin odottelua ja oireiden ilmaannuttua taistelua vääjäämättä etenevää ja invalidisoivaa ja monimuotoista tautia vastaan. Monille perheille se merkitsee talouden romahdusta, ja koska usein molemmat puolisot ovat saaneet tartunnan, lapsille orpoutta. Laajemmassa yhteisössä tauti merkitsee parhaan työvoiman katoa, olipa sitten kyseessä maata viljelevä talonpoika tai koulun opettaja. Myös endeemisillä alueilla toimivat kansainväliset yritykset ovat kärsiä AIDSin aiheuttamasta ylikuolevuudesta. 
Laajemmin tartunta ja tauti ovat vaikuttaneet yhteiskunnallisiin suhteisiin. Tartunnan saaneiden syrjiminen on muuttanut ilmapiiriä kaikilla tasoilla. Potilaiden hoito vaatii paljon terveydenhuollon resursseja ja herättää vaatimuksia resurssien kohdistamisesta joko nykyistä enemmän tai nykyistä vähemmän HIV-tartunnan saaneiden hoitoon. Taudin krooninen luonne merkitsee myös sitä, että sosiaaliset tukiverkot ovat välttämättömiä. Tämä puolestaan heijastuu vaatimuksina sosiaaliturvan uudelleen järjestämisestä. 

Tieto ei yksin riitä

Poliittiset päättäjät joutuvat puolestaan pohtimaan, miten paljon resursseja on suunnattava taudin ehkäisyyn. Ensimmäinen toimenpide, johon useimmiten tartutaan, on tiedon jakaminen laajoina kampanjoina. Ajatellaan, että valistamalla ihmisiä taudin vaaroista, sen leviäminen hidastuu tai estyy. Tällaisesta on kuitenkin aivan alkuvaihetta lukuunottamatta vain vähän näyttöä. Ihmiset saavat yleensä riittävästi tietoa taudista ja sen vaaroista ilman erityisiä kampanjoita. Tehokkaampaa on pyrkiä rakentamaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon infrastruktuureita niin, että kaikessa niiden toiminnassa HIV:n ehkäisy on sopivalla tavalla mukana. Tämäkään ei riitä: tauti on usein syrjäytyneiden ongelma. Onnistunut ehkäisy edellyttää monien yhteiskunnallisten epäkohtien poistamista ja tasa-arvon lisäämistä. WHO:n AIDS-ohjelman entinen johtaja tri Jonathan Mann onkin sanonut, että AIDS on tauti joka tuo esiin yhteiskuntien sisäiset epäkohdat, syrjinnän, taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puutteen ja huonosti toimivat terveydenhuollon rakenteet. 

AIDS poliittisena uhkatekijänä

HIV/AIDS-epidemia on pahimmilla alueilla aiheuttanut merkittäviä yhteiskunnallisia ja taloudellisia muutoksia. Odotettavissa olevan elinajan ennuste, joka monella tavalla heijastaa hyvinvoinnin kokonaisuutta, on laskenut jopa kymmeniä vuosia. Bruttokansantuote laskee hitaammin, mutta monissa maissa tauti merkitsee jo lähes viiden prosentin vuotuista pienenemistä. Taloudellisten menetysten lisäksi virkakoneistojen ja armeijoiden toiminnan vaikeutuminen lisää ahdinkoa. Toistaiseksi ei yhtään vallankumousta tai valloitussotaa ole AIDSin takia käyty, mutta uhkaa pidetään todellisena. AIDS-epidemiasta on tullut yleisen turvallisuuden uhkatekijä. 
Koska taudin aiheuttama kuormitus jakautuu hyvin epätasaisesti maapallolla, on oikeutettua kysyä, eikö taudin ehkäiseminen ja potilaiden hoito yhteisvoimin olisi koko ihmiskunnan velvollisuus. Tällaisella näkemyksellä on laaja kannatus ja se on esimerkiksi heijastunut monien järjestöjen aktiiviseen työhön taudin pahimmin koettelemilla alueilla. Todella laajapohjaisen ja solidaarisen yhteistyön synnyttäminen edellyttää kuitenkin yhteisymmärrystä valtioiden välillä, ja tällaista näyttää toistaiseksi olevan vaikea saavuttaa. Äskeinen yritys luoda tällaiselle toiminnalle pohjaa YK:n järjestämässä yleiskokouksessa oli toivottavasti hyvä alku etenevälle prosessille.

