Kemiallinen laatu

Talousveden kemiallista laatua kuvataan niiden aineiden ja yhdisteiden pitoisuuksilla, joille on olemassa raja-arvot tai suositusarvot. Suomi on raportoinut muiden EU-maiden tavoin talousveden raja-arvojen ylitykset EU:lle. Vuosilta 1996-1998 ylityksiä esiintyi yleisimmin värin, sameuden, nitriitti-, rauta- mangaani- ja alumiinipitoisuuksien osalta. Osalla pohjavesilaitoksista oli ongelmia myös liian korkeasta fluoridipitoisuudesta. Joistakin ylityksistä huolimatta suu-rin osa vesilai-tosten jakamasta vedestä täytti sosiaali- ja terveysministeriön-- asettamat laatutavoitteet ja talousvesi oli tältä osin varsin korkeatasoista.

Desinfioinnin sivutuotteita syntyy kun desinfiointiaine reagoi vedessä olevan luonnon humuksen kanssa. Desinfioinnin sivutuotteista trihalometaaneille on EU:ssa annettu raja-arvo, 100 µg/l. Sensijaan halogenoiduille etikkahapoille ei ole raja-arvoa vaikka esimerkiksi USA:ssa on (60 µg/l). Desinfioinnin sivutuotteita ovat myös muun muassa 3-kloori-4-(dikloorimetyyli)-5-hydroksi-2(5H)-furanoni (MX) sekä veden mutageenisuus. Jos raakavesi sisältää bromidia ja käytetään otsonointia, desinfiointisivutuotteena syntyy myös bromaattia. Näiden mittaaminen on vaativampaa kuin tavanomaisten vesiparametrien ja niinpä kunnissa niitä analysoidaan melko vähän. 

KTL teki kattavan talousvesitutkimuksen vuosina 1987 ja 1994 analysoiden myös desinfiointisivutuotteet. Tutkimuksia jatkettiin Suomen Akatemian SYTTY-ympäristöterveysohjelman turvin. Suomessa pohjavesilaitosten tuottamaa talousvettä ei yleensä desinfioida ja jos klooridesinfiointia käytetään, klooripitoisuudet ovat hyvin vähäisiä. Kun pohjavesien humuspitoisuudet ovat yleensä alhaiset, näihin ei desinfioinnin yhteydessä synny desinfiointisivutuotteitakaan. Pintavedet desinfioidaan aina.

Suomalaisten järvien ja jokien korkean humuspitoisuuden takia pintavesilaitosten veden desinfioinnissa voidaan saada hyvinkin runsaasti sivutuotteita, kuten tapahtui vielä 1980-luvulla. Nyt näiden nousua pyritään estämään puhdistamalla vesi humuksesta ennen desinfiointia. Suurilla paikkakunnilla tässä on onnistuttu hyvin, mutta joillakin pienillä kunnilla on vielä parantamisen varaa. Tästä on osoituksena näiden paikkakuntien varsin korkeat halogenoitujen etikkahappojen (jopa yli 100 µg/l), trihalometaanien, MX:n ja joskus myös mutageenisuuden pitoisuudet. Halogenoitujen etikkahappojen pitoisuudet olivat yleisesti korkeammat kuin trihalometaanien pitoisuudet (alle 30 µg/l), jotka jäivät selvästi EU:n raja-arvon alapuolelle. Kloorille vaihtoehtoisilla desinfiointimenetelmillä kuten otsonoinnilla ja klooriamiinidesinfioinnilla saatiin alhaisimmat desinfiointisivutuotteiden pitoisuudet.
 

Mikrobiologinen laatu

Mikrobiologiseen veden laa-tuun Suomessa on liittynyt ongelmia ja talousvedet ovat aiheuttaneet jopa vesivälitteisiä epidemioita. Vesiepidemian syynä on ollut se, että raakavedessä on ollut patogeenisia mikrobeja ja nämä ovat läpäisseet talousveden puhdistusprosessin. Toinen mahdollisuus on, että mikrobeja on päässyt talousveteen esim. jakeluver-koston vaurioitumisen takia. Lähes kaikki vesivälitteiset epidemiat ovat aiheutuneet kaliki (NLV)-viruksista tai kampylobakteereista. 

Talousveden mikrobiologiseen laaduntarkkailuun on perinteisesti kuulunut koliformisten bakteerien, E.coli-bakteerin sekä heterotrofisten bakteerien seuranta. Suomalaisissa talousvesissä on todettu ajoittain koliformisia bakteereja, harvemmin myös E.coli-bakteeria. Vaikka nämä mikrobit kuvastavat talousveden likaantumista, ei niiden esiintyminen ole yleensä kuitenkaan liittynyt varsinaisiin vesiepidemioihin. Paremmaksi indikaattoriksi on osoittautunut humusta ravintonaan käyttävien heterotrofisten bakteerien määrä vedessä. Nämä bakteerit eivät sinänsä aiheuta tauteja, mutta niiden voimakas kasvu verkostoissa heikentää talousveden yleistä mikrobiologista laatua. Heterotrofiset bakteerit hyödyntävät talousvedessä olevia epäorgaanisia ja orgaanisia ravinteita oman biomassansa rakennusaineina ja energian lähteinä. Vaikka talousvesi täyttää kaikki normit vesilaitokselta lähtiessään, voi verkostovesissä, erityisesti desinfioimattomissa talousvesissä, heterotrofisten bakteerien määrä kasvaa 1001000-kertaiseksi vesilaitokselta lähtevään veteen verrattuna. Osa mikrobeista kiinnittyy verkoston seinämille ja alkaa muodostaa niiden pinnoille ns. biofilmejä (verkostojen limoittuminen). Myös koliformisia mikrobeja esiintyy verkoston seinämien biofilmeillä. Tällöin biofilmissä kasvavat mikrobit voivat irrota ohi virtaavaan talousveteen. 
 

Veden ja biofilmin minimiravinteet

Humusta ja muuta orgaanista ainesta ja näiden biohajoavia osia on pidetty oleellisimpina tekijöinä verkostovedessä tapahtuvan mikrobikasvun kannalta. Suomessa tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että fosfori voi olla orgaanista ainetta tärkeämpi talousvesien mikrobikasvua säätävä tekijä. Talousvesien fosforitutkimuksessa ilmeni, että vesilaitosten raakavesien ja niistä valmistettujen talousvesien fosforipitoisuus on tavattoman alhainen. Suomen Akatemian rahoittaman Suomen ympäristöterveys -tutkimusohjelman aikana Kansanterveyslaitos kehitti herkän biotestin mikrobeille käyttökelpoisen fosforin mittaamiseksi. Tutkimus osoitti, että Suomessa kaikilla pintavesilaitoksilla käytössä oleva saostustekniikka poistaa vedestä fosforin niin tehokkaasti, että fosforin puute säätelee orgaanista ainetta enemmän sekä verkostovedessä elävien mikrobien että verkostojen biofilmeissä elävien mikrobien kasvua. Tutkimus osoitti myös, että vesilaitoksilla käytössä olevat hapettimet otsoni ja kloori pilkkovat orgaanista ainetta vapauttaen mikrobien kasvua kiihdyttävää fosforia ja orgaanista hiiltä. UV-desinfiointi, jonka käyttöä lisätään Suomessa, ei sen sijaan lisännyt talousveden mikrobien ravinteiden määrää. UV-desinfiointi onkin pohjavesilaitosten tärkein desinfiointimenetelmä tulevaisuudessa, koska sen ei ole todettu aiheuttavan myöskään desinfioinnin sivutuotteita.