Tieteellisissä kirjoituksissa altistuminen liittyy yleensä johonkin haitalliseen aineeseen tai energiaan (esim. mikrobeihin, kemikaaleihin tai säteilyyn - altisteeseen), joka kohdistuu ihmiseen ja uhkaa terveyttä. Altistumista ilmaistaan monella tavalla, esim: Asuu tupakoivan puolison kanssa (laadullinen mittari), kodin sisäilman radonpitoisuus on 200 Bq/m3 (määrällinen altistusmittari pitoisuutena ilmaistuna), tai työpäivän häkäaltistus oli 80 ppm-tuntia, mikä kertoo, että työpäivän aikainen työntekijän hengitysilman häkäpitoisuus oli keskimäärin 10 ppm.

 Vaikka kaksi ensimmäistä altistusmittaria eivät ilmaisekaan altistusaikaa, aika on mitattuna, tunnettuna tai oletettuna aina mukana. Kummassakin altistuksen oletetaan todennäköisesti jatkuvan vuosia (puoliso, koti) ja suuren osan kokonaisajasta (n. 100 tuntia viikossa). Työhygienian HTP-arvot taas olettavat kahdeksan tunnin altistusajan viitenä päivänä viikossa. Altistus siis edellyttää kolmen tekijän yhtäaikaisen läsnäolon: Altiste, altistuva henkilö ja altistusaika. Jos yksikin puuttuu, altistus on nolla (0).

Altistus on ihmisen ja ympäristön rajapinta. Altistumistutkimus tutkii tähän rajapintaan vaikuttavia ilmiöitä. Sen ulkopuolista maailmaa tutkii ympäristötiede, sisäpuolista lääketiede.

Oheinen kaavio jaottelee ympäristöriskien arvioinnin ja hallinnan kuten sekä USEPA että EU toisiaan mukaillen tekevät. Toisaalta altistumisen arviointi on keskeinen osa riskinarviointia, koska ilman altistumista ei ole riskiä. Toisaalta altistumisen arviointi on myös riskinhallinnan työkalu. Useimmat ympäristöriskien hallintavaihtoehdot pyrkivät pienentämään altistumista, esim. vähentämällä kaupunki-ilman saastumista. Annos-vaste-suhteeseen, esim. kemikaalin myrkyllisyyteen ihmiselle, ei yleensä voi vaikuttaa.
(Kaavio pdf-versiossa)
 

Pienhiukkasten riskien hallinta

Pienhiukkaset ovat hyvä esimerkki useastakin syystä. Ensiksikin niiden terveysvaikutusten vuoksi. Toiseksi, koska hengitysilman pienhiukkaset ovat peräisin erilaisista lähteistä ja vaihtelevat koostumukseltaan suuresti, ne mitä todennäköisimmin eivät muodosta yhtenäistä terveysriskiä. Siten ne tarjoavat hallinnolle vaativan riskinhallintahaasteen.

Ympäristöterveysriskien hallinnan tavoitteena on tietenkin terveyden edistäminen, tarkemmin ko. riskistä aiheutuvan väestön sairauskuorman alentaminen. Tämän tavoitteen seuraaminen on kuitenkin kaupunkimittakaavassa lähes mahdoton tehtävä. Demografian, elintapojen ja muiden suurten riskitekijöiden muutokset peittävät elinympäristöstä johtuvat pienemmät muutokset. Toisaalta väestön kroonisten sairauksien ja kuolleisuuden aikaviive on liian pitkä. Niinpä seuranta on kohdistettava siihen altistukseen, josta riskin on alunperin osoitettu johtuvan. Altistumisen muuttumista voidaan seurata jokseenkin tarkasti ja lähes reaaliajassa. 
 

Tupakka ja muut lähteet

KTL:n pienhiukkasaltistustutkimuksessa (EXPOLIS) selvitettiin helsinkiläisten altistumisen lähteet. Tiloissa, joissa tupakoidaan, tämä on yksin hallitseva pienhiukkasaltistuksen lähde. Tupakalle altistumattomien helsinkiläisten pienhiukkasaltistus on pääosin peräisin polttoprosessien noki- ja tuhkapäästöistä (38%), maaperästä ja rakennuksista peräsin olevasta mineraalipölystä (27%) sekä sulfaatti- ja nitraattihiukkasista (26%). Noki- ja tuhkahiukkasaltistuksesta noin puolet on kaukokulkeutunutta, lopusta osa on peräisin Helsingin liikenteestä. Mineraalipölyaltistuksesta noin puolet on peräisin sisätiloista, ja ilmakehässä kemiallisesti muodostuneista sulfaatti- ja nitraattihiukkasista valtaosa on kaukokulkeutunutta. 

On mahdollista, että joku näistä pienhiukkaskategorioista vastaa lähes yksin koko pienhiukkasten terveysriskistä, ja joku toinen taas on lähes harmiton. Haittojen vähentäminen edellyttää aivan erilaisia riskinhallinnan toimia niin valtakunnan, kaupungin kuin yksilönkin tasolla riippuen siitä, mikä näistä kolmesta hiukkaslähteestä aiheuttaa haitallisimman altistumisen. 

Hyvä hallinto edellyttää, että valitulle toimintapolitiikalle asetetaan tavoitteet. Toimenpiteiden kustannukset ja hyödyt arvioidaan ennalta, niiden toteutumista seurataan, ja korjaaviin toimiin ryhdytään sikäli kun tavoitteet uhkaavat jäädä toteutumatta. Pienhiukkasten terveysriskien tehokas hallinta edellyttää myös, että toimenpiteet kohdistuvat juuri niihin hiukkasiin, joista riskit pääasiassa aiheutuvat. Toimenpiteet, jotka kohdistuvat harmittomiin hiukkasiin tai jotka eivät merkittävästi vähennä altistumista, saattavat tulla aivan yhtä kalliiksi mutta eivät edistä kansanterveyttä.

Jokaista kehitettyä toimintavaihtoehtoa vastaa väestön altistusskenaario. Altistumisen mallittaminen on ainoa tapa vertailla näiden vaihtoehtojen vaikutuksia esim. väestön dieselliikenteestä peräisin olevaan nokihiukkasaltistumiseen. Kun toimintapolitiikka on valittu ja toimista päätetty, väestön altistumista mittaamalla ja mallittamalla voidaan seurata tavoitteiden toteutumista, toisin sanoen väestön altistumisen muuttumista - ei yksin kokonaisaltistumisen vähenemistä, vaan myös kunkin toimen vaikutusta tähän vähenemiseen. Toimenpiteiden vaikutusten mahdollisimman varhainen selvittäminen edellyttää tarkoin kohdistettujen altistusmittausten käyttöä mallittamisen tukena, ja se mahdollistaa toimenpiteiden tehostamisen ja/tai uudelleenkohdentamisen sen mukaan kun tavoitteiden toteuttaminen tätä vaatii.