AIDS-epidemian tulevaisuus

Toistaiseksi on hyvin vähän tietoa, jonka varaan voisi rakentaa ennustetta epidemian tulevasta kehityksestä. Maailmanlaajuisesti arvellaan 100 miljoonan tartunnan kantajan rajan tulevan vastaan vuonna 2005. 
Eteläisen Afrikan maissa tartunnan on saanut 20  35 % koko väestöstä eikä prosenttiluku näytä enää kasvavan. Ilmeisesti niissä on saavutettu jonkinlainen kyllästymispiste. Toisaalta eräissä tällaisissa maissa prosenttiluku on saatu selvään laskuun tarmokkaiden ehkäisytoimien avulla. 
Monissa Aasian maissa tauti näyttää leviävän nopeasti. Erityisen suuria lukuja ennustetaan Intiasta ja Kiinasta. Leviämistä ovat ilmeisesti lisäämässä asenteet ja käyttäytymismallit, jotka lisäävät tartunnan riskiä, mutta joihin ei toistaiseksi ole halua tai voimia puuttua. 
Keski- ja Itä-Euroopassa tauti ilmenee paikallisina, hyvin nopeasti leviävinä huumeiden käyttäjien epidemioina. Niiden syntyyn ovat ainakin osaltaan vaikuttaneet yhteiskunnalliset olot, jotka ovat lisänneet huumeiden käyttöä ja muuttaneet siihen liittyvää käyttäytymistä. Vaikka eräissä maissa tartunnan saaneiden määrä on hyvin suuri, ei ole varmaa leviävätkö epidemiat samalla tavalla koko väestöön kuin esimerkiksi Afrikassa. Kaliningradin melko suljetulla alueella uusien tapausten määrä on pudonnut alle viidenteen osaan huippuvuosien luvuista.
Toisaalta monissa teollistuneissa maissa uusien tartuntojen määrä on pysynyt vakaalla tasolla pitkiä aikoja. Ruotsissa todetaan vuosittain 250 - 300 uutta tartuntatapausta, Suomessa noin 150. Äskettäin meillä alkanut huumeiden käyttäjien keskuudessa levinnyt epidemia näyttää laantuvan. Tämä viittaa siihen, että Suomen kaltaisissa maissa epidemia pystytään rajoittamaan melko pieneksi ja pitämään tilanne ennallaan kasvavasta kansainvälisestä paineesta huolimatta. 

Rokotukset

Monet virustaudit voidaan ehkäistä rokottein. Kunhan rokote onnistutaan valmistamaan, se tarjoaa helpon ja halvan tavan taudin ehkäisylle. HIV lienee kuitenkin poikkeus. Moninaiset tartuntatavat tekevät riittävän suojan aikaansaamisen vaikeaksi. Lisäksi viruksen nopea ja laajamittainen rakenteellinen muuntelu on vaikeuttanut sopivan rokotteen valmistamista. Tällä hetkellä näyttää mahdolliselta, että onnistutaan kehittämään rokote, joka hillitsee viruksen lisääntymistä tartunnan tapahduttua ja voi siten estää taudin leviämistä eteenpäin. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, miten ja kenelle rokotetta pitäisi antaa.

