Tausta ja ongelmat

Isorokko onnistuttiin hävittämään rokottamalla ensin eri maiden väestöjä mahdollisimman kattavasti ja myöhemmin keskittämällä voimakkaita rokotuskampanjoita niille alueille, joissa tautia vielä esiintyi. Rokotteena käytettiin elävää vacciniavirusta, jota kasvatettiin vasikan tai lampaannahassa tai kananmunassa. Rokotevirusta kehitettiin useista eri alkulähteistä, joiden niin sivuvaikutuksissa kuin suojatehossakin saattoi olla selviä eroja. Rokotetta valmistettiin yleensä kansallisissa laitoksissa oman väestön rokottamiseen. WHO antoi valmistuksesta ja laatuvaatimuksista yhtenäiset ohjeet, jotka vakiintuivat 1950-luvulla.

Kun rokkoainetta pistetään ihon sisään, virus alkaa lisääntyä ja aiheuttaa rokkoleesion, johon usein liittyy paikallisten imusolmukkeiden turvotusta ja mahdollisesti yleisoireita. Joskus seurauksena voi olla laajalle levinnyt rokko tai aivotulehdus. Vakavien komplikaatioiden esiintyvyys vaihtelee hyvin paljon. Täsmällisiä tietoja eroista on kuitenkin vaikea saada: osa niistä selittyy väestön aikaisemmilla rokotuksilla, rokotettujen ikäjakaumalla tai komplikaatioiden ilmoittamistehokkuudella. On oletettavaa, että rokotteiden erilaisuus vaikuttaa. USA:n ja Iso-Britannian tilastojen mukaan vakavien haittavaikutusten esiintyvyys oli 1/100.000  1/1.000.000 rokotettua. Eräissä Euroopan maissa sivuvaikutuksia on ollut huomattavastikin tätä enemmän. 
 

Vanhojen varastojen käyttöönotto

Vanhat rokote-erät ovat monissa maissa tehtyjen tutkimusten mukaan säilyttäneet toimintakykynsä hämmästyttävän hyvin, esimerkiksi eräiden jopa 40 vuotta säilytettyjen rokotteiden viruspitoisuus oli alentunut vain vähäisen tai ei lainkaan. Useimmiten rokotteet on valmistettu WHO:n tuolloin voimassa olleiden vaatimusten mukaisesti ja niiden tai vastaavien valmisteiden tehoa on käytännössä päästy testaamaan myös oikeata isorokkoa vastaan. Asiantuntijat suosittelevatkin, että vanhoja rokote-eriä edelleen säilytettäisiin huolellisesti ja aika ajoin tarkistettaisiin niiden viruspitoisuus.
 
 

Uudistuotantoa vanhoin menetelmin 

Koska vanhoja rokotteita on saatavilla vain rajoitetusti, on uusien rokote-erien tuottaminen noussut ajankohtaiseksi. Tuotanto voitaisiin aloittaa suoraan nykyaikaisin, soluviljelmiin perustuvin menetelmin, mutta tähän saattaa liittyä epävarmuustekijöitä. Siksi eräs mahdollisuus olisi tuottaa rokotetta samoin menetelmin kuin 1960-luvulla. 

Rokotteen tuottamiseen vasikan tai lampaan iholla on edelleen olemassa tietotaitoa ja tarvittavia välineitä. BSE-mahdollisuus estänee tänä päivänä vasikoiden käytön, mutta lampaiden käyttöä harkitaan eräissä maissa. 

Kananmunissa rokotetta pystytään tuottamaan, ongelmaksi muodostuu kuitenkin tarvittava määrä kun puhutaan kaiketi sadoista miljoonista annoksista. 

Asiantuntijat pitävät mahdollisena, että tietyin edellytyksin näitä vanhoja menetelmiä voitaisiin ottaa uudelleen käyttöön. Konkreettisia valmisteluja on jo muutamissa maissa tehtykin. 

Rokotetta soluviljelmiä hyväksi käyttäen

Teknisesti soluviljelmärokotteiden tuottaminen on kohtalaisen yksinkertaista, nykyiset rokotevalmistajat pystyvät melko helposti tuottamaan suuria määriä vuoden kuluessa. USA on jo tehnyt sopimuksen erään lääketehtaan kanssa tällaisen erän tuottamisesta. Liikkeelle lähtöön liittyy kuitenkin vaikeita kysymyksiä. Voidaanko olla varmoja, että tuotantoon osataan valikoida viruskanta, joka todella antaa hyvän suojan isorokkoa vastaan, kun asiaa ei enää voi testata käytännössä. Toinen ongelma saattaa liittyä viruksen muunteluun ja valikoitumiseen valmistusprosessin aikana. Aikaisemmin käytetyillä karkeilla menetelmillä oli lopputuloksena ilmeisesti melkoinen seos erilaisia viruskantoja ja biologisia ominaisuuksia. Nykyiset valmistusmenetelmät tuottavat geneettisesti homogeenista ja puhdasta rokotetta. Myös sivuvaikutusten ilmaantuvuus voi tuottaa yllätyksiä, ikäviäkin.
 

Kokonaan uudentyyppiset rokotteet mahdollisia

Saksassa käytettiin 1960- ja 1970-luvuilla kahden eri rokotteen yhdistelmää: Toinen oli alkujaan Turkissa eristetty viruskanta, joka oli menettänyt huomattavan osan kyvystään lisääntyä ihmisen soluissa. Se ei sinänsä tarjonnut suojaa, mutta kun sitä annettiin riittävä määrä, syntyi osittainen immuniteetti rokotevirusta vastaan ja kun sitten pari viikkoa myöhemmin annettiin tavanomainen rokote, ei sivuvaikutuksia esiintynyt niin paljon kuin mitä muutoin olisi ollut odotettavissa. Tätä samaa periaatetta noudattaen tutkitaan mahdollisuuksia kehittää rokotteita, joiden vaikutus ei enää perustuisikaan voimakkaan paikallisreaktion aiheuttamiseen, vaan enemmänkin elimistön immunisoitumiseen valittuja viruksen rakenneosia vastaan. Vacciniavirusta käytetään yleisesti esimerkiksi HIV-rokotteen kehitystyössä ja sen biologiset ominaisuudet tunnetaan varsin hyvin. Siksi esimerkiksi lisääntymiskyvyltään muunnetun viruksen tuottaminen voi olla melko yksinkertaista. 
 

Alkaako tuotanto uudelleen? 

Näyttää ilmeiseltä, että valtioiden kovasti lisääntynyt kiinnostus parantaa varautumistaan on otettu toiveikkaasti vastaan monissa rokotteita valmistavissa lääketehtaissa ja pitkällekin meneviä suunnitelmia tuotannon aloittamisesta on tehty. USA:n solmima sopimus on tästä hyvä esimerkki. Lähiaikoina viranomaisten on pystyttävä määrittelemään, minkälaiset laatuvaatimukset uusien rokotteiden olisi täytettävä. Tehtävä ei ole aivan yksinkertainen, koska isorokkovirusta ei ole käytettävissä testauksen apuna ja sivuvaikutusten määrä voi olla merkittävä. Saattaa olla, että riskit ja hyödyt joudutaan vielä uudestaan asettamaan vastakkaisiin vaakakuppeihin sen mukaan kuinka maailmantilanne muuttuu.