Lääkehoito

Lääkehoito on kehittynyt nopeasti viime vuosina ja myönteinen kehitys näyttää jatkuvan. Uusia tehokkaita lääkkeitä on tulossa markkinoille entisten lisäksi. Sopivilla lääkeyhdistelmillä saadaankin usein aikaan nopeaa paranemista, ja tartunnan kantajat ovat voineet palata entiseen työhönsä kliinisesti terveinä. Hoidolla voi myös olla vaikutusta taudin eteenpäin leviämisen ehkäisyssä. Myös mahdollisen altistuksen  esimerkiksi suojaamattoman seksikontaktin  jälkeinen lääkehoito on tutkimuksen kohteena. Lääkehoitoon liittyy kuitenkin kaksi ilmeistä ongelmaa. Virus pystyy muuntelukykynsä ansiosta myös kehittämään lääkkeille vastustuskykyisiä muotoja, joihin hoito ei enää purekaan. Tuberkuloosista tiedämme, että paras keino tämän ongelman hoitamiseksi on yrittää taata se, että kaikki hoidossa olevat saavat ja ottavat lääkkeensä säännöllisesti. Tämä taas voi olla ongelmallista esimerkiksi silloin, kun kyseessä on vaikeasti syrjäytynyt HIV-tartunnan saanut huumeiden käyttäjä.
Toinen lääkkeisiin liittyvä ongelma on tietenkin niiden hinta. Suomessa lääkehoito tarvittavine laboratoriotutkimuksineen maksaa vuodessa yli 50 000 mk, ja vaikka lääketehtaat ovatkin suostuvaisia toimittamaan lääkkeitä paljon halvemmalla kehitysmaihin, kustannukset ovat edelleen liian suuret yleisen hoidon toteuttamiseksi. Lisäksi monista maista puuttuvat säännöllisen lääkehoidon edellyttämät terveydenhuollon rakenteet. Hoito tuskin onnistuu lähettämällä lääkkeet postitse johonkin etäiseen kylään.
Rajoituksista huolimatta lääkehoidolla voi olla vaikutusta myös epidemian maailmanlaajuiseen leviämiseen. Äidistä lapseen raskauden ja synnytyksen aikana tapahtuva tartunta on merkittävä taudin levittäjä. Se voidaan estää melko yksinkertaisella ja lyhyellä lääkehoidolla. Tällaista suunnattua hoitoa onkin kokeiltu monissa erilaisissa ympäristöissä. Hoitoon liittyy kuitenkin monia ongelmia, esimerkiksi mitä tehdä äitien infektiolle.

Kansainvälinen yhteistyö

Maailman terveysjärjestö on 50 vuoden ajan pyrkinyt varustautumaan maailmaa uhkaavien kulkutautien varalle. Eräät erityisen vaaralliset kulkutaudit on ilmoitettava Geneveen, mistä tieto välitetään edelleen. Uusia yhteisiä karanteeni- ja torjuntamääräyksiä kehitellään parhaillaan. Maailmanlaajuinen tarttuvien tautien seurantaverkosto on myös kehittynyt nopeasti. Uhkaaviin tautipesäkkeisiin on voitu lähettää kansainvälisiä asiantuntijoita, joiden johdolla taudin luonnetta ja tartunnan riskitekijöitä on selvitetty. Muun muassa Suomesta on osallistuttu tällaiseen toimintaan. EU rakentaa parhaillaan yhteistä verkostoa, joka voisi herkästi havaita myös uudet uhkaavat epidemiat. Tämä verkosto voi osallistua myös maailmanlaajuiseen työhön.

Uudet kulkutaudit mahdollisia

Viimeisten vuosikymmenien kokemukset viittaavat siihen, että uusien kulkutautien ilmaantuminen tai vanhojen, jo vaimenneiksi luulleiden esiin nouseminen on aikaisempaa todennäköisempää. Epidemiat havaitaan tehokkaammin ja yhteistyö torjuntatoimien toteuttamiseksi on tullut aikaisempaa laajemmaksi ja paremmin resursoiduksi. HIV-epidemia ja hullun lehmän tauti osoittavat kuitenkin, että mikäli kyseessä on todella uusi taudinaiheuttaja, saattaa kulua vuosia, ennen kuin tilanteesta saadaan oikea käsitys ja voidaan ryhtyä tehokkaisiin vastatoimiin. Aivan erityisen uhkan muodostaa bioterrorismin mahdollisuus. Taudinaiheuttajien keinotekoinen muuttaminen sellaisiksi, että niitä on vaikea tai mahdoton tunnistaa ja niiden levittäminen samanaikaisesti suuriin ihmismääriin niin, ettei taudin leviämisestä voida saada selvää kuvaa, tekevät uhkakuvan varsin pelottavaksi. Tähänastiset kokemukset viittaavat kuitenkin siihen, ettei tällaisen aseen tuottaminen tai käyttäminen ole aivan yksinkertaista.
 
 
Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon